Valon ja varjojen leikki |
|
|
|
torstaina, joulukuuta 30, 2004
Hetki lähenee...Olin tänään taas neuvolassa. Laskettu aika lähenee, vähän jännittää. Leevi on pakannut jo synnytyskylälaukun ja kyläpaikkojakin on sovittu useampi. Minä täyttänyt suunnilleen oman synnytyskapsäkkini. Olen lahtelainen enää tämän päivän ja huomisen. Sitten minusta tulee maalainen.HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!tiistaina, joulukuuta 21, 2004
Joulu tulla jolkuttaaNiin on taas käynyt, että olemme päässeettaas vuodessamme melkein jouluun saakka. Tein eilen Leevin kanssa joulusiivousta. Ei sellaisesta reilun vuoden ikäisestä naperosta ole oikeastaan kuin haittaa siivotessa. Mutta voi miten ihana sellainen napero onkaan. Pahin katastrofi oli kyllä se kun Leevi kaatoi luuttuveden olohuoneen laminaatille. Kyllähän siitä itku tuli kun lapsi tajusi ettei se oli mitenkään "jee jee" juttu että lattialla on puoli ämpäriä vettä. Kyllähän se äiti pitkältikin aiheutti lapsen itkun omilla reaktioillaan muutenhan se olisi saattanut olla Leevistä vain ja ainoastaan mukavaa.Tänä jouluna ollaan sitten nelistään. Poika tulee joululomaksi meille. Minä en viitsi enää matkustaa minnekään kun laskettuun aikaan on jouluna enää reilu viikko. Oikeastaan Nyyti on nyt jo valmis syntymään. Enkä minä todellakaan voi väittää tietäväni varmasti ettei vauva synny ennen vuoden vaihdetta. Åbosta varmaan tulee varmaan vieraita joulupäivänä. Jannun sisko tulee perheineen Saksasta jouluksi Suomeen. Enkä minä oikein tiedä jaksanko näin loppuraskaudesta olla ehtoisa emäntä. Oikeastaan minä voin ihan hyvin. Vatsa on suuri ja jalkoja särkee välillä vietävästi. Öisin on välillä nukkumisvaikeuksia. Ja se on ihan hyvin ettei ole enempiä ongelmia. En pistäisi loppujen lopuksi yhtään pahakseni vaikka vauva syntyisi piakkoin. Tänään on tarkoitus laittaa taloon joulukoristeet. Kuusi haettiin jo eilen. Saimme sen siltä isännältä, jonka maista talomme tontti on lohkaistu. Hän ilmoitti että voimme ottaa kuusen talomme lähellä olevasta metsiköstä. Talousasioista vieläMyimme asuntomme. Saimme vähän vähemmän rahaa kuin nelonen unelmakämpistään. Meidän asunto sentään oli isompi, kahdessa kerroksessa. Mutta totuus on se että Lahdessa on alhaisempi asuntojen hinta taso. Eikä meidän kämppä ollut juuri julkisesti remontoitu. Saimme asunnosta kuitenkin enemmän rahaa kuin olimme alunperin kuvitelleet.Rivitaloasunto suositulla asuin alueella, n.150 neliötä, kahdessa kerroksessa, 5h+keittiö, sauna, iso takapiha, autotallipaikka, hyvät liikenneyhteydet. Jotenkin se oli haikeaa luopua asunnosta, jossa oli vuosia asunut ja jota oli itse remontoinut mieleisekseen. Mutta elämässä on mentävä eteenpäin. Ajatella että nykyinen talomme maksoi meille vähemmän mitä saimme entisestä asunnostamme. Kaupungissa kaikki on kalliimpaa? |