Matkalla maailmassani, sen valoissa ja varjoissa... ELÄMÄSSÄ...

 

Erityisiä ihmisiä

Eilen tuli kaksi dokkaria joissa kerrottiin minun silmineni nähtynä luonnottoman näköisistä lapsista. Kaikki taisivat olla siinä 12 vuoden paikkeilla. Oli siamilaisetkakoset Abigail ja Brittany ja progeria lapsi Sabrina. Minä luulen että ne siamilaisetkaksoset olivat yhdessä dokkariss aiemmin jossa kerrottiin yhdestä perheestä joilla oli samanlailla ”yhdessä olevat” tytöt jotka kuitenkin erotettiin. Tämä perhe tapasi toisen perheen joka oli sitä mieltä ettei lapsia saa erottaa. Minä luulen että se oli tää Abbyn ja Brittanyn perhe. Siinä missä minä näen yhden ihmisen jolla on kaksi päätä niin perhe näkee kaksi ihmistä joilla vaan on (osittain) yhteinen kroppa. Suurin osa julkisuuteen päässeistä siamilaisista kaksosista ovat juuri tälläsiä kaksi päätä, kaksi kättä ja kaksi jalkaa tyyppisiä vaikka aika harvinainen muoto (nyt en taas muista mistä tuon luinkaan, lähdeviite puuttuu taas).

Progeria- minkä mä sille voin että minun silmäni näkevät sellaiset lapset luonnottoman näkösinä, pieniä hiuksettomia olentoja. Onkoha Suomessa yhtään Progeriatapausta. Progeria on sellainen sairaus jossa lapsi vanhenee paljon nopeammin kuin normaalisti, hiukset lähtee, kasvu ja ”lihominen” pysähtyy jne... Kuolema korjaa sitten satua usein alle 15 vuotiaana, sydäninfarkti, aivohalvaus. Kyllä se Samantha oli sitten laiha kuin mikä ja polvet kamalat patit tikkujalkojen keskellä. Valaisevia kaikki tälläiset dokkarit... Pääsee vähän irti tästä oman maailman tuijottelusta.

HYVÄÄ VAPPUA!

Sormukset sormeen, vappuhattu päähän ja menoksi. Lähden tästä aivan pian linkulla kohen Hesaa. Ei kannata mennä autolla kun Tuuli ja Sisko asuu keskustassa ja siellä ei ole autopaikkaa minulle asti. Jannu lähtee pian töihin... Eli hyvää vappua vaan sinnekkin!

Tämän illan pelistä sitten riippuu katselemmeko perjantaina Suomen vai Tsekin matsia Tuulin, Siskon ja Suskin kanssa. Eli voitto kotiin Suomi!!!! Toisekseen minulla ja Jannulla on liput myös lauantain peliin... Joten minä näen kuitenkin Suomen, muista ei tiedä sitten ennen kuin peli on pelattu illalla.


posted by Riia at 3:21 ip.

 

Kultaiset kahleet?

Minulla on vielä ”tyttönimeni” jäljellä, vaikea tietää että olen naimisissa. Olen pitkiä aikoja ilman sormuksia, vaikea tietää että olen naimisissa. Eikä kysymys niinkään ole siitä etten haluaisi ihmisten tietävän että olen naimisissa. Vaikka sinkut on in ja avoliitot hyväsyttyjä niin kyllä monessa yhteisössä (esim. työ-) saa enemmän kunnioitusta ”vaimona”. Ja Jannu, miten minä voisin kuvitella eläväni ilman häntä. Minä en tykkää sormuksista. Ne ovat joko liian suuria tai pieniä riippuen siitä kuinka turvoksissa minulla on sormet… kuumalla sormet turpoaa ja kylmällä kutistuu… Eikä nämä nyt mitkään kovin paksut nakit ole kyllä ole koskaan. Sormukset ahdistavat minua ja tuntuvat olevan monissa asioissa tiellä. Pitäisi vaan pitää ja pitää niitä sormuksia, viikko toisensa jälkeen niin niistä tulisi kuin oma iho? Välillä kun vaan otan sormukset pois, ne jää pois. Ja Jannu huomauttelee minulle että olenko taas eronnut. Minä hankin kyllä aikanaan jopa kesäksi eri sormukset. Minä olen aina luullut että sormien, ranteiden ja nilkkojen turpoaminen kuumalla olisi vain lihavien riesa? Sormukseni ovat Platinaa koska en siedä kultaa siis ihoni ei dikkaa siitä. Huomasin sen kun korviin tehtiin reiät ja tietenkin kultakoruilla. Ne tulehtui, parani antibiooteilla ja kultaa korviin ja kierre oli valmis. Lopulta annoin periksi ja sain lääkärinkin toteamaan että kulta ei välttämättä sovellu kaikille. Ja kun korvieni kautta alistin itseni kullalle myös iho alkoi reakoimaan kultaan. Nykyään en voi pitää kultakoruja kovin kauaa. Jännä yliherkkyys? Nytkään minulla ei ole sormuksia sormissa. Lupaan (kautta kiven ja kannon) että pistän sormukset tänään sormeen. Mutta eihän avioliiton laillisuus ja voimassaolo ole mitenkään liity siihen onko molemmilla osapuolilla sormukset vasemmassa nimettömässä.
posted by Riia at 3:20 ip.

 

Helsinkiläinen Tampereella

Suomi rökitti Slovenian selvin nummeroin, todella selvin (12-0).Siinä missä me haimme ottelutuntumaa Helsingistä, lähtivät hesalaiset ottamaan ottelutuntumaa Tampereelle. Niin se vaan on kun paikkakuntia kierrätetään että kaikki paikat saisi kokea ”Suomen nostattaman huuman” ja sen tuomat lipputulot. Me kateltiin Jannun kanssa peliä ihan himassa. Suomen joukkue oli löytänyt uuden vireen peliin. Ehkä vastustajakin oli astetta, monta astetta huonompi kuin edellisessä matsissa. Tsekki voitti Slovenian (vain) 5-2 että revi siitä huumoria. Mitäs minä jääkiekosta ymmärtäisin, hih hih?

Sisko naljaili että taitaa harmittaa kun en päässyt katsomaan Suomen maali-ilotulista. Minä taas lähdin siitä että on paljon kivempi katsella kunnon peliä kuin sitä että ”heittopussia” nöyryytetään. Mutta totuus on se ettei mikään niin nosta tunnelmaa hallissa, kuin kotijoukkueen maali vai nostaako? Valinnat on aikanaan tehty ja niissä on ollut takan mikä sitten kelläkin. Meillä lauantai, avausmatsi Helsingissä oli sitä mitä halusimme, voimme haluta. Huomenna sitten Tsekkiä vastaan… Tsemppiä ”Pojat”!

Menneet ja tulevat

Eilen kävin taas uimassa. Pitää tässä harjoitella kun loppujen lopuksi se on ainut ja paras liikunta muoto muutaman kuukauden kuluttua. Kylmä, räntää satoi ja minua otti päähän, ei niinkään keli vaan se että työpäivä meni taas ohi ilman että olisin siihen ehtinyt kunnolla saada otetta. Tänään on päivä uusi...jos nyt ehtisi saada jonkinmoisen otteen hommiin.

Jannu on vapun töissä ja meikäläinen lähtee Hesaan Siskon ja Tuulin luokse. Jannu sano ett mitäs sitä himassa nököttämään vappua vaan sen takia että hän on töissä. Olisihan sitä voinut kavereita kutsua mutta lähen Hesaan ja aamusella Ullikselle olemaan niin helvetin tärkeä ja akateeminen. Tai en minä tiedän, latistaako minun moraalisen, paheksuvan näköinen selvänä oleva naama kaikkien muiden vappu ilon. Ja paskat... Minä olen ultra hauska, enkä ollenkaan paheksuva. Selvä olen mutta hittojakos siitä???


posted by Riia at 8:42 ap.

 

Sukuniminen

Tutkin oman sukunimeni esiintymistiehyttä eräästä toisesta blogista aikanaan näkemäni linkin avulla. Tässä maassa minun kanssani samaa sukunimeä kantaa vajaat sata ihmistä. Samainen ”laskuri” kertoi että miehelläni on sukunimi kaimoja vähän enemmän kuin minulla. Joten leikillinen kiistamme siitä kummalla on ns. harvinaisempi sukunimi on ns. ratkaistu. Se että minulla on sama sukunimi kuin lapsuudessa, ei todellakaan kerro siitä etten olisi pariutunut. Olen ollut naimisissa (kaikista liittoani kohtaan esitetyistä epäilyistä huolimatta) jo useamman vuoden. Nykyinen laki kun sallii naisen pitää avioliitossa oman sukunimensä. Minä pidin sukunimeni kai kunnioitukseksi edesmennyttä isääni kohtaan. Joskus Hesassa tympi se että joku kysy että olenko minä ”niitä sukunimisiä”. Mutta täällä minä en ole mitään ”niitä” ja Hesassakin vain harvoille. Ja pääsin siitä ”inhosta” yli koska ei ”ne” nyt niin pahoja todellakaan ole. Juniori sai mieheni sukunimen joten tulevien lapsiemme sukunimi on jo sinetöity, sitä ei tarvi enää pohtia. Perheen lapsilla kun tulee olla kaikilla sama nimi ja Junnu kuolema ei (kai) sitä muuta.
posted by Riia at 10:36 ap.

 

Suomi-Itävalta

Olen vahvasti sitä mieltä että jos Suomi ei otteitaan paranna niin ei tästä kyllä mitään maailmanmestaruusjuhlia tule. Jannulla oli liput Suomen avausmatsiin Itävaltaa vastaan. Minulla taasen on liput pronssi- sekä loppuotteluun. Menen melko varmasti loppuotteluun vaikka Suomi ei pelaisikaan siinä koska liput maksaa sen verran paljon. Mutta pronssiottelun varmaan jätän väliin jossei Suomi siinä pelaa. Hyvä niin jos on loppuotteluun selvinnyt. Minulla on jo halukas pronssiotteluun menijä joten liput ei jää käyttämättä. Me mentiin Jannun kanssa lauantaina Helsinkiin koska siellähän se matsi pelattiin. Minä pakkasin mukaan innoissani kannatushatun, -paidan ja -lipun. Siinä kävi sellainen virhe että vahingossa pakkasinkin mukaan Pelicansin lipun eli jos tellussa näytettiin jotain mimmiä heiluttamassa sekä Suomen että Pelicansin lippua, se olin varmaankin minä. Minkäs minä sille voin etten muistanut että olin pakannut Pelicans lipun näin kauden (huonon (Pelicansille) sellaisen) päätteeksi samaan paikkaan kun Suomen lippuni. Jannu huomasi kyllä mokani ja ihmetteli miksen ottanutkaan Suomen lippua mukaan. No, mitä pienistä, moka tuli korjattua mutta otin kuitenkin sen alunperin pakkaamani lipun mukaan ja täten olin varmaan ainut (julkisesti) Pelicansia kannattava immeinen koko hallissa. Hassu mimmi???

Minun mielestäni (mitäs minä jääkiekosta tajuaisinkaan???) Suomi oli vähän vetämättömissä Itävalta pelissä. Jossei otteet turnauksen edetessä parane niin ei hyvin mene. Tietenkin Itävalta on loistavasti puolustava joukkue mutta ihmeesti sieltä vastahyökkäyksiäkin tuli. Suomelle tuli kuitenkin voitto (vaikkei nyt hirveän vaikuttavan pelin jälkeen) ja tunnelma oli oikein hyvä Hartwalin areenalle. Kotikaupunkiylpeyteni nostattamiseksi täytyy mainita että Hartwall on Lahessa toimiva yritys, laajennusten myötä toiminta todellakin keskittyy Lahteen. Eloranta otti ekassa erässä mailalla turpaan ja jäähyä ei tullut. Yleisö (suurin osa varmaan) oli närkästynyt ja ihmeissään, päähän kohdistuvat taklauksethan pitäisi ottaa pois. Lydman (Pirneksen kentällisestä) näytti ensimmäisenä kyntensä ja toisessa ja kolmannessa erässä ”tähdetkin” pääsi vauhtiin, Peltonen, Koivu, Selänne. Ihan kiva matsi, Suomi voitti. Odotin kuitenkin vahvempaa otetta peliin Suomelta. Odotanko liikoja???

Heidän luonaan

Me menimme pelin jälkeen Siskon ja Tuulin luokse. Heillä taasen on liput seuraavaan Suomen peliin maanantaina. Eihän he hesalaisina voi jättää väliin MM-kisoja kun ne pelataan ”nurkilla”. Moni voi jättää, tilaa ei todellakaan ole kaikille hesalaisille saatikka sitten muualta Suomesta tuleville. Kevyiden jälkipelien jälkeen selvittiin Siskon ja Tuulin kämpille yhdentoista aikaan. Minä olin siinä vaiheessa ihan pelin lumoissa ja varsin rasittava (ehkä olen sitä aina?). Selostin vakaasti sitä kuinka munattomia jätkiä koko joukkue oli täynnä. 5-1,sen täytyy olla ihan hyvä tulos. Siskolla oli meille pientä iltapalaa voileipien muodossa. Puolelta yötä selvittiin viimein nukkumaan kun oli spekuloitu Suomen mahdollisella menestyksellä. Pelin jälkeen minulta on turha odottaa muuta kuin peliin ja joukkueeseen liittyviä keskustelun aiheita.

Sunnuntaina vietettiin pyhää. Hesassakin oli aika hiljaista, pikku kaupat ja ”kapakat” olivat auki.Katselimme sivusilmällä kolmosen ”Amerikan fiksuin lapsi”-kisaa. Minusta osa niistä kysymyksistä ei ollut yksiselitteisiä joten niihin olisi voinut vastata monella tapaa. Ja toisekseen on hyvin epäreilua että kilpailijat eivät loppusuoralla saaneet vastata samoihin kysymyksiin ja kysymykset olivat ”epätasaisia”. Onko vaikea tietää että -5 ja 7 välisten numeroiden keskiarvo on 1? Vastaavasti saatettiin kysyä kysymys joka vaati todella paljon enemmän matemaattista lahjakkuutta.Tuleeko pikkuneroista isoja neroja??? Käytiin myös kävelemässä Töölön rannassa, kasvitieteellisessä ja Stadikan nurkilla. Tuuli laittoi ruuaksi yrttimaustettua porsaan sisäfilettä ja kermaperunoita. Arvokkaille vieraille piti kuulemma olla kunnon safkat. Ja paskat, mitä arvokkaita me nyt muka ollaan??? Sunnuntai meni todella nopeasti ystävien seurassa. Me ajelimme sitten illalla jonkinmoista ruuhkaa vastaan kohden pohjoista. Meidän ei tarvinnut palata, me voimme paeta ”landelle”. Ei kai täällä paskempi ole olla?

Vuh, vuh... Hau,hau

Ennen matsiin lähtöä minä ehdin käydä suur/messuhallissa katsomassa Jonnan ja Epun selviytymistä. Eppu sai sentään sinisen nauhan eli oli hyvä muttei siis kuitenkaan erinomainen. Jonna sanoi ettei hän koskaan oikeastaan tajua että mikä Epussa on vikana, siitä puuttuu vaan se jokin vaikka sukujuuret on hyvät. Jotenkin ne kaikki koirat, osa stressaantuneita, osa paniikissa, ja se haju mikä leijuu hallissa ahdistaa minua. Nitta nyt on seropi (sekarotuinenpiski) joten meille ei ole koskaan tullut kiusausta mennä näyttelyyn. Tietty myös sekarotusillekin on näyttelyjä mutta... kukin ajatelkoon mitä niistä on mieltä. Epun kehän jälkeen me menimmekin sitten Jonnan kanssa syömään, koira jääköön autoon. Epulla on yksi Serti ja kolme niitä tarvittaisiin että tultaisiin Suomen muotovalioiksi. Yksi sentään on, se on todella paljon enemmän kuin nolla. Ei kaikki saa koskaan yhtään. Oikea tuomari ja Epulle hyvä päivä, ehkä se siitä???

Pikku, pikku Juniori

Me katseltiin sunnuntaiaamuna, kun heräsimme aiemmin kuin Tuuli ja Sisko, sunnuntaivekkarin. Siinä nuori pari kertoi lapsensa (kätkyt)kuolemasta. Me istuimme Jannun kanssa vastakkain sohvalla jalat lomittain. Jannu silitteli minun paljaita jalkojani ja sanoi että ei meidän tällaisia tarvitse katsella. Mutta minun tarvitsi, minä halusin. Me saimme Jannun kanssa elää siinä illuusiossa että lapsemme on kunnossa vain pari tuntia jonka jälkeen meille ilmoitettiin että lapsella on niin paha sydänvika ettei se elä kovin pitkään. Siirto toiseen sairaalaan ja hetki toisensa jälkeen odotusta että lapsi kuolee ja toivoa siitä että voimme olla hänen kanssaan vielä hetken. Kun Juniori kuoli, kuoli jotain minussa. Koin pojan menettämisen kostona siitä kuinka olin ensimmäisen kanssa epäonnistunut, siitä että hylkäsin hänet, kahdesti. Kyllä minä sillä tavalla järjellä tajusin että Juniori syntyi ja sitten kuoli. Mutta oikeastaan minä kielsin lapsen olemassa olon ja näin olin niin kamalan rauhallinen ja suruton. Kyyneltäkään en vuodattanut, olin vahva. Juoksin juoksemistani, opiskelin ahkerasti. Juoksin kunnes melkein oksensin, lepäsin hetken ja juoksin takaisin. Jannu katsoi vierestä kun tuhosin itseäni ja vihasin sitä. Kyllä hän yritti saada minua heräämään, hoitoon tai jotain mutta minähän olin elämäni kunnossa. Sitten kun vihdoin tajusin kaiken, romahdin. Jannu löysi minut ulkoa vesisateesta itkemästä. Minkäänlaista kontaktia minuun ei saatu. Olin tahdoton itkevä räsynukke, olin psykoosissa. Siitä on sitten käyty pitkä tie tähän. Minä en niinkään todellakaan pelkää että Nuppu kuolisi koska on hyvin epätodennäköistä että kaksi lasta kuolisi samasta perheestä vauvana. Pelkään itseäni, jossen koskaan pystykään olemaan kunnon äiti. Aivan liian paljon on tapahtunut, aivan liian paljon kysymyksiä edessä??? Mutta haluan lapsen, haluan olla äiti, haluan onnistua!

posted by Riia at 9:38 ap.

 

Matematiikkaaaaaa

Nyt hälistään (no niin Ylen uutiset ainakin väitti) siitä että tämän kevään matematiikan ”ylioppilaskoe” olisi ollut kamalan vaikea ja sekava. Enpäs oikein tiedä, minä en niitä tehtäviä ole nähnyt. Ennen muinoin matikan tehtävät olivat Etlarissa seuraavana päivänä muttei tänä vuonna. Minä tykkään kovasti matematiikasta ja minusta on kiva ratkoa esimerkiksi juuri ylioppilaskirjoitusten tehtäviä. Kun aikaa riittää selviää niistä useimmista, kun vaan on tarpeeksi yritystä ja keskittymistä. Koulussa minua vaivasi krooninen ajan puute mitä tulee matskankokeisiin. Mutta jos on tarpeeksi hyvä matskassa, kerkiää tehtävät kyllä tehdä ajoissa loppuun, tiedän sen. Olin kaheksikon oppilas vaikka mukaan muutama kiitettävä mahtuikin ja pari seiskaa (14 kurssia matikkaa lukioaikana). Parhaimmillani olin tilastomatikassa koska siinä laskut on helppoja kunhan tajuaa mitä yhtälöä käytetään ja mitkä luvut siihen sijoitetaan. Tilastomatskan kurssista pamahti kymppi. Ylioppilaskirjoitusten tulos nyppii vieläkin, pari pistettä lisää ja se olisi ollut M. Aika vaan loppui kesken ja ratkaisut oli kirjoitettu huonosti (vastaus oikea, esitys huono, ei täysiä pisteitä). Söin vasemmalla kädellä samalla kun oikea käsi kirjoitti. Mutta maaliin päästyä olo oli euforinen vaikka ajan loppuminen harmitti. Tyhmä mikä tyhmä, aikaa oli kyllä fiksuille tarpeeksi?

Vanhoja ylioppilaskirjoitusten tehtäviä löytyy muuten täältä. Kävinkin katsomassa oman aikanani kysymyksiä. Enpä muista että sellaisia olisi kyselty. Varsin aineiden aiheet kuulostivat ihan vierailta. Oli niin paniikissa ettei mikään jäänyt päähän???

Hih, hih!

Kuulin hyvän erääseen ammattikuntaan liittyvän vitsin. Kerron sen nyt tässä. Ehkä se uppoaa vain minuun?

---

Matti ajoi illalla maaseudulla autollaan. Yhtäkkiä tiellä seisoi pieni punainen mies. Matti pysäytti auton ja kysyi että mikä on hätänä. Punainen mies sanoi: ”Minä olen homo ja minulla on jano”. Koska Matilla oli vielä vähän eväsmehua mukanaan, hän antoi sen punaiselle miehelle ja jatkoi matkaansa. Vähän matkaa ajettuaan Matti huomasi tiellä pienen vihreän miehen joka huitoi kiivaasti. Matti pysäytti auton ja vihreä mies sanoi: ”Minä olen homo ja minulla on nälkä.” Matti antoi miehelle viimeisen eväsleipänsä ja jatkoi matkaansa. Pian tiellä huitoikin sininen mies. Matti pysähtyi ja tokaisi: ”Tiedän että olet homo mutta mitä sinä haluat.” Sininen mies rykäisi ja sanoi.” Ajokortti ja rekisteriote, kiitos.”

---

Vielä toinen lyhyt klassikko letkaustus poliisista. Miksi poliisilla on pamppu vasemmassa kädessä? Asiakas on aina oikeassa.

Menneet hetket

Keskiviikkona minä kävin ensin töitten jälkeen terapeutin luona ja sitten menin uimaan Annin kanssa. Terapeutin luona oli ihan kivaa, ei mitään kummempaa. Juteltiin Pojasta, Nupusta, Jannusta ja tietenkin minusta. Vedessä me puljattiin Annin kanssa parin kilsan verran. Ihan sekosi laskut kun sitä allasta sahasi edes takaisin, 25 m, 50 m, 75 m, 100 m jne. Uiminen on siitä jännä laji että ainakin minulla se jalkojen mahdollinen väsymys alkaa painaa vasta sitten kun nousee vedestä. Vedessä sitä vaan menee eikä väsytä yhtään mutta kun nousee ylös niin jalat tuntuu ihan makaronilta. Keskiviikkona tuli vika osa Hovimäestäkin. Katselin sen ja menin sitten nukkumaan. Eilen taasen pelasin Tassan kanssa sulista. Terassille ei ollut menemistä vaikka siitä vähän haaveiltiinkin, liian kylmä, aivan liian kylmä. Terparii (Teerenpeli) ei viittynyt mennä terassille vaikka siellä onkin lasitetut koska siellä on niin paljon tupakan savua, Tassa ei siedä eikä minunkaan hänen mielestään tulisi altistua.

Vuh, vuh… Hau, hau

Lahessa on viikonloppuna koiranäyttely ja yksi tuttu (Jonna) tuo nuorimman koiransa sinne. Kahdella muulla koiralla on kuulemma niin paljon jo meriittejä ettei hän viitsi ottaa niitä mukaan Lahteen. Olen ollut hänen kanssaan muutaman kerran Lahen näyttelyssä ja parissa muussakin. Kerran jopa sain esittää yhden koiran kun Jonna tajusi että hänen ”vaavillaan” Epulla ja isommalla koiralla on kehät yhtä aikaa. Siinä oli kyllä Jonnalla kovasti pohtimista kun kukaan koira-alan tuttavista ei voinut koiraa esittää. Laittaako kokematon Eppu kokemattoman esittelijän käsiin vaiko laittako kokenut koira joka kuitenkin kipeästi kaipasi Sertiä (sertifikaatti) kokemattoman esittelijän käsiin. Sain Epun, jota en osannut esittää kunnolla, ja se sai ruskean nauhan (ei voi arvostella) koska koira pomppi, karkaili (viereltäni), yritti leikkiä muiden koirien kanssa. Jonna sanoi että mitäpä pienistä, Eppu on ihan mahdoton koira Eppu ei kyllä vieläkään ole yltänyt muiden Jonnan koirien tasolle vaikka sukujuuret ovat hyvät. Mutta taas uusi yritys. Nykyään Eppu sentään osaa käyttäytyä kehässä. Minä menen varmaankin sitten Jonnaa ja Eppua tapaamaan Messu-/Suurhallille.

posted by Riia at 2:40 ip.

 

Valot

Valoja minun elämässäni tietenkin on mieheni, lapseni, läheiset sukulaiseni ja kaverini. Iloa tuottaa tietenkin myös masussani kasvava uusi ihminen. Hän on uusi alku minulle, uusi alku äitinä, ehkä selviän paremmin kuin edellisen (henkiin jääneen) kanssa. Ja nykyään olen melko tasapainoinen ja selvinnyt hyvin niistä vastoinkäymisistä joita on tullut matkalle. Minulla on työ ja asunto, harrastuksia ja harrastuskavereita. Olen hyvässä fyysisessä ja psyykkisissä kunnossa? Rakastan puolisoani ja olen todella hyvilläni etten onnistunut ajamaan häntä tuskassani pois. Olen onnistunut säilyttämään läheiset välit Siskooni ja Vara-faijaan ja ehkäpä jopa veljeeni ja isovanhempiini. Nämä olivat nyt yhtäkkiä mieleen tulleita valoja maailmassani.

Varjot

Oikeastaan kaikkein pahinta nykyään on se pelko että sairastuu, että piuhat irtoaa päästä. Pelkään olevani huono äiti ja tuhoavani lapseni. Varjoja on tietenkin ne kaikki menetykset joita tässä elämässä on kokenut. Äiti, Isi, Ukki ja toinen lapseni. Sanotaan ettei ihmisille anneta enempää taakkaa mitä hän jaksaa kantaa mutta en minä jaksanut kantaa lapseni menettämisen taakkaa. Murruin ja tuli pimeä hetki. Mitään en muista.... Kaiken minkä tiedän, olen kuullut muilta. Menneet on menneitä, ne vaivaa. Paha juttu oli myös se että pidin lastani piruna ja halusin että hän kuolisi jotten joutuisi kuuntelemaan hänen juttujaan (ääniä pääni sisällä, pahoja harhoja). Olin kamala ihminen, huono äiti! Varjoja häilyy kuitenkin koko ajan jossain lähellä, muistan. En vaan voi unohtaa ja luottaa täysin itseeni. En enää koskaan?

posted by Riia at 8:56 ip.

 

Kaunis päivä

Eilen oli todella kaunis ja lämmin päivä. Me pelasimme Emmin kanssa tennistä ensimmäistä kertaa ulkona ja jos sää suuntaus on mikä on ennustettu niin voi olla että pitkään aikaan viimeistä kertaa. Meillä oli T-paidat päällä koska ilma oli todellakin hyvin lämmin. Ranteeni turposi taas niin etten voi pitää lempikelloani. Ranteeni turpoavat lämpimällä ilmalla, samoin nilkat. Pelin jälkeen minä menin sitten kotiin ja kävin suihkussa. Vietin iltaa Jannun kanssa pihalla koska ilma oli uskomattoman lämmin ja kaunis. Kaunishan tuo on nytkin mutta ei enää kovin lämmin. Me söimme Jannun kanssa yrttivoipatonkia ja salaattia siellä ulkona. Jannu oli tehnyt ne sillä aikaa kun minä olin seurustelemassa tennispallon kanssa.
posted by Riia at 2:23 ip.

 

Elämäni kunnossa?

Huomasin tänä aamuna ensimmäisen kerran että housut eivät mahdu enää niin hyvin kuin ennen. Syynä tähän se että olen raskaana. Tuntuu jotenkin etten ennen näin aikasessa vaiheessa saanut huomata vaatteissa raskauden merkkejä mutta aika kultaa muistot tai ehkei siitä voi kultaamiseksi sanoa. Eikö se kiva ole kun huomaa olevansa todellakin pieniin päin. Totuus on se että nyt olen elämäni kunnossa jälleen kerran. Kyllä se siitä häviää kun vatsa alkaa sitten olla todellakin tiellä ja kilot alkaa painaa. Tällä hetkellä olen hyvin energinen jossen sitä nyt sitten ole muutenkin. Olen hyvin seksuaalinen, jossen nyt sitten ole muutenkin. Tieto siitä, että saan näyttää uudelleen kykyni äitinä, lämmittää mieltä. Koska lapsi on vasta tuskin huomattava kumpu minun alavatsassa, olen hyvässä kunnossa. Jaksan juosta, pyöräillä, pelata pallopelejä ja hoitaa kotia. Kuitenkin jokin tämän sikiön ilmaatumisen aiheuttama hormonimuutos muka tekee minusta jotenkin energisen, niin sanotaan jossain lähdemateriaalissa jota en nyt kykene erittelemään. Okei, tässä tällä kertaa raskausjutut.

Nainen

Jos mies tuo Sinulle kauniin alusasun, ajattelet että hän haluaa että puet sen päälle että hän pääsee nussimaan sinua. Jossei hän koskaan ostakaan sinulle alusvaatteita olet närkästynyt, kyllähän jokaisen kunnon miehen tulee ostaa Sinulle alusasu, kyllä hänen tulee tietää että olet 75B. Jos miehesi sanoo että olet kaunis ajattelet että hän sanoo sen jotta pääsee nussimaan Sinua. Jossei hän koskaan sano Sinua kauniiksi, hän on typerä tunteeton paska. Jos miehesi halaa Sinua, ajattelet että hän tekee sen vaan koska haluaa päästä nussimaan Sinua. Jossei miehesi koskekaan sinuun muuta kuin päästäkseen nussimaan sinua, hän on paska. Jos miehesi koskee Sinuun närkästyt ja suutut hänelle koska tiedät että hän haluaa päästä vain nussimaan Sinua. Ja mieskö muka ajattelee vain seksiä??? Vaatimukset rusentaa sekä miehiä että naisia."Mitä miehen tulee olla" kysyy eräskin kotimainen bändi (nimeä en juuri nyt muista). Naisella tulee olla oikeus haukkua mies maanrakoon jossei hän olekaan juuri sellainen kuin Sinä haluat. Mies ei koskaan saa sanoa pahaa sanaa naisesta koska silloin hän on paska. Tällaiselta välillä tuntuu kun kuuntelee naisten juttuja. Kärjistyksiähän nämä ovat mutta välillä on hauska katella vain mustaa ja valkoista ja taas välillä olla sinisilmäinen. Olenko vain typerä vaiko realisti???
posted by Riia at 7:45 ap.

 

Matkaan

Me olimme pahasti jälkijättöisiä kun lauantaina läksimme matkaan. ”Kaikki” muut olivat jo menneet. Oli oikein rauhallista körötellä menemään. Me heräsimme seittemän aikaan ja syötiin vähän aamupalaa ja tehtiin eväät. Kun me Jannun kanssa heräsimme tökötti Pojan reppu jo oven suussa Pojan ootellassa meitä olohuoneessa. Nitta oli viety jo edellisenä iltana hoitoon naapuriin. Pääsimme lähtemään jo varttia vaille kaheksan mikä on oikein hyvä suoritus, no vaikkapa minulle. Me pysähdyimme syömään eväät, no joo, minun muistillani tämä menee väärin, Pyhäkoskelle. Siellä on sellainen ”soutuveneen” mentävä käsikäyttöinen kanava. Se on aika hauska. Eväät, lapsenakin meillä oli aina kesällä ja välillä talvellakin eväät. Emme me minnekään huoltsikalle menneet itseämme kipeäksi maksamaan. Oikeastaan se on näin jälkikäteen ajateltuna kummalista, säästettiin jostain tollasesta pikkuasiasta. Äiti oli tottunut lapsesta saakka elämään säästeliäästi. Pieni hetki yltäkylläisyydessä ja sitten taas arkeen, perhe on elätettävä ja olisimme me eläneet ilman ”eväs-säästöä”. Mutta ajatelkaapa niitä kesäisiä päiviä luonnon helmassa huoltoaseman tunkkaisen tupakansavuisen ilman sijasta. Kyllä siinä eväshommassa olikin järkeä, todellakin. Saavuimme mummolaani puolen kahentoista maissa suoraan ruokapöytään. Muut olivat jo ehtineet syödä. No usein syömme muutenkin kahdessa löysissä kun yksi ei riitä.

Tuskin ehti Poika kiitos sanoa kun hän jo kirmasi pitkin peltoa kaksosten perässä. Minä siirryin tiskaamaan tätieni vastustuksesta huolimatta. Lisäksi kokosimme vielä vähän lisää tavaraa pääsiäiskokkoon ja haravoitiin pihaa. Lauantai ei ollut ollenkaan niin lämmin päivä kun nämä päivät sen jälkeen. Minun piti mennä käymään Ninnin luona mutta hän oli lähtenyt pääsiäiseksi muuanne. Kävin lenkkeilemässä lähitienoilla. Illalla lämmitettiin sitten ulkosauna, olihan lauantai.

1.Pääsiäispäivä

Sunnuntai. Heräsimme puolen kahdeksan aikaan ja talo oli jo täynnä hyörinää. Poika kävi verkoilla tätieni miesten kanssa yhden serkkuni kanssa. Kaksoset olivat päässeet edellisenä aamuna joten nyt oli Pojan ja serkkupojan vuoro. Kävimme pääsiäiskirkossa, minä, mummo ja tätini ja yksi serkkuni. Miehet eivät piitanneet lähteä kuulemaan Jumalan sanaa. Minulle tulee kirkossa aina jotenkin sellainen hassu olo, ihan kuin jokin viilettäisi minun lävitseni, kutittelisi selkärangassa. Se on varmaan se Jumalan kosketus. Kirkosta tultuamme olikin sitten jo kiire laittaa ruokaa. Ruuan jälkeen lähettiin sitten pakanallisiin hommiin eli karkottamaan pahaa polttamalla suurta tulta. Aluksi se ei meinannut ollenkaan syttyä. Vasta kun tätini mies teki kuivista puista alle nuotion niin kokon risut ja oksankarahkat alkoivat palaa. Kaunis päivä, makailin nurmikolla (joka ei kyllä vielä vihertänyt) ja lueskelin koomaa.

Kotia kohden

Maanantaina alkoi väki sitten tasaisesti vähetä ruuan jälkeen. Kuopion porukalla oli siitä hyvät lähtöasetelmat että he olivat menossa juuri toiseen suuntaan kun ne ”kaikki muut”. Me läksimme matkaan yhden aikaan ja olimme Lusissa puolen neljän aikaan. Heinola P:stä satanelikymppiselle ja himaan. Moottoriliikennetiellä tökki Motan (moottoritie) päättyessä ja Sinilähteellä eli niissä kahdessa paikassa jotka näimme. En tiedä miten se sitten muuten tökki. Meillä matka meni hyvin, pysähtymättä Lahteen. Ei ollut turhan kuuma koska autossa oli onneksi ilmastointi.

Jannu meni viemään Poikaa kotiin ja minä lähin Jaanan kanssa Santtiksen (Santa Fé) terassille avaamaan terassi kautta. Minä vaan pakenin koska en ole hyvä jäähyväisten jättämisessä. Ahistaa jättää taas Poika pois elämästä kun on hetken saanut olla yhdessä. Sen verran voin sanoa että paha oli olla. Taas kerran riipivä ero, jossei ny ketään muuta riivi niin minua. Ilma oli kaunis, aurinko paistoi ja limukka maistui hyvälle. Menin seittemäksi kotiin kattelemaan Aarteenmetsästäjää,

Mummi muisteli

Mummi muisteli kuinka hänen tyttärensä tuli fiininä housupukuun pukeutuneena, hiukset laitettuna, kynnet lakattuina pienen pitsisen nyytin kanssa. Siinä olin minä, tulevaisuuden toivo. Mukana oli äidin komea, älykäs mies. Mummi vähän vierasti hienostuneelta vaikuttavaa lastaan. Mutta pian äiti heittikin jo hienot vaatteet pois ja alkoi kodin töihin. Mutta koskaan mummi ei unohtanut miten väärältä se hieno nainen hänen pienessä kyökissään näytti. Nämä ovat siis mummoni juttuja, itse en voi tietää noista asioista mitään täysin tarkkaa. Äitini kirjoittamasta kirjasta taas selvisi että äiti jännitti oman äitinsä ja isänsä kohtaamista koska hän oli lähtenyt niin kauaksi omista juuristaan, helsinkiläiseksi edustusvaimoksi. Se miksi mummi alkoi tuota muistelemaan johtui siitä että se tapahtui pääsiäisenä. Ensimmäinen lapsenlapsi tuotiin näytille kauniisti kuorrutettuna. Päältä kaunis, silkoa sisältä?

Puhelu

Pojan kasvattiäiti soitti sitten vielä eilen illalla ja ilmoitti minulle ettei hän anna lastaan koskaan tällaiselle hullulle. Hän on valmis taistelemaan vaikka oikeudessa lapsestaan. Hänen se ei ole, ehkei nyt virallisesti minunkaan? Mihin hävisi ystävällisyys, puheet siitä että Poika saa päättää. Heille jää kyllä lapsia kasvatettavaksi vaikka tämä yksi nyt pois vietäisiinkin. Eikä vielä viedä mihinkään, poika torjui siirtymisen tänne ensi syksynä. Sitten vasta ehkä yläasteelle, mahdollisesti ensi vuonna. Olen pahemman kerran astunut jonkun varpaille, todellakin. Olinpas minä ajattelematon???
posted by Riia at 1:47 ip.

 

Suru uutisia

Minun isäni enon poika on kuollut tai oikeastaan sanoisin että mummoni veljen poika ehkä mieluummin, se kuulostaa selkeämmältä. Hän sai sydänkohtauksen takkahuoneessaan kesken saunaillan. Kaikkihan sen tiesi että sydän oli jo kahden infarktin heikentämä. Mummo soitti juuri että hautajaiset on toukokuun 10. päivä Helsingissä jos me sinne viititään raahautua. Mummo on tulossa kanssa vaikka hän vähän ajattelikin että jaksaako hän tulla Floridasta Suomeen edustamaan itseään ja suvun tätä haaraa. Vaari nyt ainakin jää sinne vielä. Mummo ajatteli että hän voisi aloittaa ”kesäloman” jo silloin. Mummo ja vaari viettää Suomessa usein kuukauden kesällä. Alkavat kyllä olla jo niin vanhoja etten tiedä jaksavatko he enää reissata Suomen ja USA:n väliä. Syksyllä tulee 60 vuotta aviossa täyteen ja me vietämme juhlia heidän luonaan jossei suunnitelmat muutu. Hautajaiset, kyllä minä voisin sinne lähteä vaikken edes kovin hyvin tunne tätä kuollutta miestä. Menen vaikka sitten mummoni kaveriksi ja tapaamaan sukulaisiani ja yrittämään vaikuttaa edes vähän joltakin. Siinä sitten taas saa kaivaa kuvetta että saa sen verran suuren kukkapuskan ettei se ihan täysin huku lähiomaisten kukkapaljouteen. Mustia vaateita minulla on kaapit täynnä ja ehkä sieltä löytyy jotain ”merkkivaatteita” egoani pönkittämään. Pitäisiköhän lähteä Hesaan shoppailemaan? Olen rehellinen kun sanon ettei tämän herran kuolema minua kovasti liikuta. Liian kaukainen, ei olla edes kovin usein tavattu. Olen kylmä ja itsekäs mutta minkäs teet, sellaista ei enää tässä vaiheessa muuteta miksikään. Olen mikä olen!
posted by Riia at 11:39 ap.

 

Takussa

Liikenne takkusi eilen aivan kamalasti, käynnissä oli maalle pako. Pitäisi saada hyvä leveä moottoribaana melkein mökin nurkalle??? Minä kuulin töistä tullessani että Lahen ja Heinolan välillä oli jo ihan seisovaa liikennettä. Moottoribaanaa Lahesta Heinolaan suunnitellaan ja se toteutuukin sitten aikanaan. Niin on päätetty. Vielä täytyy pääkaupunkiseutulaisten jaksaa vaan jonottaa onnensa eteen (tietty kaikille maalle pääsy ei mitenkään ole onni, mökillä täytyy tehdä niin paljon jne...) tai sitten osattava valita muut reitit tai muut ajat. Kun ”jokaisen” on päästävä kiirastorstaina tai juhannusaatonaattona pakenemaan niin jo sitä ollaan sitten ruuhkassa. Ei sille voi mitään? Monenmoista menijää mahtuu mukaan, kuka menossa mihinkin. En minä voi sanoa että jollain oli suurempi oikeus päästä pois Helsingistä, kuin toisella. Äitini ja isäni olivat välillä myös matkalla pohjoiseen, seisoivat Heinolassa ja Lahdessa myös, nyt sentään päästään näiden kaupunkien ohi. Äitini mielestä hänelle oli paljon suurempi oikeus olla menossa pois Helsingistä viikonlopuiksi ja juhlapyhiksi koska hän oli muualta kotoisin ja oli ”kotiinsa” menossa. Välillä me ajoimme jonoa vastaan, kun menimme mummolaani Helsinkiin. Oli hauska kesäkuumalla viilettää vauhdilla ja naureskella niille muille jotka joutuivat seisomaan ruuhkissa. Olen ilkeä ihminen??? Me matkasimme yleensä vaihtoehtoisia reittejä tai sellaisiin aikoihin ettei ruuhkaa ollut. Oikeastaan muistan vain pari kertaa että oltaisiin jonossa madeltu, toinen oli Lusissa kerran enne Heinolan ohitietä. Äitini ei kestänyt jonottamista, joten menimme myöhemmin, aikaisemmin kuin muut tai sitten jotain muuta reittiä.

Lahessa edelleen

Me suoritamme pakenemisen vasta huomenna koska Jannu on tänään töissä. Poika tuli eilen illalla kuuden aikaan meille. Hän oli kuulemma ihan itse pakannut. ”Äiti” oli kyllä laittanut mukaan sitten kassillisen ”varmuusvarastoa” koska varmaankin Poika jotain kuitenkin unohtaa. Ehkä unohti, ehkä ei, sen näkee sitten viikonloppuna. Pojalla oli päällä dominoinnostus ja pelasimme useamman ottelun dominoa. Se on oikeastaan oikein hauska peli. Kävimme Hesessä syömässä kerrosateriat. Olipas se taas hyvää pitkästä aikaa. Kärsimystie katunäytelmän kenraaliharkat oli kuulemma illalla. Tänään ja huomenna on sitten itse esitykset. Tänään on ulkoiltu ja leivottu. Tehtiin Pojan kanssa pullia ja sämpylöitä. Jannu teki minulle pullaPojan. Aika kylmältä täällä vielä ilma tuntuu vaikka se lupasikin lämmintä Pääsiäistä. Poika pelaa Kamun kanssa NHL:ää pleikalla. Pitääkin kohta lähteä katsomaan heitä että kumpi onkaan voitolla.

Kerrottu on

Kerroimme tänään Pojalle tulevasta lapsesta. Poika vaan totesi että jaaha, vai niin ja jatkoi sitten että hän tekeekin puukässässä sille kehdon. Tuntuu jotenkin kamalalta? Hyljätty lapsi, haluttu lapsi... Haluttu hylätty lapsi... ? Paha äiti, hyvä isäpuoli, ehkä se vähän meillä on niin? Kerroimme myös että jos Poika niin haluaa niin voisimme kesän aikana hoitaa asiat niin että hän voisi aloittaa syksyllä täällä koulussa. Poika sanoi harkitsevansa asiaa mutta uskovansa kuitenkin käyvän ala-asteen samassa koulussa loppuun. Puhuin asiasta myös hänen kasvattiäitinsä kanssa joka tietenkin vastustaa asiaa kovasti. Hän saattaa nousta minua vastaan niin kuin Jannu ounasteli. Minä luulin että voisimme ratkaista asiat sovussa. Eikä ole mitenkään varmaa että Poika minulle noin vain annetaan (Ota nyt kerta kerrankin haluat). Uskon kuitenkin että jos Poika joskus tulee niin sitten yläasteelle. Jannu kyllä vähän tykkää että yksi sota kerrallaan. Ensin Nuppu, sitten Poika. Mutta halusin vaan avata sylini myös Pojalle. Kattoo nyt kuinka käy? Ajaudun riitoihin hänen kasvattivanhempiensa kanssa ja jopa Jannun kanssa? Mutta Jannu lupasi tukea minua mahdollisessa ”Poika minulle” -projektissa. Oikeastaan elämä on aika vaikeaa? Rakastan Poikaa, saatte uskoa että rakastan! Kaikki vaan meni aikanaan niin solmuun... Elämä on aika vaikeaa!

posted by Riia at 6:42 ip.

 

Pari sanaa (sinulle)

Onpa taas ollutkin kiireinen päivä. Ei ole paljon edes tietokoneen äärelle ehtinyt, saatikka sitten nettiin tai kirjoittamaan ”päiväkirjaa”. Toiset päivät vaan on sellaisia että ne alkavat mennä aamusta asti pieleen tai ovat todella kiireisiä. Usein se kiire syntyy juuri siitä että jokin menee joissain pieleen ja homma kertaantuu kertaantumistaan ja on ihan sotkussa tiedon tullessa tänne asti. Välillä tuntuu paskalta paikkailla muitten mokia, joutua kärsimään mokasta joka ei millään tavalla ole (olevinaan) omaa syytä. Mutta nyt ollaan voiton puolella ja voin kohta hyvällä mielillä lähteä (ansaitulle) pääsiäislomalle.

Neuvolassa

Kävin ekaa kertaa eilen neuvolassa. Oikeastaan minua tympii. Samaa vanhaa tarinaa. Mies, on, avioliitto, on, onnellinen, on, avioliitto siis. Elämäntilanteeni on kartoitettu. Lapsia on, montako, 1-2 ja neuvolatäti katsoo silmät ymmyrkäisenä. 1 elossa, 2 synnytetty…Hullu, on, hoidossa, melkein… Yhtälailla on kun itseni, mieheni, läheiseni ja terapeuttini, neuvolan täti katsoo ettei minulla ala päässä viiraamaan. Raskaus lisää riskiä viiraamiseen, hormonit mitkä hormonit ja vaikeudet on aina liittyneet vauvoihini. Lapset tekee minut hulluksi, muuten olen tosi terve. Toi ny vaan oli sellai joke? Nyt asiat on aivan toisin! Onhan? Verta siinä riivittiin ja verenpaine mitattiin. Alhainen oli mutta se on suku vika ja toisekseen sillä ei ole väliä kuinka alhainen se on, korkeuttahan siinä pelätään. Jannu oli mukana. Isi, meidän Nupun isukki. Laskettu aika katsottiin mutta senhän jo tiedän. Marraskuun alussa, jos luoja suo, meitä on sitten kolme ja neljä kun Poika on paikalla. Poika, siitä me vähän juteltiin että miten Poika suhtautuisi uuteen tulokkaaseen. Ihmeesti sitä tuli kerrottua kaikenmaailman juttuja. Hölösuu?

Pääsiäinen

Sisko ja Tuuli menee pääsiäiseksi meidän vara-faijan eli puolikkaan isän luokse Pohjoseen. Me oltiin siellä Jannu kaa ”hiihtolomalla”. Me taas lähetään Jannu ja Pojan kaa minun mummoni luokse Savoon. Sinne tulee minun molemmat tädit perheineen. Veli taas on lähtenyt Minnansa kanssa Etelään. Nitta menee naapuriin hoitoon. Tarpeeksi kattava sukuselvitys?

Huomenna on se Jeesuksen ristille vetkuttelu päivä. Tai oikeastaan en ole ihan varma koska se on. Tänää, huomenna… tuhansia vuosia sitten… Lahessa olisi katunäytelmä jossa ”Stunt-pastori” Reijo ”Reka-yllytyshullut” Kontio vetää Jeesuksen roolin. Katsotaan nyt mennäänkö sinne mutten usko. Se on niin myöhään ja Pojalle ei saa pakko syöttää uskontoa. Enhän minä sitä koskaan tee. Olen vain kertoillut tapahtumista pyhiemme takana.

Lähden nyt takaisin hommiin hetkeksi ja sitten kotiin. Pojan ”isä” tuo hänet meille sitten illalla. Täytyy käydä vielä kaupassa.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

posted by Riia at 2:54 ip.

 

HUH, huijaa

HUH, Luulin jo mokanneeni mutta sitten löysin safe moden ja pelastuin. Halusin vaan korjata yhen kirjoitusvirheen, tekstiä hävis ja ediotinti ei onnistunut. Vatsa meni kuralle ja kämmenet hikos sydämen hakatessa toista sataa. Joskuskushan tämän pitää kusta koska olen niin kädetön tällästen kanssa. Toiset vaan on hyvä jossain muussa. Jokainen on hyvä jossain? Onhan???
posted by Riia at 11:11 ap.

 

Ei mistään kotoisin?

Minä en ole sukujuuriltani hämäläinen. Olen "syntyperäinen" (tai synnynäinen) helsinkiläinen, olen siis syntynyt Helsingissä. Isäni oli paljasjalkainen helsinkiläinen ja äitini ”karjakko” (näin mummoni kutsui häntä koska hän oli maalta, Savosta). Äitini suvun juuret oli syvällä savolaisessa maassa. Isäni sukuun taas kumppanit löytyivät yhä uudelleen ja uudelleen helsinkiläisistä, 1800-luvun puolessa välissä tiedetään kyllä yhden vaimon tulleen Venäjältä. Oikeastaan en tiedä silleen mikä minä olen, mistä olen kotoisin (ei mistään kotoisin). Osalle helsinkiläisistä Helsingissä asuessanikin olin maalainen (ikäni kaupungeissa asunut). Täällä asuessa olen osalle helsinkiläinen (syntymäpaikkani mukaan). Savolaiseksi minua ei kyllä ole sanottu. Olen ihana coctaili? Minä olen silleen jotenkin ajatellut että olen kotoisin Suomesta, sen tarkemmin sitä ei voi sanoa. Synnyin yhdessä paikassa, kasvoi toisessa ja kolmannessa musta tuli sitten aikuinen (täytin 18 v.) ja myöhemmin palasin paikkaan A josta siis en ole kotoisin ja nyt olen paikassa C josta en ole myöskään kotoisin. Eniten olen ehkä kotoisin paikasta B johon en varmaan koskaan palaa (Mistäs sitä tietää?). Lahtelainen minä olen mutten syntyperäinen. Mutta tällaista tämä ihmiselo vaan on. Aika harva on koko ikänsä samassa paikassa asunut. Kaikkea tällaista on kiva välillä pohtia. Osa nyt paskan latvat välittää tällaisista asioista, ovat missä ovat, samapa tuo. Mutta minusta on välillä hauska ajatella kuka minä oikein olen ja kuinka tähän on päädytty. Ja se se vasta olisikin piiiitkä tarina.
posted by Riia at 10:37 ap.

 

15. päivä

Eilen oli päivä lipsahtaa niin pitkäksi etten ollut ehtiä tennispeliin. Tapaaminen venyikin yllättäen paljon pidemmäksi kuin villeimmissä kuvitelmissakaan uskalsin ajatella. Mutta enhän minä voi sanoa että läheppäs nyt vetämään, minulla on muuta menoa. Eilen meni se tennispallon hakkuu ihan hyvin. Tuli ihan kiva fiilis ja hikikin. Minun tennistaitoni tuntuvat ailahtelevan laidasta laitaan, eilen oli ihan hyvä päivä. Minä en katsellut sitä Prisman lihavuusohjelmaa koska se ei kiinnostanut. Taidan vähän halveksua todella lihavia ihmisiä koska pidän heitä laiskoina ja saamattomina. Kuka on mitäkin??? Itse uskon olevani sitä tyyppiä joka ei helpolla lihoo. Lisäksi tiedän harrastavani jonkun verran liikuntaa, jossei muuten niin hurttaa on ulkoilutettava joka päivä. Haluan ajatella että minulla on oikeus omiin mielipiteisiini ja ajatuksiini vaikka ne jonkun mielestä on ihan perseestä.

Kortilla pääsee?

Kolmenkymmenen päivän näyttökortti on ihan kiva kaveri. Sillä kun saa mennä 30 päivän ajan kaupunkiliikenteessä niin paljo kun haluaa. Kerran, aikana jolloin kortti maksoi 280 mk, laskin että kuljin ”kaudella” 281 kertaa eli jokainen matka maksoi minulle alle markan. Nykyään kortista saa pulittaa jo 52 euroa . Koululaisille on olemassa lukukausikortti jolla saa 7-18 välillä koulupäivinä kulkea kaksi kertaa päivässä (vai olenko minä väärässä?). Aika velmu homma, kouluun ja takaisin, muuta ei saa tehdä. Kun minä olin nuori, siitä onkin aikaa?, käytettiin vielä paperilippuja. Eli jos jonain päivänä ei tarvinnut lippua, sai kyydin muualta, sen voi laitaa talteen ja käyttää myöhemmin. Mutta ei enää. Ongelmia tulee sitten jos koulu jostain syystä kestääkin yli kuuteen, esimerkiksi kuorolaisilla oli välillä harkkoja ja esityksiä yli kuuteen. Siinä sitten mentiin opettajan antaman lapun kanssa kuskin luo, päästä minut kotiin… ”ilmaiseksi”. Näyttökortti, osa pääkaupunkiseutulaisista tietää, se muoviläpyskä joka aiheutti suurta hälinää, on hankala käyttää, hidastaa matkustamista, hankaloittaa elämää, on typerä ja ”vakoilee”. Enkä keksinyt noita määreitä itse, ne on kuultu pääkaupunkiseudulla asuvien tuttavien suusta, paitsi vakoilun josta kerrottiin uutisissa. Vakoileeko minunkin korttini minua, tietääkö Koiviston auto/Lahden liikenne missä asun ja minne matkustelen? En ole edes tuota hirveästi ajatellut. Muistelisin että tänne näyttökortti alkoi rantautumaan yli kymmenen vuotta sitten joten kerrankin hämäläiset olivat kehityksessä Helsinkin edellä. Kehityksestä voidaan tietenkin olla montaa mieltä. Minä pidän Lahessa toimivaa systeemiä helppona ja nopeana. Pääkaupunkiseudulla toiminta on hivenen monimutkaisempaa kun täytyy valita ”matka”, täällä riittää että näyttää korttia laitteelle. Etäkortit on luku sinänsä, ne on hitaita ja hankalia muttei niistä nyt. Koska ketä oikeasti kiinostaa tippaakaa Lahen bussiliikenne? Häh, minua tietenkin!

posted by Riia at 9:45 ap.

 
Pieni huumoripläjäys? ettei vaan mene jutut liian vakavaksi. Minä tiedän että juttu on kirjoitettu pilke silmäkulmassa mutten malta olla kommentoimatta paria kohtaa. Itse odotan nyt siis kolmatta lasta. Ensimmäistä lasta odottaessani pukeuduin ns. normaaleihin vaatteisiin niin pitkään kuin pystyin ehkä vielä vähän sen ylikin. Mutta kyllä tuossa sinänsä on hyvä havainto takana. Eräs nuori nainen otti mammahaalarifarkut käyttöön kolmannella kuulla ja jokainen joka lapsen on saanut tietää että siinä vaiheessa raskautta tuskin huomaa. Ja vaikka minä odotankin kolmatta niin ns. normaalit vaatteet eivät ole äitiysvaatteita. Sitä varten pitää kyllä ottaa taas nuo mammavaatteet esiin. Tai minä kyllä otinkin ne jo kerran esiin ja hauskuutin Jannua pukeutumalla niihin. Mutta vielä tässä ollaan ns. normaaleissa vaatteissa. Mutta totta on se että tuossa ”Miten äitiys muuttuu lapsimäärän lisääntyessä” -jutussa on kyllä jokin pointti. Siinä on hyviä havaintoja siitä kuinka säikkynä nuori äiti on ja kuinka lapsiluvun kasvaessa (toisilla) varmuus lisääntyy.


posted by Riia at 1:29 ip.

 

Se oikea

Minä uskon ettei maailmassa ole olemassa vaan sitä juuri ainutta oikeaa ihmistä jonka kanssa jakaa elämänsä. Ja miten minä nyt voin sanoo että kohtasin sen ainoan oikean kun sehän voi olla tulossa vastaan nurkan takana. Kaverini siskolle kävi niin että hän meni naimisiin sen miehen kaa jonka sillä hetkellä luuli olevan sen oikean ja puolen vuoden kuluttua häistä hän tapasikin juuri sen oikean, erosi ja meni uusiin naimisiin. Minusta "se oikea" on osittain soopaa. Mukavia ihmisiä on maailma täynnä. Vielä en ole halunnut vaihtaa miestä, eihän se silleen parane? Vaihtakoon muut jos haluavat. Äitini oli oikeastaan ehkä se joka iskosti minun päähäni ettei sitä yhtä ainutta oikeaa ole tai sitten hän on erehtynyt toisessa liitossaan. Kumpikin oli hänelle niitä oikeita, ihania miehiä. Äitini myös sanoi minulle ettei se mies hirveästi vaihtamalla parane... että kouluta ensimmäinen hyvin niin et ehkä tarvitse ottaa toista koulutettavaa. Jannu on hyvin koulutettu ja minulle hyvin rakas ihminen. Ja tällä hetkellä hän on se kaikista oikein, se oikea. En voisikaan kuvitella jättäväni häntä tai tulevani jätetyksi. Kaiken se antaa, kaiken se kestää Jne.... Mutta koskaan ei tiedä mitä elämä tuo...
posted by Riia at 11:40 ap.

 

Maahanpanijaiset

Minä olen välillä ajatellut että hautajaiset on se vihonviimeinen kidutus läheisensä menettäneelle. Pitkät pätkät liiruslaarumia että saadaan vainaja sinne kuopan pohjalle. Värssyt pitää lukea vaikka ääni ei kanna, särkyy vaan. Pakko istua etupenkissä laulamassa virsiä, joilla vain pitkitetään tilannetta. Sitten seisotaan kahvipaikan oven suussa ja jokainen vieras kättelee ja hokee ”Otan osaa”. Niinpä niin? Mutta näin kuuluu tehdä ja suurin osa myös haluaa tehdä. Aina on tehty näin? Nykyään harvemmin pidetään enää sellaisia ns. ruumiinvalvojaisia. Meidän sukualbumissa on useita kuvia avoimen arkun äärellä seisovista lähiomaisista. Nykyään kuolema suljetaan arkkuun ja siellä pysyy. Kuolema on pelottava asia. Sitä ei nähdä osana elämän jatkumoa.

Äitini halusi alunperin vain pienet hautajaiset, tuhkauksen ja tuhkan sirottelun kukkapenkkiinsä. Mutta kuoleman lähestyessä, hän muutti mielensä. Hän sanoi ettei voi ajatella vain itseään vaan hänen on ajateltava myös kavereita, heille täytyy antaa oikeus hyvästellä. Niinpä meillä oli isot hautajaiset ja esikoinen järjestää. Toinen poikani, Juniori taas haudattiin todella pienin menoin, vain muutama vieras. Me halusimme kuitenkin Jannun kanssa että hänet haudataan johonkin että on jokin paikka jossa hän on, ei vain meidän sydämissä. Kahdet hautajaiset olen järjestänyt, en tiedä monetko vielä saan järjestää?

posted by Riia at 8:54 ap.

 
Hitto tänään menikin pidempään kun aamulla arvelin. Nälkäkin alkaa vaivata. Söin tänään eilisen lasagnenjämiä ja keitettyjä vihanneksia. Kaupassa tarvitsisi käydä ennen kuin menen kotiin. Minulla on tänään auto. Tämähän on vajaa viikko, niin kuin seuraavakin ja sitä seuraava viikko. Taas on polkaistu viikko käyntiin…Tänään on ollut kovin synkkä päivä. Aamulla sato vettäkin, ihan vaan ripotellen. Hetken paistoi aurinko mutta nyt on taas ihan pilvistä. Kotiin lähtö, nyt!
posted by Riia at 4:28 ip.

 

Hallitus koossa

Yön aikana saatiin hallitus kursittua kokoon. RKP:een uskollisuus palkittiin kahdella salkulla, ympäristöllä ja valtionvarain kakkosella. Nyt alkaa sitten ”jännitys” siitä kuka saa minkäkin salkun. Jos olen rehellinen niin tuo edellinen kohta vähän jopa kiinnostaakin minua vaikken erityisesti olekaan politiikasta kiinnostunut. Veronkevennykset kuulostaa ihan kivalta? Hallitusohjelmassa tunnutaan lupaavan kymmenen hyvää ja kaunista… Veronkevennykset, lapsilisänkorotukset, tasa-arvoisuus/ samanpalkkaisuus, työttömyyden vähentäminen. Hyvähän tuota on aluksi kaikkea luvata. Kuka nämä maksaa??? Ja Ville Itälä arvostelee. Sehän on hänen ”työ” kun on oppositiossa. Mitenköhän paljon parempi se hallitusohjelma muka sitten on jos sen olisi päässyt Itälä puolueineen tekemään. Jossei Itälä arvosteli hallitusta, hän on munaton mies ja sitä hän haluaa varmaan välttää. Lepsuksi ja värittömäksihän häntä on välillä haukuttu.

Otila on kuollut

Muistan vielä kolmosvisan ja monet muut Reijo Salmisen ja Jyrki Otilan yhteiset tietovisailut, Thiiliat Thaaliat ja sun muut. Yhden kerran joku tiesi että vastaus oli sauna ennen kuin yhtäkään vihjettä oli annettu. En muista saivatko he siitä sen viisi pistettä minkä sai ensimmäisen vihjeen perusteella tietämisestä. Kaikkea sitä jääkin mieleen? Syöpähän hänet kai sitten lopulta vei, niin kuin niin monet muutkin. 61 vuotta, enemmän kuin äitini sai kokoon enne kuin häneltä riistettiin elämä. Riistäjänä syöpä, Jumala ja ehkä voimakas lääkitys. Hei, tässä minä olen hyvä, asian kuin asian kääntämisessä itseeni. Olen orpo, aikuinen kyllä mutta orpo?

posted by Riia at 3:00 ip.

 

Eilinen ei koskaan palaa

Olen selvinnyt kunnialla appivanhempien käynnistä. Sen jälkeen kun opin tuntemaan appivanhempani, en ole heitä pelännyt tai erityisesti inhonnut. Jannua nyrpii hänen äitinsä kanaemomainen suhtautuminen poikaansa. Minäkin vierastan sitä koska minun äitini ei ollut sellainen, paapova äitimyytin mukainen nainen. Jannun mutsi höösää ja laittaa ruokaa, järjestelee paikkoja ja tuputtaa ruokaa. Ja kun hän tekee sen minun kodissani, se tuntuu ihmeelliseltä. Minä olen ajatellut asian niin että ihmiset tietää mitä minulla on pöydässä ja ottavat mitä jaksavat ja haluavat ilman että minun tarvitsee tuputtaa, ota nyt vielä tuota, eihän noin vähällä ruualla jaksa kukaan elää. Mutta ihmisiä on niin erilaisia. Minä olen tottunut kotonani, lapsuuden kodissani, erilaiseen käytäntöön kuin Jannu omassaan. Äiti luotti meidän omaan kykyyn selvitä tilanteista, välillä ehkä vähän liikaa. Sitä naista pidettiin kovin tunteettomana. Ei hän ollut, hän ei vaan ilmaissut tunteita kovin voimakkaasti, kuten en minäkään, useimmiten.

Aamulla ylös noustuani oli meillä jo aamupala valmiina ála Jannun äiti. Me herättiin Jannu kaa puolen yheksän aikaan. Puurot oli keitetty, leipiä paahtumassa, pöytä katettu ja kahvi uuttunut. Minä vaa hoomoilasena kattelin että johon nyt taas vaikka arvasinkin. Hyvää oli, nälkä lähti. Minä en ole kovin hyvä syömään aamusin kun suu on kuiva ja sapuska vaan pyörii ympyrää suussa eikä maistu.Otettiin sunnuntai rennosti. Katseltiin videolta Alaston ase ja naurettiin kovasti. Aivotonta huumoria mutta meihin se upposi! Jannun vanhemmat lähti sitten ruuan jälkeen kotiin. Syötiin Lasagnea ja munakoisovuokaa. Laitettiin Jannu mutsin kaa yhdessä ruokaa. Jannu porukoitten lähdettyä me mentiin Jannun kanssa ulkoiluttaa Nittaa. Illalla vaihdoin kenkiä kevyempiin ja Jannun yllytyksestä inventoin poponi ja tulos oli kamala?

Kenkien paljous

Pikaisesti suoritetuissa laskutoimituksissa tulimme siihen tulokseen että minulle on liikaa kenkiä. Ja aionkin luopua muutamista aikansa eläneistä sekä huonosti ”istuvista” kengistä. Minulle on kolmetkymmenetyhdet (31) sandaalit tai pistokkaat, viidet urheilujalkineet + kahdet monot. Lisäksi kesäksi on kuudet kangaskengät (eri kuoseja, malleja ja värejä). Minulla on kahdetkymmenetneljät (24) talvikengät (nikkureita, saapikkaita, toppakenkiä) ja kolmet kumisaappaat. Kävelykenkiä löytyy vain reilut kymmenen (13) ja maiharityyppisiä nauhakenkiä neljät. Juhlakenkiä on seitsemät mustat ja kahdeksat vaaleet tai valkoiset ja kahdet ruskeat. Ja en edes uskalla ajatella mitä tuosta tulee yhteensä mutta se on pirun paljon. Olenhan jo aiemminkin todennut että olen hölmö. Kengät ovat olleet halpoja tai todella tarpeellisia. Kaikille on aina joskus löytynyt käyttöä ja tilaakin löytyy kun hyvin järjestää. Kukahan laskisi minun vaatteeni?????

posted by Riia at 11:46 ap.

 

Koiraa ulkoiluttamassa

Olen tällä hetkellä koiraa ulkoiluttamassa kuten varmaan kaikki huomaa. Minä tein nimittäin vaihtokaupan, naapuri otti Nitan ja minä tulin kirjoittamaan. Kun tulin edelliseltä kirjoituskeikalta kotiin, oli Jannu jo herännyt. Me siivosimme nopsasti paikat ja laitoimme ruokaa. Minä olen kyllä todella harvoin valmistanut haukea joten en ollut ollenkaan niin varma että onnistuisin. Toisekseen en tykkää kamalasti hauesta koska sillä on niin paha tapa olla ruotanen. Mä täytin kalan tillillä ja purjolla ja kaadoin kermaa päälle ja laitoin uuniin. Ei tuota kukaan haukkua kehdannut, kehuvat kyllä, mutten tiedä uskosinko. Hyvin on mennyt mutta miksei olisi mennyt. Ulkoilimme ja kävimme kaupungilla. Päivähän oli varsin kaunis ja lämmin mutta tuulinen. Krookukset puskee päätänsä mullan läpi, ehtiiköhän pääsiäiseksi auki.

Hyväksyminen

Jannu faija ei alunperin hyväksynyt minua ollenkaan poikansa puolisoksi. Jannu kyseli huolissaan äidiltään että mitä hän tekisi että isä hyväksyisi hänen tyttöystävänsä (elikkä siis ”allekirjoittaneen”) mutta äitipä tokaisi että sinä et tee mitään. Tyttösi tekee, hän on fiksu nuori nainen. En tiedä mitä tein, olin oma itseni, mutta nykyään meillä on hyvät välit. Alunperin kai tein sen virheen että pukeuduin liian erikoisiin uniikki vaatteisiin ja puhuin liikaa. Minulla oli näet hame jossa oli molemmissa sivuilla halkiot puoleen reiteen saakka ja paitakin oli liian tiukka ja läpinäkyvä. Siinä ei paljon jakut auttanut. Hameen halkioissa oli kuitenkin ohut kangas mutta Jannu faija piti asua huorahtavana... Ja minua myös. Ehkä olinkin? Toisekseen Jannun isä piti minua varsinaisena bimbona. Ehkä olenkin? Olin vaan niin hermostunut että puhuin paljon ja keimailin koska sen minä osasin. Menneet on menneitä, mitäpä niistä?

Halpaa viinaa

Toissa viikon Avussa joko kirjoitti yleisönosastolle että ei se Viron halpa viina voi olla niin vaarallista kun eihän se ole Virossa ongelmia aiheuttanut. Tarkoittaen tätä pelkoa siitä että kun Viro liittyy EU:hun niin suomalaiset hakee sieltä litra tolkulla halpaa viinaa ja kansakunta kärsii alkoholiongelmista. Tässä ekan lauseen argumentissa on se että se viina ei ole virolaisille halpaa koska palkkataso on siellä huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa. Virossa kaikki on halvempaa??? Ei ole sielläkään tullut vähään aikaan käytyä. Tere tulemast soomlane?

posted by Riia at 10:33 ip.

 

Puihin meni

Minä arvasin sen. Eilen mukaani ujuttamat linkinpoikaset eivät enää pelitä koska osoitteet viittaa uuteen lehteen joka tänään onkin jo lauantaillinen ja jutut oli perjantaillisessa. Hämäläisten hommaa???? Ketä kiinostaa mutta harjoituksen vuoksi tuuppaan tähän eilisen lehden nettiarkistokappaleen josta voi klikata juttua roskaamisesta ja siitä että läänin hallitus huomautti Nastolalle palotarkastusten vähyydestä. Ja onhan siellä paljon muitakin mielenkiintoisia juttuja esim. susista Orimattilassa ja Radiomäen palosta. Paikallisia stooreja valtakunnan ja maailman asioilla ryyditettynä.

Odotellessa

Sisko ja Tuuli lähti jo jatkamaan matkaa. Jannu nukkuu vielä. Hänen vanhempansa tulee joskus enne puolta päivää. Jannu sai kaveriltaan hauen aikoinaan ja hetken aikaa katottiin toisiamme ja sitten selvis että mähän sen kalan perkaan. Selvääkin selvempi juttu koska mä olen siinä (muka) parempi. Joten vaimo ulos ja Nitta sisään. Mutta jos nyt tosissaan puhutaan niin mä kyllä tykkään perkaamisesta, siinä näkee nii helposti oman kättensä työn jäljen. Tietty siinä jää kädet haisemaan mutta sekin loppuu sitten aikanaan. Harvoinha sitä perkaamaan joutuu. Se hauki nyt ois tarkotus uunissa hauduttaa ja tarjota valkosipuliperunoiden kanssa Jannu porukoille. Mä voisin kyllä kohta lähtee siivoomaan mutta se Jannu, ei siitä mitään tuu ko Jannu nukkuu. Kyllä se sieltä kohta herää ko mä panen imurin päälle?
posted by Riia at 9:15 ap.

 

Kerran vielä

Kokoan vielä muutaman ajatuksen päivän varrelta. Armeijan leivistä pitää jäädä nuorena eläkkeelle tehdäkseen tilaa uusille nuorille upseereille. Niin se vaan on. Ei se asia tarvi sen suurempaa syytä tai selitystä. Armeija vaan rakentuu niin... Sisko lähti Tuulin kanssa nakkaamaan yhdet, parit mustikkasiiderit nahkaansa Teerenpelissä. Jannu on töissä. Minä tulin kirjottelemaan tänne vähäsen ja sitten lähden keskustaa ja tapaan Siskon ja Tuulin Terpariss. Viikko, menipäs se taas niin nopeasti. On tullut niin paljon hommailtua kaikkea. Nittaa ulkoilutin juuri, sen jälkeen kun Sisko lähti hummailemaan. Töiden jälkeen kävin kaupassa ja kirosin taas sitä kaupan suuruutta ja tavaran paljoutta (siis omaani) mutta isoon kauppaan ei tarvi mennä ja tavarat voi ostaa vähitellen eikä kertarysäyksellä. Turha kiroilla sellaisille hommille joihin voi vaikuttaa itse. Eipä muuta?
posted by Riia at 8:50 ip.

 

Aikataulu kusi…

Kun pääsen kehumasta (tai mitäs kehumista siinä on) että menen syömään ”aina” 11.40, niin johan kävi toisin. Aikatauluni luikahti kymmenen minuuttia eteenpäin ja paikalla oli enää tuskin ketään. Minä nimittäin sain puhelun joka kesti ”liian” pitkään. Mitäpä tuosta? Muistan aikoinaan kun olin kunnalla kesätöissä kuinka närkästyneitä asiakkaat saattoivat olla jos joku kehtasi olla syömässä silloin kun he olisivat halunneet hoitaa asioita. Ihmisen on syötävä, klisee mutta minusta sellaisia on kiva viljellä, ehkä siksi ettei minulle ole omia ajatuksia. Jos nyt puhutaan siitä että ollaan tapojemme orjia, aina samaan aikaan syömässä niin istumapaikatkin on yleensä aikalailla samoista paikoista. Nyt ja huomenna (ehkei kuitenkaan huomenna kun silloin on lauantai).

Suunnitelmia

Pääsiäisenä mennään minun mummon luokse Savoon. Poika tulee mukaan, saahan tavata serkkujaan ei kun siis minun serkkujani. Menee tässä ajatuksetkin ihan sekaisin. Jannun töiden takia me päästään kyllä lähtemään vasta lauantain mutta ehtiihän tuota. Ja minä ehdin viettämään aikaa Pojan kanssa. On siinä pahakin juttu. Joudun kertomaan Pojalle että saamme lapsen Jannun kanssa. Minulla täytyy olla jokin todella hyvä selitys sille miksi suljen toisen pois ”joka-päivä”-maailmastani ja toisen otan syliini. Ei minulle ole? Joskus voisi pohtia asiaa paljon syvemmin mutta nyt en jaksa, totean vain että me kaikki ajattelimme parastasi, Poika, emmekö ajattelleetkin? Miksi riistää lasta pois kotoaan, jossa hän on elänyt suurimman osan elämästään, miksiköhän? Olen selityksen velkaa mutta en nyt, enkä tänne. En jaksa!!!!

MINÄ

Minä olen tärkeä. En nyt niinkään tarkoita yhteiskunnalla vaan itselleni. Olen hyvin itsekeskeinen ja minun on vaikea asettua muiden asemaan. Haluan olla oman maailmani napa. Ehkä joskus myöhemmin lapset ovat minun maailmani napa mutta nyt haluan pitää sinä itseäni, ei koko maailman napana vaan oman maailmani. Minun huolehdittava itsestäni, kyettävä katsomaan itseäni silmiin. On kyettävä antamaan itselleen anteeksi. Siinä olen huono. Vanhat asiat painaa mieltä ja repii hajalle. Vaikka kuinka yritän, en voi sulkea menneisyyttä pois. Se pitää hyväksyä, sehän on vain menneisyys. Tärkeintä on tulevaisuus. Olen onnellinen! Olen saavuttanut niin paljon, kyennyt voittamaan paljon. Olen tässä ja nyt, minä olen.

posted by Riia at 3:03 ip.

 

Palomiehistä vielä

Tänä aamuna kuulin radiosta että 10 %:lla palomiehistä on vaikeuksia selviytyä kuntokokeesta. Lääkärit määrittelevät heidät ”vajaakuntoisiksi” (en muista nyt sitä oikeaa termiä) ja heille tarjotaan kevyempää työtä. Tämä johtuu osittain siitä että palomiesten eläkeikää nostettiin suuressa viisaudessa (säästöjen toivossa). Nyt vanhat miehet eivät jaksa tehdä työtä johon heidät on koulutettu. Voiko palomiehen irtisanoa jos hänelle ei ole tarpeeksi hyvä kunto. En tiedä? Se kuntokoe muuten on aika rankka, olen kerran tehnyt kevennetyn (tyttö)version siitä. Vaikeuksia tuottaa tällaiselle tottumattomalle se ”maskin” kanssa hengittäminen.

Kapiaisethan jää aika aikaiseen eläkkeelle ja valtio maksaa. Minä en todellakaan tiedä että minkä ikäisinä palomiehet saavat jäädä eläkkeelle mutta sen verran tiedän että ikärajan noston jälkeen he jäävät eläkkeelle vanhempina kuin suurin osa kapiaisista. Enkä tiedä edes sitä minkä ikäisenä kapiaiset saavat jäädä eläkkeelle. Yksi tuttu jäi armeijan hommista eläkkeelle viiskytvuotispäivänään. Kumpi sitten on suurempi riski kansalaisten turvallisuudelle, ”vanha” palomies vai ”vanha” kapiainen. Johtihan Mannerheimkin sotaa seitkytvuotiaana ja hyvin johtikin, venäläiset olivat helisemässä. Mitäs minä, en ajatellut taloamme polttaa!?? Se ei välttämättä ole paljon ajatuksista kiinni. Harvahan sitä todellakaan päättää kämppäänsä polttaa, vahinkoja ne on melkein kaikki tyynni.

Toisekseen palomies termistä haluttaisiin luopua koska se ei anna kattavaa kuvaa työstä. Pelastaja olisi kuulemma parempi koska suurin osa työstä on aivan jotain muuta kuin palojen sammuttamista. Nykyyänhän ei valmistu enää palomiehiä ja palomies-sairaankuljettajia vaan pelastajia. Mutta kuka sitä uskoisi että palomies on pelastaja kun se on ollut aina palomies? Jos en väärin muista Helsingin ensimäinen paloasema aloitti vuonna 1891 ja eiköhän ne palomiehiä ole olleet alusta alkaen. Pelastaja??? Pelasta minut pulasta, sillä sinun on voima ja kunnia iänkaiken aamen! Mistähän tuokin tuli mieleen????

Vielä yksi juttu naapurikunnasta joka ainakin höllästi liittyy aiheeseen. Voi, voi toisia kun on jäänyt työt tekemättä?

Klo 11.40:ruokailu

Minä menen syömään joka päivä melko lailla klo 11.40. Kun erinäisistä syistä johtuen menin kerran syömään klo 11 niin paikalla oli ihmisiä joiden en edes tiennyt syövän siellä. He ovat aina ehtineet lähteä ennen kuin minä tulen. Me taidamme olla tapojemme orjia. Melkein jokaiselle on se oma aika jolloin tullaan syömään ja välillä sitten jopa päivitellään että mitä sinä täällä tähän aikaan teet, yleensähän syöt aivan eri aikaan. Ehkä sellainen luo turvallisuutta, arjen rutiinit ja samat naamat pöydän ympärillä. Ja joillakin vielä aika samanlaiset menut joka päivä, kaksi voileipää kinkulla, salaatilla, tomaatilla ja kurkulla + appelsiini. Minulla on usein jämiä edelliseltä illalta. Hitto, nälkäkö tätä laittaa kirjoittamaan. Vielä lähes tunti ”minun aikaani”.

Kamalaa???

Etelä-Suomen sanomat (Etlari, Pötläri näin kavereiden kesken) kertoi tänään yhdestä ongelmallisesta jutusta, roskaamisesta. On paljon helpompaa viskata tarpeettomat tavarat jonkin metsätien varteen kuin toimittaa ne kaatopaikalle tai muualle asianmukaiseen paikkaan, varsinkin jos siitä seuraa vielä lasku. Mutta lasku on paljon suurempi jos kunnan ympäristönsuojeluviranomainen saa selville roskaajan. Se on kyllä aika pieni vaara. Ei ole aikaa selvitellä "pikku juttuja"? Olemmeko me laiskoja, ilkeitä vai vaan ainoastaan tyhmiä. Suurin osa on tietenkin kilttejä ja järkeviä ja osa närkästyneenä ilmiantaa naapurejeen. Niillä kun on niin törkyinen piha tai ne kuljettaa jätettä lähimetsään. Jätteet ei kuulu luontoon. Ja toisekseen tuntuu kyllä että jätettä syntyy liikaa mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Eihän ihmisellä voi olla mitään oikeutta tuhota ja pilata luontoa vaan sen takia että se on olevinaan älykkäin olento maan päällä. ”Maapallo ei tarvitse ihmisiä mutta ihminen tarvitsee maapalloa”. Tämä ei ole minun oma ajatus vaan jonkun Yhdysvaltalaisen ”Eko-terroristi”-ryhmän ”iskulause”. En kyllä hyväksy toisen omaisuuden tuhoamista ympäristönsuojelun nimissä mutta tuo ajatus oli aika hyvä.

posted by Riia at 10:56 ap.

 

Tulta päin…

Eilen paloi loputkin Radiomäen katsomosta. Jannu totesi että hyvä että nekin pääsee välillä hommiin ja nauroi päälle. Jannu lisäsi viel ett pitihän heidän kuitenkin käydä maanantain näyttää naamaa Nastolass kun siellä oli ”suurpalo”. Kiirettä on piisannut. Me oltii Jannu kaa Launell Sittariss kun palo alkoi. Hyvin sitä näki savut mäeltä. Paksut mustat savut, piipaat huusi ja punaisia Renkomäen VPK:n autoja puikkelehti autojen seassa. Lokakuussa palo 2/3 Radiomäen katsomosta kun asunnottomien (tai mikä asunnoton on kun on koti katsomon alla, just joo) lämmittelytuli pääsi riistäytymään puurakenteisiin.

Viikonlopusta

Jannu vanhemmat tulee käymää. Joten mä saan levätä laakereillani ja katella kun joku muu häärää keittiössäni. Jossei mun muutenkaan tarvis anoppini mielestä turhaa hommailla koko ajan jotain niin varsinkin nyt kun olen lapsenlapsen kasvatusalusta. Jannu vähän mutristeli kulmiaan että mitä ne nyt koko viikonlopuksi tulee kun ne edes harvoin käy. Mutta ei ne koko viikonlopuksi ole tulossa, vain lauantaiksi ja sunnuntaiksi ja nekin vaan osittain. Sisko tulee Tuulin kaa perjantain meille vähän jutskailee ja jatkaa matkaa sitte toiseen kaupunkiin, jutskailee vähä sinnekin varmaan.

Sodasta

Eilen kuultiin uutinen ett USA:n joukot onnistuivat valtaamaan Bagdadin ja kansa hurras kun pääsi Saddamin vallasta. Yrjö (Georg) oli jumala, vapauttaja ja taivaan lahja. Aikoinaa uutisoitiin että USAlaiset sotilaat ihmettelee miksi irakilaiset ampuvat vapauttajiaan. Voi pyhä yksinkertaisuus, ehkäpä siksi ette heidän maahansa on hyökätty. Aikoinaan venäläisethän tulivat vapauttamaan Suomen työläiset kapitalismin ja riiston kynsistä. Suomessa tämä tapahtuma tunnetaan nimellä talvisota. Asioitahan ei oikeestaa voi verrata mutta tuli vain mieleen. Ehkä tässä USAlaisten sotilaitten mielipiteessä loistaa tämän Yrjö suuren (George Bush) propaganda, menette sinne vaan, siellä teitä ilolla odottaa alistettu kansa joka halajaa USAan alaisuuteen.

Sodattomuus on illuusio. Kyllä mä sen tiedän. Aina jossain päin soditaan. Olen täysin länsimaisen propagandan (?) armoilla. Irak on paha, Saddam on kamala. Kysytäänkö sodassa että saanko mä hyökätä. Sodassa hyökätään, tapetaan, tuhotaan…

Muuta?

Eilen mä lähinkin uimaan Annin kanssa. Vatsa sisään, rinnat ulos, hyvin menee. Kloori teki mun hiukset taas ilkeen tuntuisiksi ja pesin ne sitten illall ja väänsin sykkyröille joten tänää ne on ihan pörrökiharassa. Tänään mä meen Tassan kaa pelaa sulista. Enne me pelattiin kössiä mutt nyt siirryttiin sulikseen Tassan vaatimuksesta, ei saa hötkyillä. Muuta? Mä lähen kotia että ehin syödä jotain, vaikka tietty enne urheilusuoritust ei pitäisi syödä. Mutta mitä pienistä?




posted by Riia at 4:02 ip.

 

Oman elämänsä kuningatar?

Sattuneista syistä mä joudun tekee tälläsii paluita eellisiin päiviin. Syistä pienin ei todellakaan ole se että mun koti ei sisällä minkää näköst nettiyhteyttä. Neuvottelut meni iha Ok mutt tulos oli mikä oli, asiaa luvattiin harkita. Mulla meni sillee hyvin ett sukkiksiss ei ollu silmäpakoi, en kaatanut teetä syliini (kuten tein eräässä neuvottelussa), en änkyttänyt enkä seonnut sanoissa, en puhunut pullaa suussa (vaikka tekiki mieli tähä pari nasevaa välikommenttia mutt ehkä hyvä ett pidin suuni kii). Mä kylläki rapisteli viineriä pöydälle, vaatteilleni, lattialle ja papereille mutt sehä ei olekaan mun vika vaan viinerin. Tulin siihe tulokseen.

Töiden jälkeen

Töitte jälkee (ihanaa mun ei tarvinnut tehä muistioo täst meetingist) mä meni tapaamaan terapeuttini. Ihan ennalta ehkäisevästi vaan. Ois tarkotus tässä pitää palikat koossa kunnes kuolema meidät erottaa, ruumiin ja sielun. Pitää aatella pohtimastaan päästyäänkin mikä todella on elämän suunta tai mikä on sen tarkoitus. Tällä hetkell mun tarkotus on onnellinen elämä. Voi hitto, tuo on hieno päämäärä. Oikeesti mut ajo terapeutille tieto siitä että perheeseen voitas hankkii, ei koira vaan, lapsi. Pitää selvittää omia tuntoja ja niitte suhetta todellisuuteen. Sitä minkälaisia asioita pitää tehä ett saa ajatukset pysyy koossa ja olon onnellisena. Kaks edellistä on poikii joten tää on tyttö. Ei se nii selkeetä ole mutt nii olen sen ajatellut. Mun ajatuksilla totuuden kanssa tuossa asiassa ei ole mitään tekemistä.

Mä ehin vielä ihan hyvin pelaamaan tennist Emmin kanssa. Vähän mulla meinas olla ajatukset hukassa. Pallot oli tehnyt salaliiton mailan kanssa ja menivät ohi tai tekivät todella typeriä lentoratoja. Meillä oli yleisöökin, mistä lie tulleet, miehet kattelemaan kentän laidalle meidän peliä. Mua otti päähän aikalailla se epäonnistumisien suma.

Kotona

Kävelin sitten himaa ja ulkoilutin Nittaa. Illalla mä heittäydyin sitte ahdistuneeksi kun tajusin mitä kaikkia vaaroja aivoissa vaanikaa. Autismi! Prismassa tuli siitä dokkari. Totesin ittelleni että olenpa mä typerä…Olen kuin jokin ensikertalainen (typerine) pelkoineni. Mutta totuus on se että ekalla kerralla mä en todellakaa pelänny ollekaa tähän malliin kun nyt. Nykyään tiedän niin paljon enemmän. Tiedän sen etten olekaan niin täydellinen kun olen antanut itseni luulla. Olen heikko! Piristävää seurattavaa sen sijaan oli elämäni eläimet. Hetki julkisuudessa… Mä en kyllä kehtaisi mennä televisiokameroitten eteen kertomaan että mikä eläintä vaivaa, koska kuitekin olisin tehnyt jotain väärin.

posted by Riia at 2:34 ip.

 

Vanhoja muistellen

Muistan nuoruuestani sunnuntai-aamut. Ne olivat mulle työntäyteisii. Äitiäni pidettiin hyvin ahkerana naisena, sitä hän olkii. Mutt sunnuntai aamuisin hän relas. Hän heräs varmaa jo seittemä-kaheksa aikaa mutt hän lueskeli ja makoili sängyss. Lauantai aamuisin meillä siivottiin. Sunnuntaina laitettiin ruokaa viikkoa vasten. Talvell usein lämmitettiin leivinuunia. Mä nousi sunnuntai aamuisin yheksän aikaan, kello oli soimassa. Aloin leipomisen ja ruuan valmistelun. Mulle sillä ei ollu mitään väliä olinko tullu eellisen iltan känniss kotiin kahe aikaan vai viettänyt illan selvänä kotona, mä nousin, laitoin perheelle ruokaa ja olin kiltti. Mulle oli tärkeää osoittaa olevani hyvä, pärjääväni aina. Äiti tuli sitte kun tuli, yleesä 10-11 välillä ja alkoi hommiin. Välill hän kehui kuin kiva on kun mä autoin. Luulin tietenkin että mun täytyy olla äitille se tärkein, kaikkein rakkain mutt nykyää tajuan ettei äidinrakkautta voi ostaa teoillaan. Sitä joko on tai ei ole. En ollut sen rakkaampi kun ne kaks muuta. Mä olin meist lapsist se suorittaja. Luulin kovasti että rakkautta voi ansaita olemalla kiltti ja ahkera. Toisaalt siin sivuss uhmasin minkä ehin niin äidin määräyksiä ja ohjeita.

Tärkeintä ei olekaan totuus vaan se miltä kaikki näyttää ulospäin?Se on ollut mulle aina tärkeää. Ulospäin mun täytyy näyttää menestyvältä, pärjäävältä, onnelliselta ja mahollisimman täydelliseltä, oikeastaan myös eleettömältä ja rauhalliselta. Kaikki asiat on hallittavissa. Ikävä kyllä aina ei vaan voi olla niin. Ei kaikkea voi todellakaan hallita tässä maailmassa.

posted by Riia at 1:40 ip.

 

Matkaan…

Onko kaulukset järkässä, sukkikset ehjät ja naama maalissa? Se on menoa nyt! Mä lähen puolen aikaan Pomon kanssa lounaalle (vai mikä ruoka se tähä aikaa tarjoillaankaan). Käymme läpi tarvittavat argumentit ja tosi seikat. Lellikki, hemmetti, olenko mä muka Pomon lemmikki. Neuvottelu koskee mun alaani, se on mun juttu. Jos Pomo haluaa tarjota sapuskaa niin miksi kieltäytyisin? Mulla on kamala nälkä, eväät (jotka vaivall eilen tein) saa jäädä sitte huomiseen. Kävin juuri pukuhuoneella korjaamassa meikkiä ja suoristamassa hameenhalkio juuri oikeaan kohtaan. Tarkistin sukkahousujeni ja vara-sukkisteni kunnon. Kylvin hajuvedess (jos nyt en kuitekaa). Kampaus on liia tönkkö mutta kestävä. Se kyllä nyrpii ettei mun asiakirja”kassi” soinnu mun muuhun asustukseen mutta tuo tuskin haittaa. Mä olen ihan hölmö tänään. Turhamainen mä aina olen mutta tänää mä olen erityisen hölmö.

Ja onko näistäkää neuvotteluista mitään erityist hyötyä. Näemme sen kaiken vaivan turhaa, emme ole tarpeeksi vakuuttavia, hyviä. Minkäs teet? Pöydän molemmin puolin hymyillään iloisesti että hyväähän teille kuuluu. Tilanne nyt on se mikä on... Me emme voi sille mitään. Jos asiat nyt olis toisin, jos... lehmät lentäs. Aina se on sama (tilanne näet), tähän porukkaa on yritetty vaikuttaa jo ennenkin enkä usko että nuori, jakkupukuinen nainen tekee niin suurta vaikutusta että diili tulisi. "Arvoisat herrat, huomaatteko ett olen teitä varte laittanu "lyhyen" hameen päälle? Ostakaa minut! " Ja pah!!!!


posted by Riia at 11:18 ap.

 

Eilen

Mä meni töitte jälkee käymäa himass ja ulkoilutin Nittaa. Sitte päätin lähtee suorittaa yhe spinning tunnin. Menin alkulämmittelyksi paikalle pyöräll. Tiethän, jalkakäytävät olvat suunillee sulia ettei siinä mitää hätää. Kivasti nous hiki pintaa siell salill pyörä seläss, matkall ei kerinny hiki tulla, nii lyhyt matka. Sattui taas tuttuja paikalle ja mä turisin jonku aikaa heitin kaa tunnin jälkee. Mä polkasin sitte himaa ja katteli aarteemetsästäjää nauhalt ja kävi Nitan kaa lenkill. Valmistin evääks lohta ja pannuperunoita. Lohta mikrossa ja perunut laitoi lohkoiks ja pannulle vede ja mausteiden kaa. Bagdadissa soditaan! Kävin sitte heti yheksä jälkee nukkumaan, katteli sport magasinetin mutt sen jälkee sitte.

Tänään

Olen siitä oikeestaa tosi iloi ett väsymys on väistymään päin. Tänä aamun mä jaksoi ihan hyvi noust ylös enkä ollut kuoleman väsynyt. Nousin kuue aikaa ja söin yhen jokurtin enne ko aloi aattelee mitää muuta. Meikkasi, puin päälleni ja sommittelin hiukset. Valitsin tänää, tavoistani poiketen, jakkupuvun päälleni. Ehkäpä haluan tehä vaikutuksen? Hyvin harvoin mulla on edes hame joka ei yllä polven alapuolelle mutt nyt sellai on päällä ja tuntuu hassult. Ko tässä nyt vähä kirjotan nii rupee kokoo matskuu tämän päivän meetingiin ja omaksumaan sitä vaikk taia tietää jo kaiken mitä se sisältää. Olenha hoitanu tätä hommaa aiemminki. Eilen ois voinu oikeestaa kirjottaa siitä ett Tappara voitti suomenmestaruude muttei sitä kaikkee jaksa aina muistaa ja viiti kirjottaa.

Tappara on terästä...

...muut tulee perästä? Mä arvelin finaalikokoonpanon kuultuani ett Tappara voittaa. Nii monta kertaa lähell... jos vaikk tällä kertaa natsais. Tunnustan sen suoraa ett enne ko oltii peliäkää pelattu arvelin TPS:n voittavan tän vuue mestaruue. Mutt Pelicans on POP! Onhan se nii ett yks kolmannen finaaliottelun maali ei ollut maali, Tapparan maali. Mutt turha sitä on olla muka jälkiviisas ja mä uskon immeisiä jokka ovat olevinaan mua fiksumpia tällä sarall. Mä näi koko homma kerra vissii urheiluruuduss. Vääntö on kovaa ja lopult saatii selvyys toisista. MTV3 joutui valitsee jääkiekon ja formulan välill ja päätyi formulaa... Joka kuiteki anto tilaa jääkiekolle... Lähtö siirtyi vesisateen takia.

Ei niin tärkeää...???

Kun nyt oikein innostuin nii vedän tähän muistokseni muutama muunkin Suomen mestarin viikonlopult jokka vielä näi tiistaiaamun muistan. Honka voitti koripallon Suomenmestaruude mutt sitä nyt ei sillee hehkutettu ko jääkiekkoo. Tiia Piili, katselin kisoja tellust, voitti aerobicin mestaruude. Siinä on mun mielest hieno laji. Jostai syyst se miellyttää. Äidistäni se oli typerää loikkimista. Tarkkaa ettei hiukset vaa liiku suorituksen aikan, siitä voi vaikka saaha vähennyksiä. Palander ja Poutiaine pokkas pujottelun voittopokaalit. Nyt riitti, kiitos ja näkemiin.

posted by Riia at 7:59 ap.

 
Kävin välillä syömässä, kana-kasvis-nuudeliwokkia, vihersalaattia ja ananas-persikkarahkaa (eilisiä jämiä) ja nyt kirjottelen vielä vähäsen ja sitte alan (oikeisiin) hommiin. Jotainhan tässä on palkkansa eteen tehtävä.

Aina sattuu ja tapahtuu...

Niihä mulla on tapana sanoa… Sattuu ja tapahtuu liikaa… Niinkin mä välillä sanon… ja kirjotan.

Tassa soitti eilen mulle ett jos vaan voisin tulla heille ko tilanne on vähä huonohko. Mä otin sitte meitin auton ja lähi kattoo sitä perhettä. Tilanne ko oli se ett eellisen yönä Tassa mies oli ajanut yhdistelmällään henkilöauton päälle. Juttu ei ollut mitekää Tassa miehe vika, henkilöauto oli joutunut liukkaude takia vastaantulevien kaistalle. Henkii ne jäi, viis nuorta ja vain yksi loukkaantui vakavasti. Tassa miehell kuiteki oli tosi kurja olo. Hän näki silmät sulkiessaan sen pienen auton kasvojensa edessä rusentuvan autonsa alle. Nuppiin ei tullut paljo mitää jälkiä mutta h-a rusentui aika kasaan. Onni oli hidas vauhti ja se ett Tassa mies ehti sentää reakoimaan. Mutta paska juttu tuommonen on. Pistivät Tassa miehelle kaks viikkoo sairaslomaa. Toivottavasti hän sen jälkee jaksaa nousta taas auton rattiin koska se on hänen työ, perheen elannonlähde. Hiljasta oli, Tassa istui nojatuolissa ja miehensä sohvalla. Petri leikki lattialla. Tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt. Ei mullakaan ollut sanoja. Laitettiin ruokaa, ei maistunut. Juteltii, ei huvittanut. Läsnäolo on tärkeää ja se ett mä jaksoin kuunella niitä hokemia joihin Tassa oli jo kyllästynyt. ”Mä en voinu mitää, se vaa tuli jostain”, klisee, klisee mutt mitä siitä? Olen tukenanne ja turvananne, itsekin vähän hajalla. Hei elämä voittaa, ja mä toistan itteäni…?

Lauantain ja sunnuntain välisena yönä oli kyll aika liukast, kuulin huhun. Joillaki oli jo kesäkumit olla ja liukkauden torjuntayksiköt (hiekkaa, suolaa) olivat lähteneet kesälaitumille (vai olivatko). Nyt vaikuttaa tiet sulilt… Kaunis ilma, aurinko paistaa, tuulee kylläki aika kovaa, mutt sitä ei sisäll huomaa.


posted by Riia at 12:48 ip.

 

Töissä taas

Alottelin taas täällä tätä työviikkoa lomaviikon jälkeen. Melko paljo oli kertynyt taas postia ja muuta ”roinaa” pöydälle mutt sillähän sitä siitä pääsee ko vaa käy ne läpi, siirtää etee päi, reakoi tai arkistoi. Reakoinnilla tarkoitan jatkotoimenpiteitä, kirjeisiin vastaamista, henkilöihin yhteyden ottamista tai sen semmoist. Muutaman muistion tossa läpi lukasin, ihmeesti tuota ehitää kaikenmaailma kokouksii pidellä. Taas täällä oman pöydän ääressä, iha niiko hetkeäkää en olisi ollut poissa, heh, heh.

Uutisia

Mä seurasin eilen että Ylellä pääuutinen (sehän se joka ensiks kerrotaa) oli suomalaismiehen kuolema Sarssiin ja MTV3 ei ottanut sitä edes otsikoihinsa. Heillä tärkein aihe oli Irakin sota. Sars, hui ko pelottaa?! Niin kaua ko kaikki on nii kaukana, mä löllöttelen täällä Suomen maassa autuaan onnellisena siitä että olen (muka) turvassa. Ja Irakissa, siellä soditaan. Venäläinen saattue joutui länsiliittouman ja Irakin ristituleen. Ja ruumiita tulee…Niin on sodassa tapana, kuolla näet, hyvän asian puolesta (vai mitä???)

Urheilua

Niin lähellä, niin kaukana… Nimittäin Suomen pääsy Davis cupin maailmanlohkon karsintaan. Nieminen nyt oli hyvä kuten sen tasoisen pelaajan tuon tasoisten vastustajien kanssa tulee olla. Sanahelinä, sanahelinää…Sen tiiä (ehkäpä) ett Nieminen on 32. maailmanlistalle ja vastustajat olivat jossai 50 ja 80 paikkeilla. Mä en ole objektiivinen. Täällä puhuu nimittäin Jarkko Nieminen-fani. No se jätkä (onhan tuo paljon nuorempi ko mä, 80-luvun lapsia) kuiteki voitti molemmat yksinpelinsä viikonloppuna. Eka, perjantaina, oli kovan työn takan mutt eilinen näytti aika helpolt. Mutta ”meillä” on vaa yks Nieminen, Ketola on jo mennee talve lumia, vanha guppe, onha se sentää mua vanhempi (onhan?). Mutt sen mä sano ett kovasti tuo Ketola yritti ja eilen näytti jo hetken siltä ett hän onnistuisi kääntämään pelin voitokseen. Mutta toisin kävi, väsy tuli ja paukut loppuivat. Lähellähän tuo oli mutt melkeistä ei pidetä. Tennis on kiva laji, ei voi muuta sanoa.

Aikamoinen romuralli siitä Brasilian GP:st tuli. Vaikka keli olisikin ihan perseest nii pakko vaan on ajaa… Niin suuret rahat ja satsaukset on kyseessä. Mä kattelin ihan siitä lopust sellasest puolisen tuntia koska (toisin kuin MTV3 väittää) kaikki ei rakasta formulaa… Mä en ole oikeestaa ollekaa kiinostunut formulast… Must on ältsin tylsää seurata ko autot ajaa samaa rataa ympäri ja ympäri pari tuntia Shumin joholla. No tällä kaudella nyt on ollu vähän yllätyksellisempiä kisoja mutte silti jaksa seurata kisoja. Räikkönen voitti! Kolmos pallille tullut mies, Alonso, makaa sairaalass (jossei ny oo pois päässy). Hyvin menee, kyllä joo!

posted by Riia at 11:40 ap.