Matkalla maailmassani, sen valoissa ja varjoissa... ELÄMÄSSÄ...

 

Rapatess roiskuu

Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään.

Syökää oheinen resepti loppuun, jonka jälkeen poliklinikalle.

Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla.

Potilas ei ole saanut työtään vastaavaa koulutusta.

Kehotetaan vähentämään alkoholin, tupakan ja kahvin juontia.

Potilas on parantunut hoidosta huolimatta

Lähettämisen syynä ovat lähinnä kävelyvaivat jaloissa.

Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero.

Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.

Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.

Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, joten työt vähenemässä.

Potilas saanut vasemman käden repaleisen koiran puremahaavan.

Tarvittaessa soittaa puhelimitse.

Kyseessä -87 leikattu munuaiskarsinooma, joka voinut täysin tyydyttävästi.

Käyttää molempia käsineitä.

Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan.

Vannotaan nyt olemaan kuulolaitetta käyttämättä aivan tarpeellisissa tilanteissa.

Korvakäytävät: avoimet, poistetaan irtokorvat.

Palpoiden voimakas arkuus keskellä rintakehää edessä vasemmalla puolella.

Kaatunut pyörää ulkoiluttaessa, potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.

Kirjoitetaan allekkain yhteen riviin.

Potilas mainitsee kysyttäessä myös eturauhasvaivansa. Sanelu loppu.

Kertoo, että korvalehdet saattavat aamulla olla kovin kivuliaat, kun ne nostetaan tyynyltä.

Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x 3.

Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen.

Oikean korvan käyttö ei ole vasemmalla puolella suositeltavaa

tulee vasemman pään kyynärpäävamman vuoksi.

Tämä vaiva todennäköinen yleensä ihmisillä.

Röntgenkuvassa ei. Mielestäni selvä murtuma on.

Samalla sairaalassa ollessa tarkistamme uudelleen lääketason korotetulla annoksella ja harkitsemme korotuksen laittamista leikatun jalan kenkään, jos siitä olisi apua.

Kertoo, että melupaikan työtaso ei ole kovinkaan korkea.

Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta.

Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.

Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti

Kirjoitettu Duracef-kuuri, koska Staflocilista mennyt sekaisin.

Soittanut ja luvattu katsella.

Kyseessä vasemman silmän sisäisen vierasesineen jälkihoito.

Kotona koira, joka aivan normaali.

Tulee kipsin poistoon ja ompeleiden vaihtoon.

Tilataan yhdellä jalalla seisovat lantiokuvat.

Aikaisemmin sairastanut diabetesta ja sairastaa edelleen.

Potilas poistunut ilman lupaa pirteämpänä poliklinikalta n. klo 18.00.

Kyseessä siis ainoa silmä, joka kaihileikkaukseen ei mielellään lähde niin kauan kuin toimeen tulee, eikä potilas itsekään tässä vaiheessa ole leikkaukseen halukas.

Kirjoitetaan nyt 15 kertaa fysikaalinen lähete ja n. kuukauden kuluttua potilas tulee vasemman ranteen kanssa kontrolliin.

Rasitettu yhteensä -6 minuutin ajan, jolloin lopetettu lähinnä jalkojen loppumisen ja exhaustion takia.

Potilas saanut lukuisia oireen mukaisia hoitoja, joista ilmeisesti ainoastaan tilapäinen vaiva.

Potilas on tulossa nyt pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta.

Varoitellaan hieman raskaammasta työnteosta, lähinnä koukkiminen, sukelteleminen, sukeltaminen päälleen jne. Olisi syytä jättää laskuista pois. (Potilaan ammatti oli opettaja).

Kontrolli noin kuukauden kuluttua, suojaa veden korvalta.

Nyt omilla laseilla ei ole ollut mitään vaivoja.

35-vuotias konttoristi. (Potilaan ammatti oli kanttori).

Kives ja penikset.

Huonoa ruokahaluttomuutta ollut koko ajan.

Viime aikoina reilusti käyttänyt, nyt kertoo ettei viime aikoina ole.

Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän.

Potilaan mukaan mitään ei mene sen päähän.

Nenänielussa, korvissa ei todettu.

Pyrkii vähitellen sauvoista pois.

Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.

---

Nämä olivat tulleet minulle sähköpostiin eilen. Minulla on jo nämä ja myöskin se toinen lääkärien sanelujen lista (se on hauskempi). Yleensä nämä saavat minut nauramaan. Olen tänään laiska ja lopettelen melkein tähän. "Isä" kävi viikonloppuna Kirsin kanssa. Kävin tänään Leevin kanssa neuvolassa, OK! Pakkasta+lunta, plussaa+sadetta, pakkasta+tuulta... Kyllä se on riepotellut.
posted by Riia at 6:54 ip.

 

Yhe ko vaa voi valita

Vuoden poliisi valinnan kuultuaan Jannu sanoi että kai ne parhaat poliisit todellakin on pääkaupunkiseudulla. Helsingistä on vaikea nähdä kovi kaus (valinnanhan tekee Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ja Sisäasiainministeriön poliisiosasto). No vuonna 2000 valittiin Tampereella työskentelevä. Vuonna 2001 palkittiin tekninen tutkija (Vantaalta) ja viime vuonna palkinnon sai Järvenpään kenttäjohtaja.
(Vuonna 1997 vuoden poliisi työskenteli Turussa ja vuoden 1999 poliisi oli Helsingissä työskentelevä, sen laajempia muistoja minulla ei ole asiasta, palkintoa on jaettu vuodesta 1976).
posted by Riia at 2:38 ip.

 

Huomioita

Joku muukin poikavauvan vanhempi on varmaan huomannut että pojilla on tapana pissiä juuri silloin kun vaippa otetaan pois. Minun tätini miehestä oli hauskaa seisoa vaimon takana ja yrittää pyydystää pissejä harsoon. Ehkei kaikki vauvat tee sellaista mutta Leevi on ainakin tosi innokas sellaisessa. Osuma tarkkuuskin on aivan ihailtava, tai minun vaipanvaihto asentoni on niin hyvä että aika usein saan pissiä rinnuksilleni. Kaiken kaikkiaan tuntuu että Leevi tekee sen pissatemppunsa mieluummin minulle kuin Jannulle (Jannu fuskaa jossain). Tähän on minun tätini niksi (hänelle on poikakaksoset) joka toimii kunnes vauva alkaa tarttua järjestelmällisesti esineisiin ja viskomaan niitä. Kun vaippa on otettu pois, heitetään vauvan päälle sideharso, se imee vahingot. Ei tämä nyt suuri juttu ole mutta kirjoitinpa huomioksi.

Sekin on kivaa kun syöttää vauvan ja sitten röyhtäyttää sitä niin se puklaa suurimman osan safkasta paidallesi (luuletteko tosiaan että se pukli aina osuu siihen olkapäälle heitettyyn pyyhkeeseen). Tämä on tietenkin hyvin tiedetty juttu ja oman vauvan puklithan eivät haittaa missään. Muistan kun kantelin yhtä serkuistani ja hän puklasi päälleni. Hyi helvetti sitä oksennuksenhajua. Leevin puklit ei silleen haittaa mutta kyllä minä käyn paidan vaihtamassa sellaisen jälkeen.

Kuinkahan moni isukki on mennyt siihen lankaan että vauvansa nähtyään ajattelee että tulipas pojalle kunnon vehkeet, tekee aikanaan muut pojat kateelliseksi. Äidin hormonit kun ovat paisuttaneet pikkuvauvan sukupuolielimet jopa kroteskin näköisiksi. Mutta turvotus laskee aikanaan. Voi sitä pettymystä! Just joo, kirjoitinpahan tämänkin tänne vaan huomioksi (minulla kun on kolme noita poikia).

P.S. Tiistaina esitetyn kysymyksen vastaus oli se että eturauhanen tuottaa osan siemennesteessä olevasta nesteestä (kaikkihan tämän tosi asian tietää?).

posted by Riia at 1:23 ip.

 
Jannu pyysi laittamaan tänne sellaisen viestin että Siitä puhe mistä puute. Ai nii kelläkö ja minkä? Elämä on sellaista! Oottakaas vaa ko mä pääse vauhtii ja kerro pari mehevää juttuu, no okei, ei ny sentää.

Minä jotenkin lapseni syntyneen torstaina vaikka se oli perjantai mutta minun päiväni kun vaihtuu vasta sitten kun on nukuttu. Meillä on siis perjantailapsi vaikka synnytys alkoikin torstaina. Sellainen se on, vauva. Oikeastaan hän vaatii aika vähän... Vähän ruokaa, kuivaa vaippaa pepulle, läheisyyttä ja unta. Vauva... tallittaa niillä sinisillä silmillään niin hurmaavasti. Minut jokainen lapseni on hurmannut omalla tavallaan. Tämä lapsi oikeastaan esikoisen asemassa vaikka meillä kummallakin on jo esikoinen, kummallakin oma. Minun esikoiseni on jossain tuolla ja Jannun esikoinen on jossain tuolla (ylhäällä). Oikeasti tämä ihastuttava nyytti on kuopus kunnes toisin päätetään. Kaipa minä jollain tavalla osaan irrottaa itseni hetkeksi lapsestani toisin kun edellisillä kerroilla. Ekalla kerralla oli niin esikoiseni lumoissa ja toisella kerralla jokainen hetki oli tärkeä koska se saattoi olla viimeinen. Nyt osaan jo muutakin kuin tyrmistyneenä tuijotella ihmeellistä saavutustani. Ihmeellinen se kyllä on... tämä nykyinen vauvammekin. Rakastettavan ihana.

posted by Riia at 7:36 ip.

 

Ei kai se ny nii kamalaa voi olla...

Joskus vaan tuntuu että jokin asia nousee liikaakin esille. Olen nyt viikossa nähnyt kaksi ohjelmaa ja lukenut kaksi artikkelia eturauhassyövästä. Älkää peljästykö, ei minun miehelläni sitä ole (eihän ole?). No ihan tosi, Jannu on siltä osin terve mutta muuta sukua tuo vissiin on vaivannut vähän, sekä Jannun että minun puolella. Jostain syystä tällä viikolla telkkarissa on ollut kaksi eturauhasohjelmaa ja kuinka ollakaan lueskellessani vanhoja lehtiä (Valitut palat yms.) törmäsin kahteen artikkeliin aiheesta ja ahmaisin ne samaan sarjaan. Tässä vielä Tohtori Tolosen (you know) juttu aiheesta.

Oikeastaan en aio nyt kirjoittaa mistään eturauhassyövästä vaan syövän hoidon eräästä sivuvaikutuksesta, impotenssista. Okei, mitä minä siitä rassukka tietäisin, olen likka. Juuri tietämättömyyshän varmaan paistaa läpi kommenteissani. Ensin sitä tietenkin likkana ajattelee että mitäs sitten vaikkei stondaakaan kunhan ei kuole syöpään. Vaikkei erektiokyvyttömyys viekään kokonaan pois mahdollisuutta harrastaa seksiä niin tajuan asian vakavuuden ehkä juuri sellaisen ajatusleikin kautta että mitä jos... Mitä jos minulta kiellettäisiin seksi kokonaan tai en voisi koskaan enää saada nautintoa seksistä. Hitto, se olisi paha paikka. Niin varmaan tuntuu miehestäkin jolle sanotaan että syöpämme voimme leikata mutta samalla saatamme nipsaista poikki hermoratoja ja kyvyttömyys on syntynyt.

Esitin hauskan hypoteettisen kysymyksen toisella sohvalla vauvan kanssa makaavalla miehelleni. Kysymys oli; Haittaisiko sinua jos syövän hoidon sivuvaikutuksena sinusta tulisi impotentti? Hän nauroi ja sanoi että mietipä sitä, harmittaisiko se sinua ja mietin. Tajusin että kysymyksen asettelu oikeastaan antaa mahdollisuuden yhteen vastaukseen. Eihän se ole mies eikä mikään jota ei haittaisi (edes pikkaisen harmittaisi). Jannu avasi kyllä sitten sanaisen arkkunsa ja kertoi ajatuksiaan aiheesta mutta ne eivät kuulu tänne. Vastaus kysymykseen oli kyllä sama kuin minun päässäni muodostunut. Ja minä, ehkei se harmituksen määrä nyt olisi niin suurta koska yhdyntä on vain niin pieni osa seksiä ja nainen nauttii usein eniten juuri jostain muusta (okei, ei tämäkään nyt tänne kuulu).

Osittain tilanne (siis leikkauksen aiheuttama impotenssi) on korvattavissa (huomatkaa ei korjattavissa vaan korvattavissa, oma mielipide). Olen itse joskus käyttänyt (huomatkaa että olen edelleen likka ja olen ollut sitä syntymästäni saakka) sellaista jännää ns. MUSE-hoitoa jossa virtaputkeen ruiskutettiin erektion aiheuttavaa lääkettä. Sitten siitintä hierottiin erektion aikaansaamiseksi ja ei se paskempi tapa ollut hoitaa hommaa. Toinen juttu jonka samainen henkilö esitteli minulle oli pistoshoito jota en kyllä suostunut kokeilemaan (en vaan kyennyt pistämään piikkiä toisen penikseen enkä varsinkaan kyllä omaani, jos minulla nyt sellainen olisi mutta olen edelleen likka). Pistoksessa on sellainen hauska puoli että erektio ei katoakaan siemensyöksyn jälkeen vaan erektio kestää reilun puoli tuntia. Jos mies nyt selviää euforiastaan takaisin hommiin niin hän voi ”jyystää” (hyi, ruma sana) naista vielä lisää. Okei, tähän liittyy oletus siitä ettei mies kykene olemaan laukeamatta puolen tunnin yhdynnän aikana. Jokainen voi itsekseen ajatella onko tuo vain myytti.

Niin, onko potenssin hetkellinen tai lopullinen menettäminen sitten hyvä syy kieltäytyä leikkauksesta (puhun siis edelleen eturauhassyövästä)? Myös muut kyseisen syövän hoitomuodot saattavat aiheuttaa impotenssia. Mutta kyllähän impotenssi on osalle miehistä pahinta mitä heille voi koskaan tapahtua. Ja kun oikein pinnistän, saatan jopa jotenkin ymmärtää heitä. Miksi elää jos ei seiso??? Siinä on kysymys pohdittavaksi. Seksi ei ole pelkkä yhdyntä. Impotenssia voidaan ”hoitaa”. Maailmassa voi olla vielä ihmisiä joiden kanssa haluaisi kokea vielä jotain. Niin mutta miksi elää jos ei seiso??? En tiedä...

Kysymys: Mitä tekoa eturauhasella on???

Lopuksi pyydän mitä nöyremmästi anteeksi lääkäreiltä ja muilta asioista tietäviltä mahdollisia virheitä ja väärinkäsityksiä teksteissä. Oion usein matkalla ja sanoma vääristyy. Päädyn myös pyytämään anteeksi kaikilta joita kirjoittelu loukkasi.

Kaikkein viimoisimmaksi vielä yksi lainaus ettei todellisuus unohtuisi... heti ei kannata säikähtää. Impotenssin ja potenssin raja on liukuva, koska normaaliin seksuaalisuuteen kuuluu myös ajoittainen impotenssi. (lähde)
posted by Riia at 12:32 ip.

 

Vauva kaa koton

Nykyään on jotenkin vaikeaa rakentaa mitään todellista vuorokausirytmiä. Milloin esimerkiksi on aamu? Silloin kun tavanimmeiset herää lähtee töihin? Minä nukun edelleen alasti joten aamu on siinä vaiheessa kun rehellisesti sanottuna nousen ylös sängystä puen päälleni jotain mikä peittää kroppani, verkkarit, paidan ja villasukat (varppeja palelee). Välillä tulee sitten kamala hiki ja riivin vaatetta pois ja kohta taas palelee.

Meillä eletään suunnilleen niin että aamusyöttö on kuuden aikoihin (samalla vaihdan vaipan) ja sitten vielä nukataan 2-3 tuntia. Sitten taas imetys, puen päälleni, vaihdan vaipan. Sidon Leevin liinaan ja alan puuhastella jotain. Katselen telkkaria, lueskelen, pesen pyykkiä, siivoilen, ihan vaan jotain kevyttä. Käväisemme usein Nitan kanssa lenkillä (Leevi makoilee takin sisällä liinassa). Puolelta päivin on taas ruoka-aika, minäkin yritän muistaa syödä. Sitten otellaan yhdessä iltapäivä torkut (Leevi nukkuu, minäkin yritän). Sitten taas tissitauko ja lähdemme happihyppelylle Nitan kanssa, Leevi vaunuissa. Ulkoa tultua taas tissitellään ja sitten laitan ruokaa Jannulle ja minulle. Jannu tulee ja nappaa pojan syliinsä. Illalla jutellaan, katsellaan telkkaa, käydään ulkona lenkillä, vastaanotetaan vieraita. Illan aikana ehdin imetellä muutaman kerran. Illalla yhdeksän aikaan ruvetaan yöpuulle. Illalla välillä kylvetellään vauvaa. Puhdas vaippa pepulla, lapsi rinnalla ja yritetään nukahtaa. Leevi herää 2-3 kertaa yön aikana (ennen kuutta) syömään. Tämä on järjestelmä silloin kun Jannu on päivässä kuten viime viikolla. Jannun vuoron vaihdot sekoittaa sitten aina järjestelmiä mutta mitä niistä, ei tuo edellinenkään ollut kuin karkea vedos aiheesta ”tämän äidin aikataulutus”. Ai niin, vaipan pistän yleensä uuden ennen imetystä ja silloin kun siellä on selvästi sinappilasti (eli melko usein).

Mutta valittamaan mistään en ryhdy. Valitsin äitiyden aivan itse. Tiedän mitä vauva vaatii. Jannu tukee minua. Hän oli viikon lomalla ihmettelemässä uutta tulokasta. Hän on sitten pari viikkoa ensi kuun vaihteessa kun vauva on vähän isompi. Nyt se vaan nukkuu, imee tissiä ja likaa vaippaa. Nitta ei paljon välitä pennusta. Kunhan hän saa sapuskaa ja pääsee lenkille niin hyvä on. Nitta on tosi lauhkea ja laiska koira. Edellisessä perheessä Nitalla oli oma tuoli pöydän ääressä ja hän nukkui samassa sängyssä omistajiensa kanssa (perheessä oli kolme koiraa joilla kaikilla oli samat oikeudet). Minulle koiran piti olla koira. Ei koiria ruokapöytään eikä varsinkaan sänkyyni (pitkin hampain sallin sinne mieheni mutten koiraa). Onnistuimme karsimaan Nitasta nämä tavat. Nyt hän taas osoittanut sopeutumiskykyään ottamalla uuden perheenjäsenen niin rennosti vastaan.

Toiha on mu sukulai!

Poika katseli hetken Leeviä ja kysyi saako hänet ottaa syliin. Laskin pienen nyytin Pojan käsivarsille. Hän silitti Leevin pientä nenän nykeröä ja sanoi että vihdoin hänelläkin on biologinen veli (puoli mutta kuitenkin). Pelko siitä kuinka nuori herra kohtaa äidin uuden rakkauden oli olemassa. Pojasta kun ei aina tiedä mitä hän ajattelee. Hän on kuin äitinsä, hautoo juttuja (voihan se olla peritty myös isän puolelta, en tiedä) muttei ilmaise ajatuksiaan kovin usein tai edes kovin selkeästi.

Kehto on kuulemma vielä kesken. Opettaja oli ollut ihan hämillään kun Poika oli sanonut että hän haluaa tehdä kehdon koska perheeseen on tulossa pikkuvauva. Opettaja oli hämillään sen takia koska hän tiesi että Pojan ”vanhemmat” eivät voi enää saada lapsia ja eivätkä Pojan ”vanhemmat” enää ota perheeseen uusia lapsia, varsinkaan vauvoja. Tämän opettaja tiesi hyvin tarkkaan koska tunsi Pojan ”vanhemmat”. Hänelle ei kuitenkaan tullut ensimmäiseksi mieleen että Pojalla on myös biologinen äiti. Se ei kai kuitenkaan ole mikään kovin suosittu puheen aihe siellä päin. Minä annoin mahdollisuuden pyyhkiä minut pois mutta ei Pojan ”vanhemmat” tarttuneet tilaisuuteen. Siitä he ehkä vielä joskus maksavat menettämällä ”lapsensa” tämän biologiselle äidille. Ei sitä tiedä kuinka käy.

Mu sänky, täält tullaa

Tietenkin on vähä paha sanoa vaan että ”mun sänky” mutta minä olen sellainen minä itte-tyyppi. Totuus on se etten tykkää nukkua kenenkään muun kanssa samassa sängyssä. Tai oikeastaan haluisin olla jopa yksin omassa huoneessani. Perimmäisenä taitaa olla kysymys siitä että nukkuessa on voi tarkkailla itseäni, en hallitse itseäni. Mitä pahaa sitten nukkuessani voisin tehdä??? En tiedä, en mitään! Meillä on Jannun kanssa eksta-leveä sänky jotta saan hallittua sen oman tilani. En ole koskaan tykännyt nukkua toisen kainalossa, en vaan saa unta. Minusta tuntuu tukahduttavalta, ahdistavalta makailla kylki-kyljessä. Tai kyllä minä voin makailla Jannun kainalossa jos minun ei oleteta nukahtavan siihen. Veli nukkui edellisen likkafrendinsä (varmaan kyllä nykyisenkin mutten ole nähnyt) kanssa kahdestaan yhden hengen sängyssä. Minä en kykene siihen, en ole koskaan kyennyt paitsi jumalattomassa kännissä sammuneena. Kerroin rehellisesti alussa Jannulle että kärsin tällaisesta kamalasta ”puutteesta” etten kykene nukkumaan toisen kyljessä. En ajatellut näytellä nukkuvaa ja valvoa yötä, sanoin vaan että sorry, jos odotit intiimejä yhdessä nukkumisöitä niin niitä et saa. Seksiä saat muttet kylki-kyljessä nukkumista. Yrittänyt olen mutta uni ei tule, ahdistun, uni ei tule, tulee vain hiki ja toisen läheisyys tympii. Tekisi mieli herättää toinen tuhisija sekstailemaan kanssani. Irrottaudun varovasti syleilystä, käännän selkäni ja nukahdan. Jotain vikaa minussa kai on???

Nättei autoi ja sirkushuvei

Käväisin tänään keskustassa. Jannu hoiti Leeviä sillä aikaa. Sipaisin auton taskuun ja nousin ylös. Lippuautomaatilla oli mies joka tokaisi minulle että ”hyi helvetti, noin nätti auto naisen käsissä”. En tiedä olisiko se pitänyt ottaa vitsinä vaiko tosissaan. Jannu esitti karkean arvion että äijä varmaan tunsi itsensä aivan lyödyksi kun nätti tyttö sipaisee uuden kiiltävän Mondeon parkkiruutuun ja astuu ulos pitkässä hyvin istuvassa villakangastakissa. Äijällä itsellään oli varmaan itselleen vanha romu Corolla ja himassa nalkuttava akka ja seksikään ei enää suju. Minä en pysty tekemään noin suuria päätelmiä vain yhden tokaisun perusteella. Auto ei kyllä ollut Corolla mutta ihan uusi se ei ollut.

Edelleen nimettömänä pysyttelevä poliisilähde sanoi aikoinaan että miehille nainen on uhka liikenteessä. Miehelle on auto on peniksen jatke, potenssin pönkittäjä. Sitten tulee nainen ja pesee hänet siinä asiassa jossa mies luulee pätevänsä. Mies tuntee itsensä aivan impotentiksi ja alkaa räksyttää ettei nainen osaa ajaa autolla. Ei se potenssia nostata mutta helpottaa pikkaisen oloa. Ja täten on osoitettu myös se ettei mies ajattele muuta kuin seksiä, autolla ajaminenkin muuttuu seksuaalisuuteen liittyviin termeihin.

Ajattelin vastapainoksi kertoa muutaman hyvän ”nainen ratissa” -vitsin mutten muista nyt yhtään joten pitäydyn tosi tarinoissa. Molemmat tarinat liittyvät autokouluun, toisen kertoi äitini ja toisen eräs liikennekouluttaja. TARINA YKSI (väitetty olevan totta). Ajotunnilla miesopettaja ja naisoppilas lähestyivät henkilöautolla siltaa jonka painorajoitus oli 3,5 tonnia. Juuri ennen siltaa oppilas lyö jarrut pohjaan ja kääntyy opettajaan päin ja kysyy: ”Paljonko te painatte?”. Tämä saattaa olla myös urbaanilegenda.

TARINA KAKSI (siis tämä on totta jos äitiäni on uskominen)... Viisissäkymmenissä oleva nainen meni autokouluun suorittamaan ajokorttia (nainen oli äitini ystävä). Jonkun ajotunnin jälkeen opettaja sanoi naiselle että hän voisi vähitellen ryhtyä ajamaan vähän lujempaakin kuin kolmeakymppiä. Seuraavalla ajotunnilla nainen yrittää kovasti. Katu on suora ja liikennettä on vähän, nainen polkaisee kaasua ja mittari junnaa kolmessa kympissä. Pian vierestä kuuluu että en minä kyllä tarkoittanut että teidän pitäisi kahdeksaakymppiä ajaa kaupungissa. Nainen oli tuijotellut tiiviisti kierroslukumittaria (harvoin muuten näkee autoja joissa kierrokset ilmoitettaisiin satakertoimella, yleensä se on tuhat).

Käytän taas nimettömänä pysyttelevää lähdettä, tällä kertaa liikenneopettajaa (vai miksi he tällä hetkellä haluavatkaan tulla kutsutuiksi, liikennekouluttajina). Oikeastaan minun lähteeni on Etelä-Suomen sanomat jotka käyttivät em. nimetöntä lähdettä. Siis liikenneopettaja joka ei halunnut nimeään tai työpaikkaansa julkaistavan sanoi että yksi viisissäkymmenissä oleva nainen pilaa (Lahden kokoisessa kaupungissa) autokoulun inssien läpäisyprosentit (he mokaavat uudelleen ja uudelleen inssissä). Toive on kai ainakin suurimmalla osalla opettajista etteivät he koskaan joutuisi kohtaamaan urallaan sitä viisikymppistä akkaa joka ei opi sitten millään.

Miehet menevät välillä liiallisuuksiin halussaan osoittaa ettei naiset osaa ajaa autoa. Eräs mies toitotti että eihän naiset edes osaa tehdä kahta asiaa kerrallaan, vaikkapa vaihtaa vaihdetta ja painaa kaasua. Minulla on vähän sellainen fiilis että vaihdetta vaihtaessa ei pidäkään painaa kaasua. No, mistäs sitä tietäisin, olenhan vain nainen.

Ja lopuss seisoo kiitos

Kiitos Jannulle joka tänään on vahtinut lastamme minun hurvitellessa Lahdessa ja kirjoitellessa täällä. Ekaa reissua varten imetin Leevin ja sidoin sen liinalla Jannun ympärille ja sanoi ettei sitä tuosta tarvitse irrottaa ennen kuin tulen. Nyt he jäivät loikoilemaan sohvalle ja juttelemaan henkeviä. Kyllä sitä nyt jo rupeaa arvostamaan sitä mahdollisuutta jota Pojan kanssa ei ollut. Mahdollisuutta antaa lapsi isänsä (tai jonkun muun) hoiviin edes hetkeksi. Nitta on naapurin kanssa lenkillä. Naapurin koira muuten kuoli. Kai Nittakin sen tajusi silleen että hän etsi naapurin karvahuiskua muutaman kerran ympäri naapurin asuntoa. Ei sitä löytynyt ja Nitta kiersi minun luokseni ja katsoi ihmeissään (niin haluaa ylpeä koiran omistaja ajatella). Nykyään Nitta on jo unohtanut kaverinsa tai sitten hän tajusi kun sanoin koiran kuolleen.
posted by Riia at 6:09 ip.

 
Viikonloppu taas edessä. Poika tulee käymään. Minä haluaisin vain käpertyä oman itseni ja vauvan ympärille enkä esittää mitään. Uni on katkonaista mutta varmaan sitä on nähty paljon pahempaakin. Välillä viitsin laittautua (silloin kun joku on tulossa), välillä kävelen verkkereissa, T-paidassa ja villasukissa koko päivän. Aikaisemmin en ole paljon päiväunista piitannut, nykyään saatan välillä nukahtaa iltapäivällä Leevin kanssa. Mutta se nyt on sellaista äitielämää. Kyllä minä sen muistan sieltä jostain kaukaa, Pojan ajoilta.
posted by Riia at 2:31 ip.

 

Hei katso, Sinivuokkoja

Minulle on kasvanut melko voimakas auktoriteettien kunnioitus. En erityisesti koskaan oikein tykkää kun poliiseja ihan aiheettomasti haukutaan tai joskus jopa aiheesta (katos kun rapatessa roiskuu). Mutta on se hyvä että ollaan yhteiskunnassa jossa vallanpitäjiä ja järjestyksen valvojia voidaan avoimesti arvostella. Vaikka joidenkin mielestä oikeuslaitoksessa asuu hyvä veli järjestelmä joka päästää poliisit kuin koirat veräjästä. Toisten mielestä taas kansalaiset aivan turhan ahneesti syyttävät työtään tekeviä poliiseja esimerkiksi liiallisesta voimankäytöstä.

Kuten aikoinaan lupasin (17.10.) kerron kootut kommellukseni poliisien kanssa. Työtäänhän he tekivät (tai sitten eivät). Aloitetaan 90-luvun alusta. Olin neljäntoista vanha. Kortteliralli kiersi silloin Lahdessa linjalla Aleksanterinkatu (Aleksi)- Vesijärvenkatu (Vesku)- Hämeenkatu (Hämis)- Rauhankatu. Asukkaiden aktiivisuuden takia Hämeenkadulla ajaminen iltaisin oli kiellettyä. Kiltit poliisisedät kävivät keräämässä varoja valtion pohjattomaan kassaan. Niin mekin kerran ryysäsimme rysään. Meitä oli kolme 14-vuotiasta likkaa takapenkillä ja kuskina parikymppinen Artsi ja apukuskina Artsin veli. Artsi sai sakot. Me likat arvioimme takapenkiltä nuoren (nuorempi konstaapeli eli opiskelija) miehen takamusta ja yleistä panettavuutta. Söpö poika, sen sentään muistan. Saimme käskyn tulla autosta ulos, oli tulossa sakkoa jostain virkavallan halventamisesta tai sellaisesta (alaikäisinä emme tietenkään olisi sakkoa saanut muttei se jätkä sitä vielä uhotessaan tiennyt). Jätkän poliisipari toppuutteli ja sanoi jotain että ”otapa jutut vaikka kehuina koska tätä jatkuu vuodesta toiseen ja sitten kun se loppuu niin kaikki on menetetty” ja taputteli vatsankumpuaan. Niinpä pääsimme jatkamaan matkaa. Onneksi tällä kertaa auto oli varastamaton, kuski selvä ja kortillinen. Mekin olimme likkojen kanssa selviä. Ihan vaan leikillään sanailtiin siitä poliisipojasta, hitto kun se sitten kuulikin kaiken.

On tuota tullut sanailtua muutaman kerran tuonkin jälkeen poliisin kanssa ja yhtenä vappuna oli lähellä koppi ja sakot. Ensin yritin iskeä siviilipukuisen kytän ja sen jälkeen kun selvisi että se oli kyttä niin alettiin porukalla vittuilee sille. Kovuus rapsahti äkkiä pois kun poliisi väläytti mahdollisuutta joutua putkaan ja sakot päälle. Oltiin ihan hiljaa, todisteltiin kävelytesteillä selvyyttämme ja saimme jäädä kadulle. Kerran olimme jengin kanssa mahallamme kynnöspellossa ojan reunuspuskien takana ja katselimme kun poliisit tutkivat varastamaamme autoa. Jos koira olisi saatu paikalle niin olisimme jääneet kiinni... Mutta toisin kävi, minulla on edelleen puhdas rikosrekisteri. Yksi poika narahteli kiinni välillä mutta vain omista keikoistaan... Jengimme hoiti keikat taidolle, leikkiähän se vain oli. Muutama kierros ja auton hylkäys...Kenelle siitä oli sinällään haittaa??? Rikos on rikos ja minun aikanani se taisi vielä olla ihan autovarkaus eikä luvaton käyttöönotto.

Taisi kulua vuosia etten joutunut kahnaukseen virkavallan kanssa. Kerran avautui aivan uskomaton tilaisuus. Metelöimme liikaa kadulla ja poliisit tulivat ajamaan meidät pois. Toinen poliiseista otti minua käsivarresta kiinni ja sanoi että aionko vastustaa virkavaltaa ja sujautti lapun käteeni. Luin sen ja siinä ehdotettiin pientä tapaamista pamputuksen merkeissä, jos lähtisin mukaan täytyisi minun sanoa heitä saatanan sioiksi ja panna vastaan. Päädyin ”maijaan” ja ajelimme jonnekin rauhalliseen paikkaan ja tulin pamputetuksi. Oikeastaan se oli aika röyhkeää toimintaa. Toinen poliiseista oli oikeastaan se toimeenpanija ja toinen vaan enimmäkseen seurasi sivusta. Joskus on vieläkin vaikea uskoa että kunnianarvoiset poliisit voisivat sillä tavalla käyttää hyväksi naisten innostusta univormuja ja poliiseja kohtaan. Olin aikas kännissä ja miksen suostuisi jos ehdotetaan jotain niin hullua ja erikoista. Myöhemmin en ehkä enää ollutkaan kovin ylpeä mutta mieleenpainuvaa se kuitenkin oli. (Huomautan vielä sen ettei tämä tapahtunut Suomessa.)

Komiat on sulla kynnet

Kämmenet alkavat vähitellen jo parantua. Ei minulle tullut pieneen mieleenkään että saattaisin vahingoittaa itseäni sillä tavalla. Joku kertoi kyllä purreensa poskensa verelle mutten ole kuullut kenenkään keihästäneen itseään omilla kynsillään. Ei kaikkeen osaa varautua. Kaksi viikkoa...

posted by Riia at 5:45 ip.

 

Ei se akka autoa osaa ajaa!

En sano asiaan itse mitään omaa mielipidettä vaan kerron muutaman jutun ja linkitän pari juttua.

Olen ollut vuoden kestäneellä kortillisuus urallani yhdessä kolarissa. Bemari ajoi liikennevaloissa perääni. Bemarin kuljettaja kyllä yritti kaupata minulle syyllisyyttä, en ostanut, se olisi maksanut aivan liikaa. Poliisit paikalle ja he totesivat bemarin kuljettajan syyllisyyden ja käskivät ukon pitää turpansa kiinni koska muuten rapsuu sakkoa. ”Miesten” mielestä vika oli minussa, mitäs pysähdyin liikennevaloihin. Uskon poliisisetiin jotka kiltisti puhdistivat maineeni vaikka he eivät edes tienneet kuinka punaiset valot olivat. (Valojen punaisuudessa kun on vivahteita, opin sen kun olin erään miehen kyydissä ja hän ajoi punaisia päin ja vaimo huomautti ja mies totesi ettei ne nyt NIIN punaiset olleet.)

Hassua toisessakin jutussani on bemari+mies toisena osapuolena, bemari oli kyllä paljon vanhempi kuin edellinen. Lahdessa näin kun bemari ajoi reilua ylinopeutta punaisia päin ja törmäsi kääntymässä olevan nuoren naiskuljettajan auton kylkeen. Hän käskytti likan parkkitalon alakertaan ja siellä sai itku silmässä olevan likan myöntämään syyllisyytensä. Kunnes paikalle saapui liuta silminnäkijöitä ja poliisit. Mies sai rapsut ja nuhteet... Näiden kahden jutun tarkoitus oli kertoa siitä että helposti syy liukuu naisen kontolle ja moni likka siihen itsekin uskoo...

Ja mitä mieheni sanoo naisista ratissa, hymyilee vinosti ja sanoo että antaa miesten uskoa omaan paremmuuteensa. Mikä on paras tapa todentaa miesten paremmuutta kuljettajina? Yleinen mielipide ei taida olla tieteellisissä piireissä oikein suosiossa. Eikä se että miehet pärjää rallissa kerro sitä että he ovat parempia kuljettajia liikenteessä. Yksi mahdollisuus olisi järjestää pujottelukisoja suljetulla alueella mutta sehän kertoisi vain testattujen auton hallintakykyä, ei kykyä hallita liikennetilanteita. Onnettomuus tilastot kertovat turvallisuudesta enemmän ehkä kuin taitavuudesta. Mutta kai se on tärkeää ettei tulisi ruumiita. Mies ratissa tappaa enemmän kuin nainen ratissa... Se on joidenkin tutkimusten tosi asia. Mutta tutkimus on aina yhtä kuin sen tekijä tai lukija... Tilastoilla voidaan luoda harhoja... Ehkei meillä ole muuta tapaa miellyttää miehiä kuin uskoa yleiseen mielipiteeseen ja nöyränä sanoa että nainen on huono ratissa. Jos vaan puhuisi yksilöstä, yksilö X on huono kuljettaja... Yksilö Z on melko hyvä kuljettaja... Mitattuna millä?

Tämän kappaleen lähdeaineistona toimii nimettömänä pysyttelevä poliisilähde (mies, poliisin työtä takana parisenkymmentä vuotta enimmäkseen pääkaupunkiseudulla). Jos sanotaan että nainen ei osaa ajaa autolla niin on muutama asia joita suurin osa naisista ei osaa. Ne ovat olla olematta varovainen (ehkä sama kuin varomattomuus), tolkuton hurjastelu, järjetön riskin otto, liikennesääntöjen pitäminen turhana paperina, peruuttaminen tiukoissa paikoissa. Hän on välillä todella mielissään että naiset eivät osaa tuota kaikkea (viimeistä lukuun ottamatta). Hän on aivan liian monta kertaa saanut katsoa mitä ne miehet ovat saaneet aikaan, paljon tuhoa. Nainen nyt ihan pikkaisen kolhaisee jotain, ei siinä edes aina poliisia tarvita. Mutta toisaalta hän oli aikoinaan tosi närkästynyt kun joku nainen ajoi ”kaksisuuntaisen” tien vastaantulijoiden kaistalla koska tie oli ollut monta vuotta yksisuuntainen (se oli totta). Em. nimetön poliisilähde sanoi että luulisi että autokoulussa on opetettu edes nuo liikenne merkit.

Olen kerran keskustellut Ylikonstaapelin kanssa joka sanoi että maailmassa menisi niin paljon paremmin jos MIEHET eivät saisi ajaa autolla. Hän on joutunut katsomaan aivan liikaa sitä jälkeä mitä miehet saavat aikaan kaahailemalla, ottamalla liiallisia riskejä, ohittelemalla missä sattuu ja olemalla ”täydellisiä ratissa”. Mikään ei hänen mielestä ole suurempi uhka liikenteessä kun mies joka on PALJON parempi kuski kun ne kaikki muut. Sellaista miestä ei liikennesäännöt koske, ei nopeusrajoitukset. Hän tietää parhaiten itse mikä on sopiva nopeus ja liikennekäyttäytyminen. Poliisit on paskalakkeja, ottaisivat rikollisia kiinni eivätkä sakottaisi häntä, suurta kuljettajaa.

Sitten vielä muutamat linkit... (kuten lupasin)

Ensin nettiartikkeli jossa kerrotaan siitä väitöskirjasta jota Iltalehti otsikoi tyyliin ”Naiset ovat parempia kuljettajia.

Toiseksi poliisien sivulta löytynyt kolumni.

Lopuksi vielä yksi juttu, lähteenä vakuutusyhtiö.

Toinen tiedetty tosi asia...?

Naiset ovat parempia vanhempia kuin miehet ihan luonnostaan. Jos pari eroaa niin miehen on aivan turha yrittää saada lapsia itselleen koska äiti vaikka huonompikin on aina parempi vanhempi kuin mies. Tässäkin on takana jokin suurempi tieto. Minä en ihan purematta niele tuota(kaan).

Ei kykyni imettää lastamme tee minusta automaattisesti parempaa vanhempaa kuin miehestäni. Uskalsin ihan hyvin jättää Vauvan Jannun huostaan ja lähteä kirjoittelemaan. Jannu hoitaa nuo iltapesut ja sen semmoiset ja menen ihan pian nukuttamaan Leevin. Hän yleensä nukahtaa illalla rinnalle ja nostan hänet siitä sänkyynsä. Yöllä heräillään pari kertaa lutkuttamaan tissiä ja sitten tuhistaan taas. Välillä pikkaisen itkettää olla yksin siellä sängyssä. Mutta viereeni en lasta yöksi nukuta koska sen jälkeen en enää itse nukkuisi kunnolla. Usein helpottaa se että kääntää Vauvan itseään päin ja taputtelee vaikka pepulle kevyesti, laittaa kätensä Vauvan viereen tai pitää pikkuisia tahmaisia näppejä omassa kädessään ja juttelee. Myönnän, Jannu on yleensä tuosta ulkona... Sänky on minun puolellani juuri sen takia että minä imetän sitä lasta. Auta armias kun se saa hampaat... Nytkin jo on välillä nännit ja rinnat tiukilla mutta kaalin lehdet, maitovoitelut ja ilmakylvyt pelastavat tilanteen. Ottaisikohan rintakumit käyttöön... Täytyy nyt katsella ja pohdiskella.

posted by Riia at 9:17 ip.

 

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

Hyvää isänpäivää Leevin isille kotiimme, omille isilleni tuonne jonnekin ylös (Taivaaseen ja Pohjoseen), Vaarille Helsinkiin, Ukolle taivaaseen, Pojan kasvatti-isälle (ja vähän ehkä biologisellekin sinne jonnekin) ja kaikille tutuille ja tuntemattomille isukeille jotka tämän lukee. Ehdin paketoida Faijalle Pohjoseen lahjan ja kuvia Leevistä (ja Leevin mamista, isukista ja Nitta-koirasta). Sisko lähti sinne (Pohjoseen) yöjunalla perjantaina (vei meidänkin lahjan).
posted by Riia at 1:30 ip.

 

JATKUU... osa 1

Pysyin päätöksessäni ja punnersin lapseni ulos ilman kivunlievitystä ja välilihan leikkausta. Jälkimmäiseen en voi vaikuttaa ollenkaan niin varmasti kuin ensimmäiseen kohtaan. Lisäksi onnistuin neuvottelemaan itselleni peräruiskeettoman synnytyksen (Päksissä tyrkitään melkein rutiini luonteisesti peräruiskeita synnyttäjille).

Koskaan ennen en ole kokenut niin ”tappavaa” pakottavaa ponnistamisen tarvetta ilman että minulla olisi lupa ponnistaa. Kökötin kontallani perse pystyssä sängyllä ja koin menettäneeni kaiken arvokkuuteni, edes sen vähäisen hallinnan jota minulla oli. Eihän kysymys ollut muusta kuin siitä että kätilö ehtii tarkastamaan että olin valmis ponnistamaan. Taisin siinä todeta kätilölle että lähden täältä ulos ponnistelemaan jos et anna lupaa ponnistaa. Siinä tilanteessa (siirtymävaihe, you know) painoin muutaman kynteni kämmeniini kun en vaan voinut huutaa. Ehkä kysymys oli myös kivun siirrosta. Siirsin pikkuisen kipua perspuolelta käsiini. Olin todella valmis laittamaan hanskat tiskiin mutta sitten päästiinkin hommiin.

Synnytin tällä kertaa kontallani koska en halunnut enää nousta siitä ihanasta asennosta. Jälkikäteen olen todella iloinen siitä ettei minua kuvattu. Olin menettänyt kaiken kunnioitukseni. Mikä nyt olisi tarpeeksi kliininen synnytysasento??? Ehkä sellainen selinmakuu, lääkäreille ainakin mieluinen. Mitä väliä, tyrkin lapsen vartissa ulos ja sitten avot... selälleen makoilemaan. Olihan siinä vielä aika paljon mielenkiintoa alapäätäni kohtaan (ei repeytymiä, jes). Likainen tahmainen lapsi nostettiin massuni päälle. Olisin halunnut että se sentään olisi pesty mutta niin on tapana tehdä. Ensimmäiset haparoivat imemisyritykset. Vauva köllii tunnin pari likaisena äidin massulla ja tekee tuttavuutta. Miksei sitten puhtaana??? Jannu kylvetti Nuppumme (joka ei kyllä enää ollut minulle Nuppu koska hän oli Poika, Leevisemme, oma vauvamme). Siitä se sitten alkoi, meidän tiemme yhdessä. Nyt olemme lapsiperhe.

Ihanaa että tulitte käymään...

Minulle läheiset ihmiset tietävät sen etten halua ketään laitokselle minua katsomaan. En halua tulla nähdyksi niinkin huolittelemattomana. Yhtälailla minä tiedän etten voi olla niin itsekäs että kieltäisin ihmisiä (jotka niin kovasti tahtovat tulla) tulemasta. Jannun vanhemmat ehtivät Lahteen perjantailla päivällä. Illalla he tulivat sitten laitokselle. Minä vähän meikkasin ennen kuin vierailu aika alkoi 17.30. Laitoin rasvaa nassukkaa, pikkaisen peittelin pahimpia paikkoja naamassa, puuteroin nassun. Levitin vaaleaa helmiäisluomiväriä silmille, laitoin ripsaria ja lopuksi sipaisin huuliin ”tärkeintä elämässä” huulikiiltoa (toinen vaihtoehto oli ”ruusuisia hetkiä”, Lumenen huulikiiltoja). Sipaisin hiukset huivin sisään ja vetäisin villatakin sen ihastuttavan vaaleanpunaisen yö-päivä-paidan päälle. Olin valmis kohtaamaan vierailijat. Tiedän olevani kauhean turhamainen. Mutta halusin kunnioittaa vierailijoitani edes sen verran etten olisi näyttänyt siltä että olin juuri synnyttänyt (ai niin, olinhan minä). Kukin taaplaa tyylillään ja se pitäisi hyväksyä.

Perjantaina Päksiin ehti Jannun vanhemmat ja minun Siskoni avokumppaninsa kanssa. Mummo vihaa sairaaloita, hän lähetti ison kukkakimpun. Omia vanhempiani oli turha odotella laitokselle koska he ovat kuopatut jo ajat sitten. Vara-faija on pohjosessa ja hirvisesonki on päällä. Lauantaina oli pyhäinpäivä. Tassa kävi Petrin kanssa ja Sini. Minä taas olisin niin kovasti halunnut vetää kamppeet niskaa ja lähteä haudalle viemään kynttilää Leevin isoveljelle. Niin paljon kun minä muka inhoan hautojen palvontaa... Sain sytyttää ikkunalaudalle kynttilän (olin huoneessa yksin, kaksi sinne olisi mahtunut). Ehkä se on hullua että kannoin sylissäni (liinassa) elävää lastani ja halusin kovasti mennä palvomaan ajat sitten kuolleen lapseni hautaa. Kerroin Leeville Junnusta. Sunnuntaina pääsin jo pois kun kaikki oli hyvin. Siitä lähtien on pyöritty täällä himassa. Kyllähän kotonakin on lapannut katselijoita. Vauvat kun on NII-IIN ihmeellisiä...

Tässähän tämä menee...

Leevi makailee rinnallani liinassa. Käytän tällä hetkellä ns. kengurusidontaa. En ymmärrä miksi niin harvat naiset käyttävät liinaa (tunnen vain itseni ja edes menneen äitini). Molemmat käteni ovat vapaina, vauva on rauhallinen lähelläni ja hänen on hyvä kölliä tuolla. Tasainen tuhina vaan kuuluu hänen nukkuessaan. Hän on aina lähelläni, kuulee sydämeni sykkeen niin kuin kohdussakin, se rauhoittaa. Kun vauvan laittaa sinne heti, se ei vierastakkaan kun ei paljon muuta tiedäkään. Eräs ystäväni alkoi totuttaa lastaan liinaan siinä vaiheessa kun lapsi jo osasi kannatella päätään ja huudoksihan se meni ja liina lensi roskiin. No minä kuulun liinan kannattajiin, jotkut toiset ei. Vauvan kun pitää oppia esimerkiksi olemaan yksinkin.

Kai siitä on jotain hyötyä että on tullut noita lapsia hoidettua ennenkin, omia ja toisten. Ei ole niin sormi suussa kaikkien asioiden kanssa. Taidan olla vähä ”hullu” äiti koska suosin liinaa ja kestovaippoja. En vaan kestä sitä ajatusta kaikesta siitä todella heikosti maatuvasta muovijätteestä jonka kertakäyttövaipoilla aiheuttaisin kaatikselle. Jannu haluisi tunkea ”Pampersia” Leevin pikkupepun suojaksi koska se olisi niin helppoa. Itse minä pyykkini tiskaan, ei Jannun siihen tarvitse puuttua. Ei tuo peppu miksikään ole mennyt vaikkei siellä mitään erikois-dry pinnoitusta olekaan kosketuksissa. Mutta onhan tässä aikaa siis pepun punastua koska olen niin huono äiti etten suo lapselle ”Pampersin” ihanaa kuivulta tuntuvaa pintaa, uskomattoman nopeaa ja suurta imukykyä ja mukavia joustoresoreja pulleiden pikkujalkojen ympärille (mainonta on mennyt perille). Ehkä muutama viikko tätä souvia saa minut jo itkusilmässä rukoilemaan ”Pampersia” saapuvaksi pelastamaan meidän perheen. Joskus aikoinaan kavereiden kanssa kiinnitettiin huomiota siihen että mainonta suunnilleen syyllistä äidin joka ei tarjoa lapselle ”Pamperssia” tai vastaavaa. Minä en tunne syyllisyyttä siitä että Leevi ei saa kokea kertakäyttövaipan ihanuutta. Ehkä se kasvaa vinoon. Ehkä minä kyllästyn käyttämään kestiksiä... Ei sitä koskaan tiedä.

Mies hakkaa...

Halusin vain sanoa että taas kerran tuli ohjelma (Poliisi-tv eksta) perheväkivallasta ja jälleen kerran puhuttiin miehistä hakkaajina, naisista uhreina. Eikö sitä edes voitaisi mainita että myös nainen voi hakata.

Kun ohjelmassa sanottiin että onko miehet kokonaan unohdettu niin ajattelin että asiaa. Mutta kysymys ei ollutkaan miehistä uhreina vaan hakkaajina. Naisille löytyy jos jonkinmoista turvakotia mutta minne menee pahoinpidelty mies. Ei hänelle ole sijaa naisten turvakodeissa.

Yhdessä lehdessä oli juttu jossa käsiteltiin naisten aiheuttamaa perheväkivaltaa. Siinä yksi mies sanoi että hänelle naureskeltiin jopa poliisiasemalla kun hän meni tekemään ilmoitusta. Terveyskeskuksessa ei uskottu että niin iso mies olisi voinut saada naiselta turpaan. Niin se kai on että kun Nainen on hakattu, se on kova juttu. Jos nainen hakkaa miehen, se on vaan ihan sellainen pikku juttu, ohimenevä ilmiö. Vaikka miehet yleensä lyö ja naiset saavat turpaan niin voisi joskus edes mainita että myös mies voi saada turpaan puolisoltaan.

posted by Riia at 5:49 ip.

 

Leevi saapui Lahteen

Olen tässä kirjoitellut pitkin päivää kertomustani viime viikon lopulta. Tässä se sitten on, kertomus siitä miten Leevi saapui Lahteen.

Poika, en näköjään osaa synnyttää muita. Leevi, sanon lastani Leeviksi, ihan vaikka vaan kunnioittaakseni Göstä Sunqvistin muistoa. Jannu sekosi ihan kun kerroin hänelle että synnytys on alkanut. Suututin hänet varmasti jo siinä vaiheessa käskyttämällä häntä ja käskemällä hänen kerrankin käyttäytyä kuin aikuinen. Mutta suurin osa niistä miehistä jotka ovat olleet synnytyksissä mukana tietävät että naiset ovat vittumaisia avautumisvaiheessa (ja ponnistusvaiheessa jopa muutenkin elämässä). Vaikka kuinka haluaisin, en ole poikkeus. Minua vaivaa koko ajan hirveä hallinnan menettämisen tunne. Ulkopuolisten silmissä kai hallitsen synnytyksen melko hyvin mutta itse tunnen menettäväni vaan entistä enemmän hallintaa. Minua riepotellaan ja en voi kuin vetää henkeä ja odottaa että se on ohi. NO... Jannu vei minut sitten Päksiin. Synnytin hänelle pojan. Haluaako joku kuulla ”verisiä” yksityiskohtia??? Melko varmasti ei!

Palasin takaisin. Jotkin asiat olivat muuttuneet reilussa kymmenessä vuodessa, jotkin ei taas ollenkaan. Lapsi syntyi reilun parin tunnin kuluttua siitä kun saavuimme sairaalaan. Jouduin hätyyttämään Jannua töistä koska tajusin ettei se siitä enää mihinkään muutu. Synnytys oli käynnissä. En voinut muuta kuin antaa periksi. Tein Jannulle eväät. Tuijottelin ulos. Kun Jannu tuli kotiin, tiuskin hänelle. Halusin hänen vaan ottavan eväät ja auton avaimet ja vievän minut sairaalaan tyrkkimään sen lapsen ulos.

Kun saavuimme Päksiin olin auki todella reilusti kahdelle sormelle (näin totesi kätilö). Lapsivedet lurahtivat tutkimuspöydälle. Päädyimme suoraan synnytyshuoneeseen koska avautuminen sujui niin reippaasti. Siinä sitten mittailtiin lapsen sykettä ja äidin supistelua. Minä käskytin miestäni ja todistelin kätilölle omaa erinomaisuuttani. Hetkittäin halusin vain heittäytyä lattialle ja sanoa että tunkekaa minut täyteen aineita ja repikää se lapsi ulos, minä en enää jaksa. Sitten muistin taas että minähän olen se todella vahva, jaksan kaiken. Kävin suihkussa, kävelin, keinuttelin. Odottelin vain sitä hetkeä että pääsen niihin ”oikeisiin” hommiin. Halusin vain punnertaa sen lapsen ulos ja nukahtaa. Nukkuaikani oli mennyt ohi jo ajat sitten.

Taas kerran kätilö ronkki alapäätäni. Tunsin tappavaa halua ponnistaa. Puristin silmät kiinni ja kynnet kämmeniini (halusin kovasti vain huutaa ja ponnistaa). Vihdoin viimein kätilö sanoi ne ihanat sanat, nyt saa sitten alkaa ponnistella. Hei tämähän sujuu ihan hyvin, onhan se lapsi jo ulkona. Eikö mitään? Yhä uudelleen punnersin ja luulin jo epäonnistuvani karvaasti vaikka kätilö vain sanoi että hyvin menee, vielä kerran. Jos olen rehellinen, en todellakaan tiedä montako kertaa ponnistin mutta vihdoin oli pää ulkona ja lopulta se kaikki muu. Lapsi todettiin pojaksi ja yhdeksän pisteen lapseksi. Jannu puristi veristä kättäni (seuraavalla kerralla leikkaan kynnet lyhyiksi, miksi kukaan ei puhunut siitä??? Vai puhuiko?). Jälkeiset nyt taisi mennä siinä sivussa yhdellä pienellä ponnistuksella. Vauva nostettiin rinnoilleni ja hetken tunsin vain voitonriemua. Sitten hetkessä ahdistuin. Jannu näki sen. Hän silitti hiuksiani ja sanoi että kaikki menee hyvin.

Ja jokainen joka on ollut mukana synnytyksessä tajuaa että minä olin todella vähän aikaa sairaalassa synnyttämässä. Vaikka tietenkin olin suurimman osan avautumisvaiheesta kotona niin silti synnytys oli melko nopea. Minä en varmaan jaksaisikaan pitkiä synnytyksiä. Toivottavasti en koskaan joudu kohtaamaan sellaista.

Nyt meillä osataan jo imeä kunnolla. Maitokin on noussut hyvin. Haluan vain maata kyljelläni ja silitellä täydellisen lapseni pehmoisia piirteitä. Työnnän rintaa hänen suuhun suunnilleen joka toinen tunti. Pieni suu puristuu rintaani ja pikkuruiset kädet puivat ilmaa. Vähäinen yninä täyttää hiljaisen maailmamme. Haluaisin pitää hänet vain itselläni. En tottunut Pojan aikana jakamaan vauvaa miehen kanssa. Pitkin hampain annan Leevin Jannun syliin, helliteltäväksi tietäen ettei Jannu koskaan voi tarjota Vauvalle tissiä, vain minä voin. Tunnen olevani kaikkivoipa. Tunnen olevani kamala.

Ja jos joku luulee että osaisin nyt sitten puhua hetkeen mistään muusta kuin kolmannesta lapsestani tai synnytyksestä niin on hölmö. Kerrottavaahan on vielä niin paljon... Vaikkapa pyhäinpäivän illasta, vierailijoistani... Leevi täyttää nykyään kahden ihmisen elämän täydellisesti. Vauva on niin suloinen... Sen tietää niin moni joka on kokenut saman kuin minä ja Jannu, syntymän ihmeen.

posted by Riia at 8:00 ip.

 

Vaimoni synnytti 31.10.2003 klo 02.16 pojan, 49 cm ja 3368g

Äiti ja lapsi voivat hyvin. Riia pyysi kertomaan tämän heti tuoreeltaan. Kilttinä miehenä tietenkin suostuin.

Se tiedotuksesta. Vaimoni on ihana mutta vahva ihminen. Hän on minua älykkäämpi, paremmin koulutettu, paremman näköinen, seksikkäämpi, varakkaampi ja parempituloisempi. En minä siitä enää välitä, olen tottunut siihen. Olen tottunut jopa siihen että hän on omien sanojensa mukaan jopa hullumpi. Kun astun Riian kanssa parrasvaloihin, olen hänen varjossaan. Hän on niin paljon valovoimaisempi. Minulle hän on ihana upea nainen joka rakastaa minua. Olen niin onnellinen että olen saanut elää hänen kanssaan. Onhan meillä ollut omat vaikeutemme. Olimme ajautua lopullisesti erilleen. Mutta nyt meille on tarjottu uusi mahdollisuus. En voi edes kuvitella jättäväni häntä. Silloin olisin vain yksin, ilman naistani. En halua. Haluan rakastaa häntä.

Kun hän tarjosi ensimmäisen kerran itseään, en voinut uskoa että hän olisi ollut kiinnostunut minusta. Ja nyt vuosien jälkeen olen välillä edelleen ihmeissäni. Hän on niin ihana. Jos en saanut paskempaa, miksi sain hänet. Kaverit kadehtii. Naiseni ei yleensä nalkuta, hän on sexy ja antaa auliisti. Mitä muuta mies voisikaan odottaa? Minä ainakin odotan keskustelua ja yhteyttä. Sain yhteyden Riian ja arvostan sitä. Joskus kyllä haluisin juosta pois. Hän on välillä rasittava. Hän on niin uskomaton. Arvostan hänessä sitä että hän kuuntelee minua, arvostaa mielipiteitäni. Tykkään hänen huumoristaan, rauhallisuudestaan ja elinvoimaisuudestaan. Rakastan häntä niin paljon.

Edellinen lapsemme kuoli. Muutaman tunnin hän oli meille täydellinen. Täydellinen hän ei lääkäreille ollut. Kun tajuttiin sydän, annettiin kuoleman tuomio. Vain sydämensiirto olisi pelastanut juniorimme. Ja sitä ei saanut edes Suku aikaisiksi. Niin pienille lapsille ei Suomessa siirretä sydäntä. Mistä sellainen siihen hätään olisi löytynyt vaikka olisi siirrettykin. Niin kuoli lapsi, toivo kuoli. Riia juoksi. Minä katsoin vierestä. En voinut hänelle mitään. En halunnut mennä kotiin. Halusin pysyä poissa. Luulin ihastuneeni kunnes tajusin että kehen. En mihinkään muuhun kuin haavekuvaan. Rakastin vaimoani. Kun hän lopulta päästi irti, hän romahti. Hän meni omaan maailmaansa. Sieltä hänet sai pois vasta reissu ”Hullujen huoneelle”. Nyt on uusi mahdollisuus. Vahdin häntä kuin haukka, jostain kaukaa. Jos hän pakenee, otan kiinni. Pakotan hänet hoitoon. Mutta ei niin käy. Tämä on uusi mahdollisuus. Ei sitä meiltä riistetä.

Synnytys meni ainakin minun osaltani hyvin. Riia teki minusta statistin. Ensin hän kävelee koko päivän ympäri taloa, käväsee suihkussa, syö jotain... vie koiran naapuriin hoitoon. Ei hän minulle mitään ilmoita. Odottelee vaan. Toisaalta tunnen itseni jokseenkin turhaksi synnytyssalissakin. Ehkä en ole koskaan oikein oppinut oikea tapaa olla tukihenkilö. Mutta nyt meillä on lapsi. Minun pitää lähteä vielä illaksi töihin. Aloitan lomalla ensi viikolla. Nyt vain odotellaan lasta ja vaimoa kotiin.

Terveisin: JANNU
posted by Riia at 1:35 ip.

 

Synnyttämään!!!

Kun Jannu tulee töistä lähdemme melko varmasti sairaalaan. Olen melkein kokopäivän supistellut. Nyt ne ovat melko säännöllisiä. Ilmenevät vajaan kymmenen minuutin välein ja kestävät muutaman sekunnin. Saattaa olla että joudun hätyyttämään Jannua töistä. Ei tämä tästä enää kai miksikään muutu. Uh huh... nyt minä en jaksa enää enempää. Lähden kävelylle. Sitähän olen tän päivää tehnyt. Ei sitä eilen arvannut... että tänään tulee lähtö.

posted by Riia at 10:11 ip.

 

Mitäs tässä taas tekis?

Tänä vuonna ei sitten järjestetä Halloween naamiaisia koska en voi vakuuttua siitä että Nuppu pysyisi sisällä viikonlopun yli. Toisekseen en ehkä olisi ihan mahdottoman hyvä emäntä. Sen verran tämä massu haittaa. Viime vuonna järkkäsimme mökillä naamiaiset. Oli oikein hauskaa. Minä olin kissa ja Jannu hiiri (minä en tiennyt miksi Jannu pukeutuu, Jannu tiesi että aioin olla kissa). Ajatella että mökkimme lähistöltä ihmiset tulevat tietääkseni samaan sairaalaan synnyttämään johon minä olen menossa. Itse olen aina asunut korkeintaan reilun kymmenen minsan matkan päässä synnytyssairaalasta. Tuntuu jotenkin häijyltä että synnyttämään pitää tulla niinkin pitkien matkojen takaa. Mutta pohjosessa asiat on vielä aivan toisin. Siellä synnytyssairaalaan voi olla satojen kilometrien matka. Kun lähtee synnyttämään ilmoitetaan sairaalaan josta lähetetään ambulanssi vastaan. Tai jotenkin noin se meni. Yhden työkaverin tytär asuu jossain korkealla poroisäntänsä kanssa. He saivat esikoisen viime talvena. Jos kaikki menee niin kuin edellisillä kerroilla, synnytän viikon sisällä. Eihän sitä tiedä vaikka se alkaisi jo tänään. Välillä supistaa kipeästi. Sitten se on ohi ja seuraavaa odottaa osittain innolla ja toisaalta jännittyneenä. Mutta vielä kysymys on vaan pienestä harjoittelusta ja muistutuksesta että kohta mennään. Menen Nitan kanssa lenkille (kunhan ensin käyn vessassa). Sitten ajattelin laittaa ruokaa (kunhan ensin käväisen kaupassa jonka jälkeen käyn tietysti vessassa). Oikeastaan tällä hetkellä eniten ottaa pannuun vessakeskeisyys... Kusettaa koko ajan... vituttaakin myös. Toinen asia mikä kyllästyttää kovasti on huonounisuus. En saa yöllä tarpeeksi makosia ja levollisia unia. Olen usein aamulla väsynyt. Mutta tuntuu niin ihanalta kun kohta saa nähdä lapsensa. Tyttö vai Poika... sitä en vielä tiedä?
posted by Riia at 2:24 ip.

 

PELOTTAAKO...?

Jos olen rehellinen ei niin ei oikeastaan. Olen jokseenkin tottunut synnyttäjä. Minä en pelkää synnytystä mutta totta kai pikkaisen jännitän että miten se menee. Eniten kai jännitän sitä kuinka selviän kätilön kanssa. Välillä pohdin sitä että jos tämä tällä kertaa onkin paljon kivuliaampia kuin edelliset. Ei synnytys koskaan voi olla mikään ohimennen huitaistava juttu. Kyllä minun pitää ottaa se vakavasti. Otankin, sitten kun on sen aika.

Autolla ajaessa pelkään eniten sitä että ajan jonkun yli. Jos joku immeinen tulee yllättäen eteen tai vielä pahempaa en huomaa ihmistä joka on ihan selvästi vaikka ylittämässä katua. Saman asian eri variaatio se että olen syyllinen kolariin jossa joku kuolee. Jannun mielestä tuollaisia asioita kannattaakin vähän pelätä koska vaikka kuinka olisi hyvä kuski niin jotain voi aina sattua. Talvella en ole ollenkaan niin varma ratissa kuin kesäisin. Vähän jännittää kun lähtee ajelemaan ensimmäisiä liukkaita tai pahaan keliin. Toisaalta on kivaa pikkaisen polkaista liikaa kaasua tai kääntyä vauhdilla niin että perä heittää. Siitä saa hallinnan tunnetta. Vaikka ajattelinkin tekeväni niin aina turvallisessa paikassa niin ehkä joskus pöllähän ihan ympäri tai pöpelikköön.

Metsään mennessä en pelkää karhuja ja susia. Mummo kysyi että mitä sitten jos sellainen tulee vastaan. Tietenkin olen silloin melko varmasti kauhusta kankea. Mutta en minä ole kauhusta kankea jo valmiiksi metsään mennessäni. Uskon ettei minulla voi olla koskaan niin ”hyvä tuuri” että törmäisin em. eläimiin. Mummolani lähellä Savossa on nähty karhun jälkiä, kakkikasoja ja rikkirevittyjä rehupaaleja. Karhun oletettiin aluksi olleen vain ohikulku matkalla mutta havainnot vain jatkuivat, jo kolmatta vuotta. Jossain se siellä pörrää mutten minä sitä pelkää marjassa ollessani. Rakastavatko karhut rehupaaleja AIVssä käytetyn muurahaishapon takia??? Niin jostain kuulin... Ilkeätä maanviljelijöille kun karhu repii paalin toisensa jälkeen, jättää sen levälleen ja siirtyy seuraavaan. Nenä näyttää tietä... Lahdessakin nähtiin muistaakseni 1999 karhuja (niiden ”oman kadun” lähellä). Luin lehdestä, itse on nähnyt.

Karhujen sijasta taidan pelätä jotain paljon pienempää. Taidan vähän pelätä kyykäärmeitä. Siitähän kai on pikkaisen eriäviä mielipiteitä onko käärmepelko refleksi vai opittu asia. Esimerkiksi apinoilla, joiden elinalueella ei oikeasti asua käärmeitä, on havaittu tutkimuksissa käärmepelkoa. Minä olen pienestä pitäen yrittänyt oppia olemaan pelkäämättä kyitä. En ole täydellisesti onnistunut. En minä oikeastaan käärmeitä sinänsä pelkää. Olen pidellyt useampaa myrkytöntä kaulallani ja sylissäni. Vaikka olen oppinut että aikuiselle kyynpuremasta ei välttämättä ole mitään vaaraa niin pelkään tulevani purruksi. Pelkään että saan pahan anafylaktisen shokin. Olen herkistynyt ampiaisenpistoille, miksei sitten käärmeenpurema aiheuttaisi suurta tuhoa. Toisaalta ei vähäinen kyypelkoni mitenkään rajoita etenemistäni. Kuljen jopa paljain jaloin paikoissa joissa on nähty kyitä. Tömistelen kovasti, katselen jalkoihini ja myöhemmin etsin purema jälkiä raajoista. Kun näen kyyn, sydämeni alkaa hakata kovasti, kämmenet hikoaa. Se on aivan upea eläin... harmaa, musta sahalaitainen sähisijä. Kunnioitan kyytä... pelkään vähäsen...
posted by Riia at 4:04 ip.

 
Autoon ratin taakse änkeytyminen vaatii jo jonkun verran yritystä. Kävin tänään neuvolassa. Nyt aletaan jo olla niillä paikkeilla missä raskauden päättyminen on vain ajan kysymys. Lauantain vastaisena yönä satoi lunta. Sisko ja Tuuli tulivat lauantaiaamuna räntäsateessa Helsingistä Lahteen. Olimme yhdessä. Juttelimme. Kävimme ulkoilemassa. Katselimme telkkaria. Sen ihmeellisempaa ohjemistoa emme tarvinneet. Minulle soitettiin että lähtisinkö Pelicansin otteluun mutta sanoin etten. Tais jäädä Tipun reissut siihen yhteen aloituspeliin. Kysymys ei ole joukkueen pärjäämättömyydestä vaan minun raskaudesta ja sen jälkeen pienestä vaavista. Nyt vain odotan ja odotan... Ehkä kohta tapahtuu jotain!
posted by Riia at 5:03 ip.

 

Homoja, lesboja... No joo... biseksuaaleja...

Perjantaina katselin ykköseltä papin tarinan. Minusta homous on jotenkin kiinnostava aihe. Jonkin vääräleuan mukaan se johtuu siitä että luulen voivani panna homouden pois kaikista niistä hairahtaneista. Mutta ei se sitä ole, jotain muuta. Se pappi oli muuten aika hyvännäköinen tyyppi. Lesboutta minun on vaikeampi käsitellä ajatuksissani kuin homoutta. Johtunee siitä etten itse voi kuvitella rakastuvani naiseen. Siskoni rakastui ja välillä en edes halua ajatella koko asiaa. Mutta kun näen heidät yhdessä, tajuan että he todella rakastavat toisiaan. Tajuan sen että yhtälailla kuin vanhemmillanikin heillä on seksielämä vaikka en halua ajatella sitä...

On sanottu että heteroille biseksuaali on hairahtunut hetero ja homoseksuaaleille bi on homoseksuaali joka ei vain uskalla myöntää sitä. Tuuli odottaa edelleen että Sisko joskus kasvaisi myöntämään olevansa lesbo. Kasvaako, en tiedä! Minulle Sisko on biseksuaali vaikka jopa lesbous olisi minulle helpompi ymmärtää. Mikä biseksuaali oikein on? Kaikkiruokainen... Sisko katsoo minua joskus alentuvasti kun yrittää kertoa. Hän vain rakastuu ja ihastuu, siinä ei ole sukupuolella väliä. Ihan yhtä hyvin hän voisi elää nyt miehen (niin miksi ei!!!) kuin tämän ihanaisen (Tuulin) kanssa.

Rakastan häntä! Koskaan en haluaisi loukata häntä! Aina ei vaan voi käsittää kaikkea! Ei voi vaikka haluaisikin... Olenko vain tiukkapipo!?!

posted by Riia at 11:14 ap.