Matkalla maailmassani, sen valoissa ja varjoissa... ELÄMÄSSÄ...

 

Vielä jotain...sekalaista

Suvi soitti töistä. Kyseli mistä löytyy yhden firman paperit. Kukaan ei enää muistanut että se oli vaihtunut nimiä ja paperit löytyi tietenkin vanhan nimen kohdalta. Täytyy kai korjata siirtämällä paprut uuden nimen kohdalle tai laittamalla siiden edes viite vanhaan nimeen. On niin lämmin että säilytän osaa meikeistä (esim. kajalkynä ja huultenrajauskynä) jääkaapissa koska muuten ne ovat liian pehmeitä ja tekevät suttuista jälkeä. Kohta haen Jannun töistä ja menemme uimaan, sitten tulee Poika perheineen ja illalla varmaan vielä uidaan. Piristys nyt pirpana!!!
posted by Riia at 3:45 ip.

 

Sekalaisia ajatuksia

Tuntuu kurjalta että joku voi niin vihata kaikkea. Että kaikki mitä sanotaan tai kirjoitetaan suututtaa ja rienaa, antaa aiheen haukkua toista. Onko ikuinen viha ja pahamieli jotenkin rakentavaa fiilistä? Antaisi asioiden olla eikä koko ajan riepottelisi, heikompaansa. Itse kun on niin alistettu ettei muka heikompaa löydy. Kaikki sortaa häntä! Jotain on täytynyt tapahtua tai sitten siellä päässä ei koskaan ole ollut muuta kuin kusta. Ketä kiinnostaa kaikenmaailman kusipäät? Minua vituttaa!

Kaikki tuntuu jotenkin tyhjältä. Vaikka kuinka tajuan että minullahan ei voisi asiat olla paljon paremmin niin silti vaan tuntuu että kaikki junnaa paikoillaan, mitään ei tapahdu. Ehkä minä kaipaan kuuta taivaalta tai jotain. Jannu on töissä. Kuuma, kostea ilma roikkuu väsyttävänä yllämme. Kastelin kukkia ja kitkeskelin vähän. Lueskelin pihalla ja sisällä, iho on nihkeä. Kudoin vähän mattoa ja se tympi. Laitoin ruokaa, kävin Noran kanssa mustikassa. Kaikki tuntui jotenkin turhalta, väsyttää vaan ja tympii. Onko se tämä helle???

Poika tulee tänään. Viikonloppuna mennään Savoon, viikon alussa Tampereelle ja sen jälkeen varmaan mökille. Jannu on huomenna viimeistä päivää töissä. Lehdessäkin oikein kerrottiin kuinka ihmiset palailee lomiltaan ja me... hömöjä kun olemme... olemme vasta aloittelemassa lomaa. Minun lomani on paljon kiinni siitä koska Jannu loma järjestyy. Elokuu on erään meteorologin mielestä paras kuukausi pitää kesälomaa koska silloin on varmimmiten jokseenkin kaunista.

Välillä minä epäilen todella rankasti omaa kykyäni olla äiti. Poika saa minut yleensä muistamaan sen kuinka pahoin epäonnistuin aikoinaan. Olenhan kasvanut mutta olen myös sairastanut. Se luo aina varjonsa asioiden ylle. Miksi minä olisin nyt parempi, tasapainoisempi äiti. 10 vuoden takiako, Jannun takiako? En minä tiedä enkä usein edes halua ajatella. Välillä vaan tuntuu että joku istuu rintakehän päällä eikä anna hengittää. Silloin pelkään, puristan silmät hiljaa kiinni ja ajattelen jotain hyvää. Poika, tämä johtuu Pojasta. Hän muistuttaa minua siitä minkä haluisin jo unohtaa. En häntä vaan sen pirullisen maailman joka veti minut mukaansa, riepotteli, satutti ja jätti riekaleiksi. Enää en ollut prinsessa olin... noita!

posted by Riia at 3:18 ip.

 

Mitäs lomalainen?

Laitettiin Jannun kanssa viikonloppuna kangas tukkiin ja tänään ja eilen olen innoissani hakannut mattoa. Vähän kyllä sai taas miettiä että mitenkäs se kaikki nyt menikään mutta sain ihan hyvin niisittyä, ei tullut (kai) edes yhtään virhettä. On niin vaikea muistaa kaikkea sellaista mitä harvoin tekee. Eilen sato vähän väliä ja oli ihan hyvä tehdä mattoa mutta tänään, lähden tästä ulos kun olen muutaman rivin kirjoitellut. Olen saanut jo yhden metriseiskyt senttisen pätkän tehtyä ja aloittelin sille juuri kaveria. Masu meinaa kyllä olla jo vähän tiellä.

Eihän se täällä Lahdessa mitään silleen, ei ollut kunnon ukkosta. Vähän jyrähteli ja salamoi, jossain kaukana. Satoi, hetkeksi se loppui ja taas alkoi. Kasvitkin jo tympääntyivät koko hommaan ja kaatuilivat. Nyt ne ovat jo suunnilleen pystyssä kun on tänään ollut kaunista. Tuulee kyllä aika paljon, tuulimylly vaan vipattaa menemään pihalla.

Käytiin Jannun, Mikon ja Jaskan kanssa katsomassa Historic rallia. Ei paljo nappaa. Se ei ole minulle kovin mielenkiintoinen laji mutta välillä voi käydä katsomassa autourheiluakin. Ja vauhditkin, ei niillä oikein päässyt kovin kovaa niillä vanhoilla autoilla. Kokemus tuokin. Jannu oli kavereineen katsomassa jo viime vuonna, minä en. Nythän se oli Historic sarjan EM-osakilpailu tämä ralli ”Lahdessa”.

"Miehet" kävivät luovuttamassa muutaman ajokorttiläpyskän kilteille poliisisedille nelostiellä. Muutamat tyytyivät vain sakkoihin. Epävirallisen tiedon mukaan kiinni jääneet olivat järestään miehiä. Jonon ohi hinnalla millä hyvänsä koska eihän "mies" jää paikoilleen jos jossain vaan on rako josta voisi mahdollisesti päästä eteen päin vähän lujempaa. Mihin sitä mennään?
posted by Riia at 3:31 ip.

 

Pieniä hetkiä

Jannu on viikonloppuna töissä. Hän sanoi että hänestä otetaan kaikki irti ennen kuin hän pääsee (muka) ansaitsemalleen lomalle. Minä olen jo lomalla.

Uusi tuoksu on sitruksia. Kaksi pintaa sekoittuu toisiinsa palatakseen taas erilleen. Toinen on punertava, toinen keltainen.Tuoksu on pirteä, se on aivan uusi. Korkki on keltainen, pullo lasia. Taas jotain uutta niiden reilun 30 vanhan kaveriksi. Ei saa pysähtyä paikoilleen, Jannu puistelee päätään, jälleen kerran, vaimolleen, rakkaudella.

Oli jo hämärää, lokit kirkuivat, pääskysetkin. Oli lämmin. Katselin luontoa mutten nähnyt siinä mitään erityistä. Lehdetkään eivät liikkuneet. Linnut taivaalla suorittivat syöksyjään kohden evästä. Ilta pimeni pimenemistään. Viltti kiertyi ympärilleni entistä tiukemmin. Masussa elämöitiin ja hetken olin todella onnellinen.

Koira nosti kuononsa polvelleni ja ihan selvästi pyysi päästä lenkille. Silmät olivat ruskeat ja kirsu musta ja kostea, koskin sitä. Nitta murahti hiljaa ja nosti katseensa uudelleen kasvoihini, mennään jo se sanoi. Laitoin kaulapannan kaulaan ja otin remmin mukaan. Oli meidän aika mennä ulos.

Jannu laittoi kätensä vatsani päälle ja väitti tuntevansa Nupun kaikki liikkeet. Jannu makasi vieressäni ja siirteli kättään pitkin jo melko voimakkaasti pyöristynyt masuani ja kertoili Nupulle kuinka upea äiti onkaan. Ja upea äiti hymyili kevyesti ja tunsi jonkinlaista ylpeyttä syntymättömästä kansalaisestaan.

Jännitys tiivistyi. Uimarit hyppäsivät sulavasti altaaseen. Hei, kuka se noista olikaan, tuo tuolla keskellä joka johtaa? Paremmin ei olisi sinänsä voinut mennä ja niin nuorikin. Hihkaisin iloisesti kun käsi läpsähti kaakeliin. MAAILMANMESTARI!

Elämä koostuu pienistä hetkistä. Toisilla on merkitystä, toiset unohtuu. Minun hetkissäni on usein mukana Nuppu joka ei anna unohtaa itseään. Hän elää sisälläni, potkii ja heilauttelee pieniä käsiään. Hän on jo pieni tyttö tai poika, en tiedä kumpi, en välitä. Se selviää aikanaan, ei vielä ollenkaan.

posted by Riia at 2:41 ip.

 

Ihania miehiä

Kentällä oli yksi ja toisen kainalossa oli kiva hikoilla. Mikäs sen mukavampaa kuin auringonpaiste, pallon ja mailan kohtaamisesta syntyvä ääni ja oman kullan kainalo ja pullo kylmää limonadia. Voitti minkä voitti, peli oli hyvä, aika lyhyt (tunnin verran). Mutta oli kiva jo päästä pois, oli kuuma. Autossa oli viileä jopa hetkittäin kylmä. Iho nousi kananlihalle. Ajelin, ohittelin ja Jannu huomatteli ajoittain eteen ilmestyvistä kahdenksankympin rajoituksista. Niin tuli käytyä Tampereella, jälleen kerran.
posted by Riia at 3:32 ip.

 

Minä lähden lomalle!!!

Olen aina ollut huono lähtijä. Tuntuu jotenkin siltä että jotain jää kesken. Juuri kun olen lähdössä keksin vielä jotain tarkastettavaa. Minulla on jokin typerä luulo että minun takanani on jotain suurta tietoa joka jää saamatta kun minä lähden pois. Eikä ne kaikki soitot töistä minulle lomalla mitenkään vähennä sitä uskoa. Mutta tänään on lähdettävä ja jätettävä hommat Suvin haltuun. Jannu jää lomalle vasta torstaina eli elokuun alusta alkaen. Ja nyt kun lähden, palaan vielä kuukaudeksi mutta sitten kun lähden, en tiedä koska palaan.

Nainen ratissa

Tiistaina muistaakseni kuulin Kiss FM:ltä ohimennen että ruotsalaisen ”tutkijan” mielestä naiset eivät osaa ajaa autolla (tarkempaa havaintoa jutusta, sen perusteluista minulla ei kyllä ole). Hyvinkin mahdollista, otetaan heiltä kortti pois. Yksi merkki siitä että naiset eivät osaa ajaa autolla on se että he eivät pärjää rallissa miehille. Toinen esimerkki voisi olla siinä että usein se ”nainen ratissa” (ärsyttävä tupeksija) on todellakin nainen ratissa. Yleistyksenä voidaan kai sanoa että naiset ajavat varovaisemmin (ymmärrä siis epävarmemmin) kuin miehet ja se ärsyttää.

Vaikka miehet ovatkin sitten niin loistavia kuskeja niin he aiheuttavat enemmän kuolemaan johtavia kolareja kuin naiset. Selitys ei ole pelkästään se että he ajavat enemmän koska miehet aiheuttavat jonkun tutkimuksen mukaan enemmän kuolonkolareja myös ajattuihin kilometreihin suhteutettuna. Yksi syy voi olla se uskomus että naiset ajaa vain hyvällä säällä mutta jos miehet ovat nii-iin hyviä niin luulisi heidän selviävän huonollakin säällä tappamatta toisiaan. Miehet ottavat usein suurempia riskejä ja ajavat enemmän ylinopeutta kun naiset. Naiset taas suistuvat tieltä (pienilläkin nopeuksilla) ja peruuttavat johonkin (hupsis vaan, mistäs se sinne tuli).

Olen kerran keskustellut Ylikonstaapelin kanssa joka sanoi että maailmassa menisi niin paljon paremmin jos MIEHET eivät saisi ajaa autolla. Hän on joutunut katsomaan aivan liikaa sitä jälkeä mitä miehet saavat aikaan kaahailemalla, ottamalla liiallisia riskejä, ohittelemalla missä sattuu ja olemalla ”täydellisiä ratissa”. Mikään ei hänen mielestä ole suurempi uhka liikenteessä kun mies joka on PALJON parempi kuski kun ne kaikki muut. Sellaista miestä ei liikennesäännöt koske, ei nopeusrajoitukset. Hän tietää parhaiten itse mikä on sopiva nopeus ja liikennekäyttäytyminen. Poliisit on paskalakkeja, ottaisivat rikollisia kiinni eivätkä sakottaisi häntä, suurta kuljettajaa.

En minä tiedä osaako naiset muka ajaa? Osaanko minä esimerkiksi ajaa? Riippuu ihan siitä kuka katsoo ja mitä. Jannu ei tykkää minun (hänen mielestään liian) agressiivisesta ajotyylistä. Minua esimerkiksi ärsyttää välillä valtavasti hitaammat ajoneuvot ja nimittelen kuskeja millon miksikin, jopa siksi kuuluisaksi ärsytyskimpuksi "nainen ratissa". Ajan mieluummin lievää ylinopeutta ja yritän selvitä liikennevaloista läpi kun jo pitäisi pysähtyä. Pitäiskö parantaa tapoja? Kerran olen ollut kolarissa, bemari ajoi perääni liikennevaloissa. Ehkä minun olisi pitänyt tajuta lähteä alta pois.

Tässä vielä yksi artikkeli aiheesta, ainut järjellinen jonka löysin ja kirjoittajana poliisi. Poliisiin voi aina luottaa? Mistäs tuonkin tietäisi. Ehken kaikesta ole ihan samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Sen voin näin ohimennen sanoa että taidan olla vähän enemmän sellainen joustava (eli siis pahasta) kuin turvallinen, kerran vielä kolahtaa, sakot tai kolari. Ja kun talvi tulee niin sitten minusta tulee turvallisen vaarallinen, ehkäpä, ehkä ei, en tiedä, nyt on kesä, on kiva huristella (jossei Jannu nalkuta vieressä).
posted by Riia at 2:46 ip.

 

Ukkonen ja sen poikanen

Täällä juuri ukkonen väistyi. Ei se kova ollut, sateli vähän, vähän enemmänkin, oikein kaatamalla ja muutaman kerran jyrähti niin että lasit helähti. Salamia ei kunnolla näkynyt ja pilvetkin olivat kovin vaaleanharmaita kunnon ukkospilviksi. Nyt on taas ilma muka raikastunut, en tiedä, en ole käynyt ulkona mutta ainakin ikkunasta tulee vaihteeksi viileämpää ilmaa sisälle.

Poika tulee meille ensi viikon lopulla. Viikonloppuna käydään Savossa ja alku viikosta mennään sitten Tampereelle. Huomenna menen myös Tampereelle katsomaan ottelua J. Niemisen ja Veli Paloheimon välillä. Aina vaan Tampereelle. Tampereella ajettiin muuten viikonloppuna ratapyöräilyn äsämmät muttei siellä ollut Suomen huippuja ja ratakin oli sutta ja sekundaa, luokattoman huonossa kunnossa. Jään perjantaina lomalle ja nyt… Jatkan hommia että pääsen lähtemään kotiinkin.

posted by Riia at 3:56 ip.

 

Niin kuluvi aika

Taas on työpäivä lopuillaan. Lämmin, kaunis ilma hellii suomalaisia, toisia se kyllä piinaa. Tänään totesin että kietaisuhame on aika huono valinta. Ympäri se menee kyllä ja kiinnikin saa mutta kangas menee niin vähän lomittain että jopa kävellessä vilkkuu reittä. Istuessa hame valahtaakin sitten täysin auki ja melkein näkee mustat alushousuni. Minä en tykkää siitä, en millään tavalla haluisi luoda itsestäni kuvaa seksiobjektina omilla teoillani. Perjantaina minulla taas oli leveä ns. intianpuuvillahame (tiedän, se on mennyt muodista jo aikaa sitten, kai) ja rullasin sen useamman kerran tuolini pyörien väliin. Otti päähän. Jos vaan ihan antaisi periksi ja pukeutuisi mammamalleihin. Ei, vielä en anna periksi kun muutkin mahtuu tuolta jostain kaapin perukoilta.

Miksiköhän muuten keski-ikäisten miesten on niin hirveän vaikea hyväksyä sitä että nuori nainenkin osaisi jotain? Miksi heidän on niin vaikea ottaa ns. käskyjä vastaan nuorelta naiselta? Minä alan tulla hulluksi näiden jääräpäiden kanssa. Niitä ilmaantuu puhelinlinjoja pitkin ja niitä on täällä firmassa. Onneksi Pomon sijaistaminen minun osaltani kai loppuu keskiviikon jälkeen kun paikalle tulee joku joka on sijaistanut Pomoa ennenkin.

Toisekseen… Jos nuori nainen saa palkankorotuksen, hän saa sen koska on maannut pomon kanssa. Jos taas nuori mies saa palkan korotuksen, hän on ansainnut sen olemalla hyvä työssään. Miksi näin? Onko naisten palkankorotukset todellakin lähtöisin vain pillun tarjoamisesta puutteessa riutuvalle pomolle? Onko minun palkankorotukseni jokin poikkeus vallalla olevasta korotuskäytännöstä? Ehkä tämä onkin pirullinen epäkohta, miehiltä puuttuu pillu jota tarjoamalla saa varman palkankorotuksen (jos pomo nyt ei satu olemaan nainen tai homoseksuaali).

No joo, ehkä asiat eivät ole niin mustavalkoisia joina ne esitän. Maailmassa on nyansseja. Minä vaan tänään kävin pienen sananvaihdon erään työnjohtajan kanssa (mies n. 50 v.) koska hän ei uskonut että minä ymmärtäisin asioista jotain tai että minä voisin ”käskeä” häntä tekemään mitään. Saatiin paikalle isompi dirika joka totesi että Rouva on oikeassa, asiat on paras tässä tilanteessa tehdä niin kuin hän ehdottaa. Sain taas varmaan yhden vihamiehen lisää? ”Trust me, I know what I’m doing?”
posted by Riia at 3:55 ip.

 

Kukat kukkivat sielläkin

Viikonloppu meni leppoisasti, ei kyllä oikeesti mutta ainahan sitä voi yrittää juksata. Liika porukka on aina pahasta mutten todellakaan sano että viikonloppuna mökillä olisi ollut liikaa porukkaa koska siellä on ollut paljon enemmänkin ja keskellä talvea. Me pääsimme lähtemään Jannun kanssa puolen viiden aikaan. Nitta oli kai onnistunu puklaa rauhoittavansa pois ja se ulisi koko matkan ja rempoi turvavöitään. Minä kiristelin hampaita ja vilkuilin merkitsevästi Jannua joka oli hoitanut rauhoittamisoperaation. ”Sinun koirasi, huolehtisit paremmin”, viestittivät silmäni mutta olin aivan hiljaa. Jannu meni takapenkille rauhoittelmaan Nittaa ja minä siirryin autonohjaimiin. Nittaa ei yleensä oteta autoon mukaan koska se ei tykkää autoilusta. Mökki on suunnilleen ainut paikka mihin se autolla raahataan. Selvisimme perille eikä kukaan kai edes ollut soittanut eläinsuojeluviranomaisille koiran rääkkäys tapauksessa. ”Mies istuu takapenkillä ja kuristaa koiraa, koira ulvoo apua”.

Pikainen vilkaisu kasvimaahan sanoi että jopas jotakin, taas on roskaa. Pihassa kukki kukkaset, luonnonvaraiset ja sinne istutetut. Keräsin niitä jonkun verran maljakoihin ja vein sisälle. Kyllä niitä riittää ihaltavaksi sekä sisällä että ulkona. Mummo ja Vaari tuli Siskon ja Tuulin kyydissä. Mummo astui ulos autosta vaaleassa pellavapuvussaan ja tokaisi että ei kai täällä ole hyttysiä. Sanoin että on ja mummo kääntyi miehensä puoleen ja käski antamaan ohvia ettei tartte huitoa. Mummo ei erityisesti arvosta oleskelua maalla. Hän ei edes voi käsittää miksi joku suostuisi asumaan Kehä kolmosen ulkopuolella tai edes kaikilla alueilla sen sisäpuolella kun sieltäkin löytyy jotain ihme skutsia. Okei, mummoni on kamala akka mutta minkäs sille voin. Oikeesti hän on usein ihan Ok mutta välillä nyppii se tiukkapipoisuus, kärkevät kommentit ja toisen ihmisen avoin halveksuminen. Mummo muuten tuntee Tuulin isoisän. Jotenkin tuntuu hassulta että minä ja Sisko ollaan valittu puolisot sellaisista suvuista jotka ovat nimeltään tuttuja Mummolle. Miksi me emme valinneet puolisoita niistä kaikista suvuista jotka ovat Mummolle täysin tuntemattomia. En tiedä? Sattumaahan sen täytyy olla ja eihän ne ihmiset sinänsä Mummon kavereita ole. Kunhan vaan joskus oli jossain tavannut ja tuntee nimeltä.

Turun porukka tuli sitten myöhemmin, olihan heillä pidempi matkakin. Mialla on kaksi viliskanttia poikaa jotka puhuvat sujuvasti saksaa ja todella paljon vähemmän sujuvasti suomea. Mian mies on saksalainen ja perhe asuu Saksassa. Mian mies on hiljainen (eikä voi johtua pelkästään kielellisistä vaikeuksista koska kyllä meistä osa osaa saksaa) mörrikkä joka katselee altakulmain tätä suomalaista kesän viettoa. Kai hän kaikkein mieluiten pitäisi vaimonsa Saksassa (ja nyrkin ja hellan välissä). No ehkä minä olen vähän ilkeä. Hän vaan on ujo ja epävarma siitä voiko meidän (muka) saksaa osaavien kielitaitoon luottaa. Pojat on ihania mutta myös aika hirveitä liian nopeat jalat ja vilkas mielikuvitus. Ja kun huomaa jotain olevan tapahtumassa, käskyttää poikia tietenkin ensin suomeksi ja sitähän he eivät tuossa tilanteessa ollenkaan ymmärrä (jos nyt muutenkaan ymmärtäisivät).

Ilmat olivat kauniit, vesi lämmintä ja ruuat hyviä. Mikäs siinä oli suvea viettäessä. Uitiin ja syötiin paljon. Ihan mukavaa oli, ei voi kieltää. Kitkimme Jannun äidin kanssa kasvimaata. Uudet perunat löytyivät ihme kyllä omasta maasta. Grillailimme kuten suveen jotenkin kuuluu. Jannun faija käräytti meille pihvit, todellakin käräytti kun hän innostui keskustelemaan veneen moottoreista Vaarini kanssa. Pistettiin uudet fileet ritilälle ja meinasimme vaihtaa kokkia. Sunnuntaina minä tulin sitten veks Tuulin, Siskon, Mummon ja Vaarin kanssa. Jannun suku jäi vielä sinne. Katselin British openia telkasta ja harmittelin ettei Jannun faija ollut jakamassa kokemusta kanssani. Se tästä viikonlopusta, lähden kotiin.

posted by Riia at 4:26 ip.

 

”Sukukokous”

Viikonlopuksi menemme mökille. Mummo ja Vaari tulee jos Vaari jaksaa tällä helteellä, kyllä varmaan, hän varsinainen tervaskanto ja Mummo, häntä ei pysäytä mikään. Sisko ja Tuuli tulee ja mahdollisesti Veli ja Minna. Jannun vanhemmat tulee ja Jannun sisko Mia kahden poikansa ja (yhden) miehensä kanssa. Mummo tunsi (nimeltä) Jannun isän, kyllä he jossain olivat tavanneetkin ja kun kerroin poikaystäväni nimen, kyseli Mummo heti että ei kai vaan se oli sen ja sen poika. Olihan se ja Jannun osakkeet putosi hetkessä alaspäin. En halunnut naida mitään Mummon tuttavaperheen poikaa. Mutta kuinkas kävikään? Oli miten oli niin mummo tulee loistavasti toimeen Jannun isän kanssa vaikka Jannun isä ei oikein tykkääkkään vahvoista naisista mutta niitä riittää kun on poikansa meidän sukuun antanut tai olisi se varmaan antamattakin tullut.

Yksi pieni probleemi tässä hommassa on. Jannu faija ei hyväksy kahden naisen välistä suhdetta ja saattaa tuoda sen illan aikana esille jopa selvinkin päin. Sitten mummo öyhähtää ja lopun iltaa he kaksi kyräilee toisiaan ja naljailee kaikenmaailman asioista. Suku on ihanaa, ihan oikeasta. Jannun faija on tehnyt pointtinsa selväksi joten ehkei hänen tarvitse tehdä sitä uudelleen. Jokainen tulee sitten kun ehtii, me syöksymme Jannun kanssa matkaan varmaan pian neljän jälkeen. Joten minun on kai lähdettävä kohta läpöttelemään täältä.

Pieni palanen urheilua

Katselin eilen urheilua ruhtinaalliset puoli tuntia, sitten menin uimaan. Puolen tunnin aikana nähtiin MM-uintien yhden metrin ponnahduslautakilpailun parhaat palat. Yllätyin kovin kun Puhakka nappasi pronssia. Ja tietenkin iloinen, Suomella on mitalit TODELLA kovassa noissa karkeloissa. Ainut suomalaisen saama mitali tuli eilen, arvelisin niin!


Löysin muuten netistä ne Tampere GP:n tulokset joten heitän ne tähän kun on urheilu aiheena.

posted by Riia at 2:55 ip.

 

Kesä on kaunis

Aurinko paistaa ikkunasta sisään. Vedän verhon eteen. Avonaisesta räppänästä sisään työntyy lisää lämmintä ilmaa. Hiki tekee olon nihkeäksi. Puhaltaja humisee ja säriseee ja nostaa hiukset ylös otsalta. Se myös pöyhäyttää papereita pöydälläni ja seinälläni. Säärissä pienet karvat alkavat taas nostaa päätään, näytän niille taas kuka käskee, ”höylällä”. Sormukset ja kello ovat saaneet jo lähteä, ne puristaa liikaa. Suomen kesä näyttää parastaan, olisimpa jo lomalla.

En erityisesti piittaa täysistä uimarannoista. Tykkään olla rauhassa, omassa hiljaisuudessa. Kaikki ne huutavat penskat ja tupakkaa käryttävät vanhemmat, olisin niin paljon mieluummin rauhassa. Minulla onkin muutama ranta joissa saan olla yksin jos haluan. Ne ovat tuttavien mökkirantoja. Eivät tietenkään ihan Lahdessa mutta tässä lähellä. Autolla nyt varsinkin pääsee hyvin, polkupyöräkin menettelee kulkuvälineenä. Polkupyörässä on se paha puoli että siinä tulee hiki paluu matkalla ja uimisen suoma nautinto on poissa. Ja rauhassa oloon on tietenkin se ”oma” mökki mutta sinne ei ihan pikaisesti vaan mennä piipahtamaan. On se sen verran etäällä kumminkin.

Olen uinut ja sen jälkeen maannut auringossa kunnes iho kuivaa ja joskus jopa uimapuku. Olen piipahtanut Myösässä, Messilässä, Mytäjäisissä, Mukkulassa (kartanon ranta) ja Merrasjärvellä (pitäisiköhän vaihteeksi ottaa sellainen paikka joka ei ala ämmällä kuten… Kankola tai Joutjärvi) sekä niillä yksityisbiitseillä. Töitten jälkeen käyn uimassa ja illalla vielä uudelleen, vesi on ihanan lämmintä. Olen käynyt myös juoksemassa ja pelasin Emmin kanssa tennistä. Hiki on ollut ja sen jälkeen onkin ihanaa pulahtaa uimaan. Nautitaan tästä niin kauan kuin tätä riittää, loppuuhan se aikanaan.

Autokauppaan

Meidän piti vaihtaa auto jo viime syksynä mutta sitten minä ajoin ajokortin ja Jannu lopetti vaihtamisesta puhumisen. Sitten kun hän taas innostui vaihtamisesta, hän sai idean moottoripyörästä ja vaikeni taas. Nyt on taas uudet suunnitelmat. Jos ostetaan uusi auto ja vanha jää minulle. Tokasin suoraan ettemme nyt nii-iin varakkaita ole. Turhaa tuhlausta, olen vakaasti sitä mieltä että selviämme yhdellä autolla ja jos kaksi pitää olla niin minä voisin ottaa jonkin pienemmän… Automme täytti vuoden alussa kokonaiset kolme vuotta. Mutta eiköhän me vaihdeta auto kun se niin Jannua polttelee. Kun saisi sellaisen missä olisi lisää turvallisuutta jälkeläiselleni haaveilee Jannu. Ford Mondeo, se olisi Jannun haave ja passaa minulle, se on iha OK (siis ulkonäöltään, muusta en tiedä, en ole perehtynyt). Tällä hetkellä meillä on Vectra mutta Jannu on tympääntynyt Opeliin. Vaihtelua pitää saada?

posted by Riia at 4:04 ip.

 

Lämmintä päivää

Minulla on kuuma. Päivä oli ihan hullunmyllyä, minusta ainakin tuntui niin. Kun lupasin, että voin ihan vaan siinä sivussa tuurata pomoa, en voinut arvata, että kaikki lähtee menemään pieleen. Pomolla en tarkoita todellakaan koko firman pomoa vaan omaa lähintä esimiestäni. Juoksin pitkin päivää ympäri firmaa kukkamekko hulmuten ja miehet vislaili perään. Kävin pankissa ja vähän muuallakin. Joku aikoinaan sanoi että paras tapa saada asiat menemään puihin on pyytää jotakuta tuuraamaan. Silloin tulee se ongelma joka itselle on pieni probleema mutta tuuraajasta se tuntuu megamokalta. Olen hikinen, jos en sitten olisi muutenkin mutta raskaus teettää sitä.

Viikonloppuna olin siis Tampereella. Ihan lyhyesti vaan nyt, lähden pian uimaan. Ensin shoppailtiin ja käytiin siinä kiinalaisessa noutomestassa Hämeenkadulla. Pyöräilykisa käytiin tsiikamassa. Tulos on mikä on, en muista, enkä jaksa hakea Etlaria tänne. Netistä en tuloksia löytänyt. Sen muistan että joku tanskalainen voitti, melkein kierroksella. Totesin että koko Heinikaishomma on ollut aikamoista sekoilua ja se on loppu nyt. Mies mikä mies, sille ei voi mitään, erityinen, ehkei kuitenkaan. Oli seitsemäs tai kahdeksassa, siinä paikkeilla. Sunnuntaina Amurissa… Oli aika hauskaa nähdä miten sitä ennen elettiin, yhteiskeittiöt jossa jokaisella oli oma paikka mihin laittaa kolmijalkansa. Sunnuntai-iltana tultiin pois. Käytiin Vehoniemessä kattomassa autoja, aika mälsää.

Eilen illalla satoi, minä laitoin topin ja caprit päälle ja annoin veden huuhdella itseni märäksi. Ei tarvinnut uimassa käydä. Hullu nainen ajattelivat naapurit varmaan. Ukkosti muttei se tullut pahasti päälle. Yöksi rauhoittui, sain nukuttua hyvin.


posted by Riia at 7:59 ip.

 

Korihoito-oppi naisil...

Naisil o tapana tehrä usse asjoi vaikkiammakaut. Sen takia heijä tuliski
otta oppi miähist, niihee pääsisivä mones asjas paljo helpommal ja
säästäsivä itteäs, hermojas ja muittenki hermoi.

Muutama korinhoitto liittyvä onkelmatilanne ja kummotto nee ratkasta:

Olej juur syänyt jukurti ja roskapussi o iha täys. Mitä mää teen?
- Lait tyhjä purkki tiskipöyräl. Jät lusikka purkki.

Mää söi lämpimä ruua ja mul o likane lautane ja maitolasi. Mitä mää teen?
- Lait astiat tiskipöyräl tai tiskialttasse.

Tiskipöyt o täyn tyhji jukurttipurkkei ja astiat ei mahru. Mitä nyy?
- Tyän roski hiuka sivummal. Jos tääkä ei aut, vie likaise astia takasi ruakpöyttä.

Ku mää vei astioi takasi pöyttä mää huamasi, et maitotölkki o tyhjä.
Roskapussi o täyn, samate tiskipöytä. Mitä mää teen tölkil?
- Lait se tiätyste jääkaappi. Siälhä maitotölkei piretä.

Mää ottasi tuaremehu, mut kaik lasi ova likasena tiskialttas. Mitä mää teen?
- Juas suara tölkist

Tölki nokka ol lytys ja mehu loraht lattial. Pitäsik tehrä jotta?
- Pyyhkäs enimmä sukam pohja.

Nyy suka ova märä ja tunttu tahmialt.
- Riisu suka ja jät nee lattial mehutahra viäre.

Hae kaapist uure suka.

Mää el löyr kaapistan yhtä puhtai sukki. Mää tahro suka jalkkasan, ku mää makka sohval ja kato elokuva. Mikä avuks?
- Eti lattialt vähemmä likase, kuiva suka.

Sohval o suur kasa vaattei enkä mää mahru eres istuma, makaamisest puhumattaka. Viänk mää vaatte kaappi?
- Älä viä. Yht hyvi sää vois siirttä nee nojatuali. Jos nojatuoli o täys, purot koko kasa lattial.

Kämpäs o kumma haju. Mää luule, et se tule tiskialtaast. Mitä sil pitäsis tehrä?
- Ava keittiö akkuna hiuka. Jos ilma ei tunnu raikastuva, lähre ite ulos. Vaik iltakaljal. Palatessas es sää enä huomaa mittä haju.
posted by Riia at 12:51 ip.

 

Vain minä

Olen olemassa, vain minä. Kukaan ei kiistä sitä. Huomenna lähden Tampereelle. Katson pyöräilijöitä ja yritän muistaa kaiken sen mitä joskus oli. Jannu vittuilee, hän kyselee koska Se on syntynyt ja missä. Jannulla on syytä, olen hölmö. Jannu voi antaa anteeksi, minä en ehkä. Olen rakentanut kaikesta siitä aivan liian suurta, se ei ole todellisuutta. Maailmani on vain rakentunut niin. Minulle tärkeää on minä ja sen jälkeen Jannu. En halua loukata Jannua mutta sen teen yhä uudelleen koska olen vain niin minä, itsekäs. Nyt lähden nukkumaan. Huomenna on … huominen.
posted by Riia at 11:02 ip.

 

Tampere, here i come!

Huomenna mennään Tampereelle, koko päiväksi, ei nyt ihan koko päiväksi. Ollaan yötä ja sunnuntaina käydään ainakin Amurin työläiskorttelissa. Minä menen Annin kanssa, hän on hommannut meille kortteerin vaikka olisimmehan me voineet mennä hotelliinkin yötä. Pyöräkisan jälkeen shoppailaan ja käydään siinä ”ihanassa” kiinalaisnoutoruokapaikassa Hämeen kadulla hakemassa iltapalaa. Särkkärille ei mennä, sinne menen Pojan ja Jannun kanssa lomalle. Luvattu mikä luvattu. Torstaina taas on se tennispeli. Tampere on hieno mesta?

Väliaikaraportti

Olen lihonut viisi kiloa mikä on kuulemma ihan OK koska olen niin laiha varreltani (en kyllä enää). Hikoilen hurjasti ja sen huomasi todella hyvin maanantaina. Mistähän tuokin johtuu, jostain hormoneista varmaan ja kilpirauhasen toiminnan kiihtymisestä (joka johtunee hormoneista). Rintani tykkäävät jo tyrkätä jo vähän maitoa varsinkin kun olen seksuaalisesti kiihottunut. Mielitekoja ei ole ollut erityisesti ollut paitsi kerran silliin. No rakastan sitä muutenkin. Jalkapohjia särkee ja nilkkani, sormeni ja ranteeni ovat turvoksissa, varsin kuumalla. Näytän kuulemma edelleen hemmetin kauniilta. Olenko koskaan oikeasti näyttänyt? Minua huippaa koska verenpaineeni on varsin alhainen. Iltaisin en saa unta, aamuisin olen väsynyt. Nuppu potkiskelee päivittäin. Jos joku ajattelee että valitin niin en, kerron vaan mitä kuuluu. En voi ohittaa koko asiaa vaikka varonkin kirjoittamasta vain kasvavasta masusta. Täytyyhän olla jotain muutakin?
posted by Riia at 2:06 ip.

 

Nukahtaa, ei nukahda…

Jokaisen tarvitsee nukkua, se on totuus. Minä tarvitsen melko paljon unta. Optimi olisi jopa 10 tuntia yössä. En nukahda hetkessä, tarvitsen ainakin puolisen tuntia rauhoittumiseen ja unen maanitteluun. Sillä aikaa Jannu jo tuhisee syvässä unessa vieressä. Lapsena ahdistuin siitä että kaikki tuhisivat jo ja minä tuijottelin pimeään saamatta unta. Tämä tapahtui Savossa tai tätieni luona yöpyessä. Herään helposti, rekisteröin tilanteen (jos joku ääni herätti minut, mikä se on ja haittaako se yötäni), katson kelloa ja jatkan uniani. Jos on meteliä laitan korvatulpat. Eilenkin illalla jouduin laittamaan korvatulpat koska en siedä sateen ääntä sen osuessa peltiseen ikkunalautaan. Katson yleensä aina herätessäni kelloa jotta tiedän missä kohti yötä mennään. Jos ei ole muuta kelloa niin vilkaisen kännykästä. Huoneen pitäisi olla hämärä muttei niin pimeä etten näe kättäni jos nostan sen kasvojeni eteen. Täydellinen pimeys, se ettei kykene näkemään mitään, ahdistaa minua. Nukun nykyään mieluiten mahallani kasvot seinään päin. Kuolaan ja paljon, inhoan sitä. Käännän tyynyn ympäri välillä monta kertaa yössä koska märällä tyynyllä on paska nukkua. Tykkään siitä että minulla on ”seinä vastassa”, se luo turvallisuuden tunnetta. Joskus aikanaan työnsin itseni jopa patjan ja seinän väliin, tunsin siellä ehkä oloni kaikkein turvallisimmaksi. Välillä aamulla oli sänkykin siirtynyt kun työnsin itseäni seinän ja patjan väliin. Se oli ennen Jannua.

Nukun mieluiten alasti. Se lähti siitä kun luin että alasti nukkujilla on hyvä itsetunto. Ei se ehkä toimi niin että kun alkaa nukkua alasti, tulee hyvä itsetunto. Inhoan heräämistä, sillä ei ole väliä paljonko olen ehtinyt nukkumaan ja kuinka hyvin. Herättyäni oloni on ”tukkoinen”, väsynyt, ei kiva. Se menee nopeasti ohi. Herään yleensä nopeasti ja tiedän kuka olen ja mitä tekisin. Esimerkiksi Veli ei tajua mitä hänelle puhutaan heti hänen herättyään joten hän saattaa luvata vaikka mitä siinä vaiheessa eikä edes muista puhuneensa kenenkään kanssa. Nykyään tykkään käydä nukkumaan, ajattelen kaikenlaisia mielikuvitus juttuja, viihdytän itseäni. Aikoinaan en halunnut käydä nukkumaan, silloin oli heikoimmillani, pimeys saattoi satuttaa minua. Näen paljon unia, värillisiä unia enkä edes voisi kuvitella että ne olisi mustavalkoisia. Värilliset unet olisivat muka harvinaisempia kuin mustavalkoiset, minne ne näkemämme värit muka unessa häviäisi. Ne ovat yleensä sekavia, hyvin harvoin todentuntuisia. Pystyn unessa ajattelemaan että tämä on vain unta muttei se poista unesta kuitenkaan esimerkiksi ahdistusta ja pelkoa, joita tunnen unessa. Välillä vaan ajattelen että pian ehkä herään mutten voi vaikuttaa siihen mitenkään. Olen unieni orja, en hallitse niitä. Eilen illalla sain taas maanitella unta parisen tuntia ja aamulla väsytti ihan hirveästi. Onneksi ei enää.
posted by Riia at 11:26 ap.

 

Mietteitä kesken viikon

Puhuu vain jostain häistä, ei ne mitkään ”oikeat” häät olleet, sellaiset räpellykset. Siitäkin on niin kauan. Monilla vielä kauemmin, saavutus tämäkin. Joskus tympii, on tylsää. Tajuaa että kaipa sitä voisi jotain mennäkin. Aluksi ajatteli ettei koskaan enää halua lentää ja nykyään ei enää viitsi, ehkei osaakaan. Itse olen valinnut osani, kaikkeni tehnyt että hän olisi onnellinen ja silti niin paljon hukannut, tuhonnut, rikkonut. Ei elämä voi olla yhtä juhlaa, pelkkää tanssimista. Tämä on elämä, minun elämä, arki.

Yhä useampi huomauttaa töissä masusta, yhä useampi on lomalla. Eihän niin laiha tyttö voi sillä tavalla lihoa, olet pieniin päin. Pomo on lomalla, niin monet on lomalla. Maanantaina oli kuuma, hiki valui, olen raskaana. Niin paljon on vielä edessäpäin, kiloja vielä monta, senttejä aivan liikaa. Iltaisin en ole saada unta, liian valoisaa, olen raskaana. Jalkapohjia särkee, jalat on turvoksissa. Minusta alkaa vähitellen tuntua että tämä on vaikein raskauteni ja helppo se on, todella helppo, naurettavan helppo, ei viitsisi ruikuttaa. Tiedän aivan liikaa, pelkään aivan liika ja silti en jaksa välittää, en ole sairas. Olen raskaana.

Sataa, koko päivän on satanut. On niin pimeää, aurinkoa ei näy. Kylmä, tuuli puhaltaa ikkunasta sisään, kiedon villatakin ympärilleni. Voisin sulkea ikkunan mutten juuri nyt viitsi. Ehkä sitten kun olen kirjoittanut. Ehkä sitten kun lähden kotiin. Olen autolla. Sade kastelee asfaltin, pieninä pisaroina se putoaa kiinteään pintaan ja hajoaa. Linnut eivät laula, vain tuuli humisee puissa ja firma päästää ääniään.

Menen sulkemaan ikkunan...
posted by Riia at 3:25 ip.

 

Vihille menossa?

Heinäkuu on Suomen suosituinta hääaikaa. Lueskelin tuossa Hesarin kuukausiliitteen hääjuttuja. Aikas paljon kaikenlaista höösäystä. Naimisiin.infosta, keskustelupalstalta löytyy jos jonkinmoista kysymystä ja kertomusta. Enhän minä edes kaikkea tuollaista osannut ajatella. Minä en mennyt naimisiin heinäkuussa, en kesällä ollenkaan, syksyllä. Emme olisi millään ehtineet järjestää häitä kesäksi, syksyyn meni eikä siinä mitään, se oli kaunis päivä. Meidät vihittiin perjantaina ja lauantaina järjestettiin sitten juhlallisuudet ja avioliittomme siunattiin. Näin siksi että Jannu ei kuulunut kirkkoon. Kirkossa emme käyneet, siunaus tapahtui juhlapaikalla. Ja mummoa nyppi, niin monia asia, pukuni, vieraitten määrä, tarjoamiset ja niin monet sellaiset asiat jotka olisi kuulunut olla mutta jotka puuttuivat. Ja Mummoni nyt tuo julki aikanaan kaiken sen mitä mielessään miettii. Äiti varoitti että Mummo kyllä närkästyy. Mitä siitä, ne oli meidän juhlat.

Pukuni oli vaaleankeltainen. Valkoinen kuvaa viattomuutta, neitsyyttä eikä se sopinut missään tapauksessa minun ajatuksiini. Teetin puvun (mummon hoviompelijalla) Helsingissä. Toista sellaista ei varmaan koskaan ole, tai mistäs sitä tietää. Hyvin yksinkertainen se oli. Leveä helma joka oli edestä lyhyempi kuin takaa, kengät jäi näkyviin ja takana helma oli lyhyt laahus. Alun perin puvussa piti olla alaspäin laajenevat hihat mutta ne olivat hankalat, totesin sen ja hihoja kavennettiin ja piristettiin valkoisella käänteellä. Huntua minulla ei ollut koska se vasta sitten symboloikin sitä neitsyyttä ja minullahan oli lapsi. Minulla oli komea kampaus jota piristi valkoiset ja vaaleankeltaiset silkkinauhat. Hääkimppuni koostui valkoisista ja keltaisista isoista ruusuista. Hääkimppuhan (jonkin tulkinnan mukaan) symboloi neitsyyttä ja heittämällä kimpun naimattomille (neitsyt) naisille, morsian luopuu neitsyydestään. Ennen morsiamien kuului olla neitsyitä, nykyään he taitavat olla yhä useammin äitejä.

Riisejä ei heitelty, ei ihmekään että on ollut huono lapsilykky (kuoli perhana ihan vauvana, mutta nyt kaikki on toisin, heittäisikö joku päälleni riisiä?). Ei ollut mahdollisuutta viskoa riisiä koska meidät siunattiin sisällä jossa sitten juhlat jatkui. Perjantaina ei ollut ketään heittelemässä riisiä, vihkaseminen kävi ihan nopsasti, minulla oli luonnonvalkoinen pellavainen jakkupuku ja hieno hattu ja Jannulla vaalea puku. Kukkasina minulla oli auringonkukkakimppu. Se oli vain muodollisuus joka piti hoitaa että voimme viettää häät. Toisekseen se olisi voinut jäädä vaikka siihen. Minulla ei koskaan ole ollut sellaista tarvetta näyttää kuin mummolla. Mutta häät on kivat, minun hääni ainakin siis meidän häät, on niin vaikea näytellä muuta kuin itsekästä jos on itsekäs (sukuvika sanoi rahikainen). Häävalssista väännettiin pitkään kättä ja totesimme että kaikkihan sitä odottaa joten petetään heidät. Meillä ei siis ollut häävalssia, ei mitään häätanssia. Häissä sai kyllä tanssia, orkesterista löytyi mutta me emme asettuneet kaikkien pällisteltäviksi. Häävalssi on perinne eikä sitä todellakaan tarvitse toteuttaa. Hääkakku oli (meinattiin nostattaa (mummoni) verenpainetta jättämällä sekin väliin) mutta mitään polkaisemisshowta emme järjestäneet. "Meidän häät, älä tule urputtamaan", tokaisin illalla boolia nautittuani mummolleni ja hän poisti osan lahjoistaan koska olen kiittämätön. Vaari toi ne myöhemmin takaisin ja sanoi mummon olevan pahoillaan. Varmaan olikin koska hänen heikkokohtansa on poikansa ja tämän jälkeläiset. Rakkaita ihmisiä!

Yöllä kierrettiin vielä hakemassa kaikki opasteet pois. On muuten tosi raivostuttavaa kun loppukesästä tien varret on täynnä vaaleanpunaisia sydämiä jotka kertovat missä "MattijaMaija" viettävät juhliaan. Olimme kotona viiden aikaan. Sillä aikaa kun poistin kampaustani (voi jee, mikä homma) Jannu nukahti poikittain sängylle päällään paita, alushousut ja sukat. Se siitä hääyöstä, kävin nukkumaan kunhan olin ensin sovittanut mieheni omalle puolelle sänkyään. Häämatkakin jäi väliin. Sunnuntai yhden aikaan menimme rääppimään tarjoamisia ja hyvästelemään kaukaisimpia vieraita heidän lähtiessä kotiin. Maanantaina Jannu meni töihin, minä luennolle. Se oli siinä, aviopari oli meistä tehty. Ei se paljon mitään muuttanut, nimetkin pysyivät samoina. Tässä sitä ollaan ja olemme kohta olleet naimisissa pidempään kuin isäni ja äitini koskaan ehtivät olla, saavutus sekin.

Mummo ja Vaari ovat olleet pian kuusikymmentä vuotta naimisissa. Syksyllä on juhlat! Tuntuu jotenkin hienolta ja uskomattomalta että jotkut ovat olleet niin kauan yhdessä. Tietenkin voisi höpistä jotain suuresta rakkaudesta mutta liitto oli sovittu. Mummon ensimmäinen sulhanen kuoli talvisodassa. Mummo luuli päässeensä vapaaksi, Jumala vapautti hänet velvoitteesta. Mutta mummon isällä oli pian toinen kandidaatti valmiina, ei niin loistava vaihtoehto kuin ensimmäinen mutta hyvä kuitenkin, saa tytön muiden kustannettavaksi. Mummo halusi niin kovasti miellyttää isäänsä ja tiesi että hänen veljiensäkin avioliitot oli sovittu. Ei mummosta ollut uhmaamaan isäänsä. Syksyllä 1943 mummo odotti sulhastaan vihkilomalle, korjaili mekkoaan ja suojeli viimeisiä kukkia hallalta. Mummolle kaikki oli niin väärin, kaiken olisi pitänyt olla suurempaa, kauniimpaa ja parempaa. Ei vain pikaista vihkimistä syrjäseudun kirkossa, Ei aviomiestä kiirehtimissä takaisin rintamalle, Ei muutamaa harottavaa kukkaista kukkapenkistä riivittynä. Vieraita olisi pitänyt olla paljon, juhlat viettää Helsingissä, mukana olisi pitänyt olla kaikki ne arvostetut tuttavat ja sukulaiset. Katkera mummo on kai välillä ollut. Mutta naimisiin oli mentävä, tilanne oli sellainen. Sodan loputtua (seuraavana kesänä) häitä vietettiin uudelleen mutta silloin mummo odottikin jo isääni ja kaikesta oli puutetta. Ulkomailta yritettiin haalia kaikenlaista jotta juhlat olisivat arvokkaat ja tasokkaat. Nainen joka olisi halunnut loistaa, olla kuningatar joutui olosuhteiden uhriksi. Ehkä minäkin olisin katkera.
posted by Riia at 9:05 ap.

 

Tuli hännän alla

Jos puhelimessa on ihminen joka ei puhu suomea ja kyseisen alueen vakkarihoitaja ei ole paikalla, niin puhelu yhdistetään minulle koska kyllähän sinä osaat. Ja minulla kun ei ole mitään käsitystä siitä millaisia sopimuksia on tehty vaikka Saksaan, Ruotsiin, Iso-Britanniaan. Niin moni kun on lomalla, aivan liian moni mutta kaikki pyörii silti ja minä hymyilen ja vastailen puhelimeen. Missähän Suvi on???

Viikonlopun vietossa

Taaskaan minulla ei ole aikaa pitkiin turinointeihin, työtä pukkaa. Me menimme perjantaina mökille Pojan ja Jannun kanssa. Ilma oli kaunis ja tiet tukossa liikkujista, me emme tukonneet, käytimme vaihtoehtoreittiä ja posottelimme kahdeksaa kymppiä siinä missä monet parikymppiä. Kaupunkilaisina me olimme niin kiireisiä ettei meillä ollut aikaa kökkiä jonoissa, vaikka suurin osa jonossa olijoista onkin ihan Stadista ja muualta kaupungeista.

Perjantaina lämmitettiin sauna ja uitiin. Poika inhosi minun massuani, ei sitä sanonut minulle, vihjasi Jannulle. Miksi hän tykkäisi siitä että äiti hankkii toisen lapsen hänen ollessa jossain muualla. Mutta minä tarjosin mahdollisuuden tulla Lahteen jo tänä syksynä muttei se kelvannut. Ensi syksynä ehkä jo… Poika kysyi että saako vauva hänen huoneensa, ei saa, tilaa löytyy kyllä muualtakin. Meidän huoneessa hän majailee. Valmistimme kiukaalla lenkkiä ja vihanneksia. Söimme terassilla itikoiden inistessä ympärillämme ja porautuessa sääriimme. Voi sitä ihanaa Suomen suvea.

Lauantaina satoi suunnilleen puoleen päivään saakka. Poika mökötti sisällä ja mulkoili vihaisesti ikkunasta ulos. Jannu ja Poika kävivät kylillä ja Poika sai uimaräpylät. Uunissa hauduttamani lohi ja valkosipuliperunat olivat valmiita kun pojat saapuivat. Poika sai laiturilta hauen jota hän ylpeänä esitteli minulle, otin kuvan. Perkasin kalan ja halstrasimme sen illalla nuotiolla. Pojan päivä oli pelastettu sillä hauella ja se ei edes ollut mikään pieni. Minä makailin laiturilla Pojan uidessa, ei virvelöidessä, se on ehkä vaarallista, vaikka raskaana ei saisi ottaa arskaa pigementtikerääntymien, lisääntyneen palamisriskin takia vai miten se oli, jotain, en muista, en välitä. Minulle kun tulee noita pigmenttiläikkiä muutenkin. Illalla oltiin nuotiolla, hyttyset inisivät ja lokit kirkuivat, laineet liplattivat hiljaa laituriin. Minä en erityisesti piittaa paistetusta kalasta, eikä Poika tai Jannukaan mutta halstrattiin koska Poika halusi kokeilla.

Sunnuntaina minä meninkin sitten vaihteen vuoksi kasvimaalle. Poika kitki minun avukseni sipulipenkkiä koska se oli helppoa, muutama sipuli sai kyllä lähdöt mutta mitäpä pienistä. Lämmin oli, todella lämmin. Poispäin lähdimme viiden aikaan, liikennettä jonkin verran. Jannu vei Pojan kotiin, minä lähdin Noralle karkuun hiipivää ahdistusta. Katselimme viesti karnevaaleja ja rakensimme Heppusen kanssa legoista.

VIIKONLOPUN AIHEITA URHEILUSSA suomalaisittain (nämä huomasin panna merkille)

Lahden Ahkera ”rules”!

Jarkko nousee.

Kimi ”tippuu”.

Keihäs EI lennä!

Ottelijat taistelivat.

Ja paljon, paljon muuta, golfia, jalista, pesistä jne...
posted by Riia at 3:28 ip.

 

Taas on viikonloppu

Ja minulla alkaa olla kiire laukata kesälaitumille. Eilen oltiin Mummon ja Jannun kanssa viinijuhlilla kuuntelemassa mambaa. Mummo maisteli viinejä, me muut ruokaa. Poika tulee tänään, mennään mökille. Ja minua ei huvita kirjoittaa, se siitä, siinä oli tärkeimmät. Minä lähden kotiin!
posted by Riia at 3:21 ip.

 

Eliittimittelöt

Olimme eilen eliittikisoissa Lahden stadionilla. Etelä-Suomen sanomat kertoo tapahtumasta seuraavaa, minä jotain muuta. Kun ei keppi lennä niin ei lennä, ei sille mitään voi. Parviainen asuu muuten Nastolassa. Miksi lie, se on ihan tuppumesta. Kyllähän tuolla kaikenmoista näki, kansallisen tason hyviäkin suorituksia. Evilä oli varsin pettynyt sarjaansa, se oli kyllä ihan hyvä suomalaisen loikkimaksi. Karjalainen hävisi piitkästä aikaa kotimaan kentillä suomalaiselle vastustajalle. Parasta oli tietenkin Ari-Pekka Latun Suomen ennätys. Jännitys oli minulla huipussa kun odotettiin tuloksia. Olin varma ettei se mennyt edes alle sen 50 sekan jota hän haki. Lattu oli nyt ensimmäinen joka rikkoi aikanaan käsiajanotolla otetun, nykyään siis epävirallisen, ennätyksen 49,5 (Salinin juoksema). Vesa-Pekka Pihlajisto oli ensimmäinen 50 sekunnin alittaja tällä uudemmalla ajanotto tekniikalla.

Ihan pihalla

Ennen eliittikisoihin lähtöä vietimme Jannun kanssa aikaa pihalla. Makoilimme viltin päällä nurtsilla ja juttelimme. Jannu pohti taas ääneen että mitähän hänelle kuuluisi jos ei hän oli tavannut minua. Epäilin että hän olisi naimisissa jonkun kivan nuoren naisen kanssa joka hoitaisi kotia ja olisi parin mukavan pikku-isännän äiti. Jannu taas epäili että hän tumputtaisi yksin yksiössään ja haaveilisi seksistä edes jonkun oikean naisen kanssa. Ei sitä voi tietää, ei vaan voi. Eikä tuommoisia kannata ajatella. Jos lehmät lentäisi niin siilillä ois siivetkin (äitini hokema). Jannu hieroskeli minun (söpöjä) varpaitani ja pohkeitani. Se tuntu ihan kivalta. Jannu tykkää räpeltää sellaista. Minä kun taas olen enemmän sellainen toiminnan nainen. Sitäkin sain… Nykyään jo osaan vaan olla, vierekkäin, lähekkäin ja nauttia kosketuksesta, kevyestä silityksestä. Jannu on minut kouluttanut, kovan työn tehnyt. Ollaan vaan tässä, ihan hiljaa, ollaan vaan… Joskus Jannu on pohtinut että kuinkahan moni seuraa jossain salaa meidän täysin viattomia lemmenleikkejämme pihalla. En tiedä, enkä välitä. Sehän on meidän piha eikä kukaan ole vielä valittanut moraalittomasta käyttäytymistä. Viatontahan se (yleensä) on… ihan vaan höpötystä ja makoilua… sormin toisen ihon kokeilua…

posted by Riia at 4:01 ip.

 

Ei oikein hyvä päivä

Jotkut päivät vaan lähtee aamusta asti menemään pieleen. Ensinnäkin nukuin huonosti ja heräsin vielä huonommin. Heräämiseni jälkeen nukuin vielä puolen tunnin pikatirsat ja olin järkyttynyt siitä mitä kello näytti siinä vaiheessa kun vihdoin nousin ylös. ”Kaikki” oli levällään. Puhtaita vaatteita ei tuntunut löytyvän, tai ainakaan sen kokoisia että ne olisivat tuntuneet päällä hyvältä. Tyydyin mustaan hameeseen ja vaalean marjapuuron väriseen T-paitaan. Tajusin myöhemmin kyllä että hameessa oli tahra ja se oli oikeasti menossa pesuun ei päälle. Etsin hetken auton avaimia ja ne löydettyäni tajusin että auto on Jannulla. Bussilipun etsimiseen menikin sitten jo vähän kauemmin aikaa. Myöhästyin linkusta. Aamupalaa en ollut ehtinyt syödä. Ilma kurahti tyhjässä suolistossa. Vihdoin ja viimein selvisin duuniin tajutakseni jättäneeni lompakon himaan. Olin nuupallani.

Pomo yllätti minut haaveilemasta päätteen äärestä ja kysyi nukuinko minä. Sanoin etten. Pomon mielestä yritykseni näytti ainakin hyvältä, että minkäköhänlaisia lemmenleikkejä sitä tuli viime yönä miehen kanssa harrastettua. Kerroin että mieheni oli töissä. Pomo sanoi että lähde kotiin jos olosi on todella kehno. Mikäs tässä, väsyttää, olen turvoksissa, selkälihas on kipeä ja olen vetänyt työkaverini pöydältä kasan karkkeja makeanhimooni ja nyt öklöttää. Muutenhan kaikki on ihan hyvin, taidankin hakea vielä yhden karkin. Kävin Pomon kanssa syömässä ja taas suut laulaa. Pomon lellikki, pomon huora, ei ole ihmekään että palkka juoksee. Asia on niin että lellikistä en niin tiedä, ehkäpä, mutta ns. sänkyhommia ei ole tullut Pomon kanssa harrastettua. Olemmehan kumpikin naimisissa. Toi oli vähän insideri, Pomo sanoi minulle ja eräälle Miehelle että muistakaakin että olette kumpikin naimisissa. Olimme lähdössä Miehen kanssa syömään ja pohtimaan projektin tulevaisuutta. Ja Pomo, kiltti kun on, viitsi muistuttaa avioliiton velvoitteista.

Yöni pilasi oudot tuntemukset. Vatsassa viilsi, muutaman kerran, kipeästi. Nuppu tuntui olevan ihan liian hiljainen. Pitelin vaan käsiäni massun päällä ja rukoilin hiljaa (vaikken edes oikeastaan usko että Jumalaa oikeasti olisi olemassa, ihan siis tosissaan oikeasti, minun mielessäni Hän on, muttei Häntä oikeasti missään taivaassa ole). Ahdisti niin hirveästi, Jannukin oli töissä, en soittanut hänelle sinne. Vihdoin nukahdin uudelleen mutta pian olisi noustava. Soitin aamulla ”hovilääkärilleni” joka vakuutti että kaikki on varmasti hyvin. Jos ei kivut uusi ja tule vuotoja niin ei varmaan mitään syytä pelkoon. Hän kuitenkin lupasi katsoa jos saa minulle tilaa ultraamista varten. Nuppukin on jo taas piristynyt ja melksaa (onnessaan) massussani. Jannulle pitäisi kertoa, olen antanut hänen nukkua. Jannuhan voi vielä laittaa minut seksikieltoon. Minähän olen elämäni kunnossa, ehken tänään mutta jo vaikka huomenna. Selibaatti synnykseen saakka, ei kiva ja se mies pitää selibaattia varmasti synnytykseen asti jos niikseen tulee. Ja kun punnerran sen kolmen kilon köntin ulos niin minuun ei taas vähään aikaan sujauteta sisään edes niin ”pientä” asiaa kuin penis. Nelisen kuukautta vielä... Tällä hetkellä tympii...
posted by Riia at 2:03 ip.

 

Kaikkeni tein...

Minähän tein kaikkeni että Jarkko voittasi, en katsonut, en nauhoittanut peliä mutta kaikki uhraukseni oli turhia. Poika hävisi lauantaina ja se oli Wimbledonin loppu hänen kohdallaan. Mutta eihän hän oikein ole sinut tuon nurmikon kanssa, massakenttien mies. Mistäs minä mitään tietäisin??? Ja joku jossain, joku jonka tunnen varmaan nauhoitti sen pelin joten siinä se oli, minulla olisi ollut mahdollisuus nähdä peli ja siihenhän se kaatui. Leikkiähän tämä tämmöinen höpötys on, ei sillä todellakaan ole mitään väliä katsonko minä peliä. Moni todella hyväkin on pudonnut, Hewitt ja Agassi nyt näin minun muististani poimittuna.

Saksalaisia (saatana)

Pomo sanoi minulle maanantaina että sinähän puhut sitä saksaakin, tyttö. Ja koska puhuin, sain kutsun tulla viihdyttämään saksalaisia tänään. Mitähän minä niille sanoisin, Guten Morgen! Wie Geht’s? No joo, olenhan reilun viikon tuurannut Saksan hoitajaa joten kyllähän minun pitää hoitaa myös saksalaisten vierailu pomon kanssa, joka muuten (onneksi) puhuu saksaa melko hyvin. Tehtäväni on kuulemma puhua nättejä ja näyttää kauniilta. Osaankohan tuon? Olisihan minulla muutakin tekemistä, vaikka perehdyttää Suvi Baltian ja Venäjän alueen kiemuroihin. Täytyy keksiä Suville jotain täksi päiväksi, pohtikoon vaikka venäjän kielisten esitteiden uudistamista sekä tutustukoon venäläisten kauppakumppaneiden olemukseen. Toivottavasti siinä menee se aika mitä olen saksalaisten matkassa. Jos ei mene niin surffailkoon netissä, sitähän minäkin välillä teen.

Muutama sana vielä sitten...

Jos vielä muutaman sanan sanoisin aiheesta jota nyt ole jaksanut jauhaa, Heinikainen. Tein virheeni 2001 jolloin rakensin yhdestä ihmisestä jonkin patsaan jota kaukaa palvoin, en koko ajan, aina välillä se vaan putkahti mieleeen. Minulla ei olut mahdollisuutta, en edes hakenut, todeta että olisin ollut väärässä. Koko juttu paisuikin mielessäni suureksi virraksi, en puhunut siitä, kasvatin sitä sisälläni. Sunnuntaina odotin jotain ihmettä ja petyin, ei sitä ollut, vain ns.tavallisuudesta jotenkin poikkeva ulkonäkö, ei ”jumalaisuutta”, ei sitä ole, erehdyin (ehkä). Nyt haluan vain varmistua että olisi ollut jotain muttei kuitenkaan kaikkea sitä mihin uskoin. Haluan Tampereelle ja menen sinne, jos vain joku tulisi mukaani niin se ei olisi niin väärin. Sunnuntaina tunnistin heti rivistä Jukan ja ajattelin että tuoko se olikin, tiesin että se oli hän muttei se ollut sitä mitä odotin, petyin. Tavallisen näköinen hän ei ole (minun silmissäni), ei todellakaan mutta se kaikki 2001 hehkutus vaikutti tyhjältä. Joka kierroksella seurasin numeroa yksi (Heinikainen) ja numeroa 5 (Kananen), heidät tunnen ulkonäöltä. Heinikaisen havaitsin kaikilla muilla ohiajoilla paitsi yhdellä, Kanasen harvemmin. Tuommoisessa kisassa kannattaakin valita pari-kolme numeroa seurattavaksi, ei siitä muuten oikein saa selvää. Jukka Heinikainen, viime vuonna valittiin Suomen parhaaksi pyöräilijäksi, itse tajusin seitsemännen sijan linja-ajossa MM-ratapyöräilyssä ja maantieajon SM-tittelin. Enemmän olisi ollut havaittavissa muuta tuon antoi valtamedia (YLE ja MTV3 Urheilu ja MTV3:n nettisivut). Parhaimmat kansainväliset menestykset Heinikainen onkin saanut radalta, ei maantieltä. Tampereen jälkeen, lennä lintu lennä, ei kai ole silleen mitään. Niin olen päättänyt ja niin sen tulee olla. Ei enää mitään pelejä. Tuleeko ”isot kihot” Lahteen pienien palkintojen ääreen, tuskin vaikka edustavatkin lahtelaista seuraa. Ehkä enemmänkin sitä ruotsalaista tallia, Team Mälarenergi. Minun on unohdettava, minulla ei ole mitään. Olen hölmö ja hullu ja sitä todistan täälläkin päivä toisensa jälkeen.

Saksalaiset kohta odottaakin, pakko mennä! Palaillaan jos ehditään!

posted by Riia at 9:28 ap.

 

Jumittaa pahemman kerran

Kahdestoista kesäkuuta Tampereelle, siellä pyöräillään. Tämähän alkaa mennä jo vakavaksi mutta kaikki loppuu aikanaan ja turhat jumit purkautuu. Nyt olen jumissa ja tiedän miksi. Minun pakko saada tietää, pakko nähdä vielä kerran. Hetkittäin jopa ajattelen että miksi lähdin mukaan. Ilman sunnuntaita kaikki olisi vaan hattaraa nyt se on aivan turhan kovaa. Mutta minä haluan tietää, ehkä minä sitten voisin unohtaa. Kysymys ei ole oikeastaan sunnuntaista vaan aivan toisesta päivästä pari vuotta sitten. Yhdestä pienestä hetkestä joka paisuikin mielessäni aivan liian valtavaksi. Ja olin kaiketi väärässä, aivan täysin väärässä, ihminen oli kyllä oikea mutta ajatus hakoteillä. Ja nyt en voi unohtaa, haluan tietää enemmän, olla enemmän. Sain aivan liian paljosta kiinni… Mutta sille en voi enää mitään, voin vain yrittää unohtaa koska kaikki sen on turhaa ja välillä loukkaa miestäni. Ehken heti voi sille mitään, olen jumissa.

Puhun nyt siitä saakelin pyöräilijä äijästä, Heinikaisesta. Itse sotkin ajatukseni liiallisella paisuttelulla ja nyt haluaisin vielä kerran nähdä ja tehdä taas päätelmiä hänen ulkonäöstään. Joskus vaan joudun jumiin jonkin asian (miehen) takia. Kerran olin jumissa Niemisessä, Jarkko-Pojassa. Ajatukset pyöri vähän väliä jossain tiedossa ja mieli sulatteli sitä. Halusin puhua hänestä. Sekoitin mieheni mielen. Loukkasin häntä vaikka hän sen kiistikin. Niin kauan, Jannu sanoi, niin kauan se ei vaivaa häntä jos ei minä joka kerta hänen kanssa rakastellessani kuvittele olevani sängyssä Jarkko Niemisen kanssa. Kiero huumorintajuni pisti minut sanomaan ettei tuo edes tullut pieneen mieleenikään, kiitti vinkistä. Niinpä Jannu ei edes halunnut kokeilla mitä ajattelisin koska hän ei voinut tietää mitä ajattelin. Häntä, kaipuussani ajattelin häntä. Mutta Nieminen kausi meni ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. En edes tiedä mikä siinä lapsessa niin viehtoi. Tiedän mistä se jumi alkoi, yhdestä TV-kuvasta, pienestä hetkestä. Jannukin antoi anteeksi ja päästi luokseen. Olin vaan hetken niin Jumissa, oli pakko saada kertoa kaikenmoista, jutella.

Jannu sanoi että jos joutuisin valitsemaan Tampereella pyöräilyn tai Jarkko-tenniksen välillä niin kumman ottaisin. Pyöräilyn ehkä, vastasin, tennistä näkee ehkä telkkaristakin. Jannu nosti kädet ylös ja sanoi että tämähän on vakavaa. Ja sitähän se onkin, hetken. Enkä minä muuta halua kuin tietää, muuta en pyydä (tällä hetkellä). Minä HALUAN TAMPEREELLE! Olen hölmö ja aikamoinen sekopoltsi. Miten sen Jannu oikein minua jaksaakaan!

posted by Riia at 3:26 ip.