Matkalla maailmassani, sen valoissa ja varjoissa... ELÄMÄSSÄ...

 

Onnellista Uutta Vuotta 2004!

Olemme lähdössä Tassan perheen luokse uuden vuoden aaton viettoon, Jannu, minä, kaksi lastani ja Jannun koira (turhaa jakamista tuollainen, meidän perhe poikineen (tällä hetkellä 2 kpl mutta tilanne muuttuu). Ei ole paljon aikaa kirjotella. Tulin vaan moikkaamaan ja toivottelemaan hyvät uudet vuodet. Taidan pikkaisen luvata keskittyä paremmin tähän nettijulkaisemiseen. Voisi vaikka kertoa enemmän Leevin kuulumisia vaikkapa että hän kannattelee jo jonkin aikaa päätään vatsallaan maatessa. Taidan välillä vaikuttaa siltä että A)minulla ei ole lasta tai B) en välitä koko pennusta. Asiat eivät ole noin vaan tietoisesti yritin välttää ylenpalttista vauvahöpötystä ja se menikin vähän liiallisuuksiin. Aamulla leivoin vähän tuliasia. Jannu kävi ostamassa muutamia lisäraketteja.

Joo, minä menen nyt. Ensi vuoteen...
posted by Riia at 1:57 ip.

 

Kertomuksia harmaasta

Meinasin mennä armeijaan mutta tajusin sen surkastuttavan minun vankan koulutuskehitykseni, 24 vuotiaana maisteriksi. Joku kyllä arvioi että kiinnostukseni armeijaa kohtaan johtuisi siitä mahtavasta määrästä alle parikymppisiä jätkiä joita voisin kouluttaa. Kyllä kai siinä eniten oli kysymys mahdollisista rajojen hakemisesta. Hannasin enkä oikein tiedä otetaanko armeijaan niitä (naisia) joilla on vanne kiristänyt liikaa päässä, niitä jotka ovat kuulleet ääniä. Olisi ollut kyllä kiva käydä läpi ne kuuluisat psykologiset kyllä/ei kysymykset.

Joskus kyllä olen ajatellut onko se kaikki totta mitä kerrotaan??? Onko ne kaikki Pasilla romutetut autot todellisia??? Aloitetaan niistä... Jos joku ei tiedä niin Pasi on se kuusi pyöräinen peltipurkki jossa on katolla tähystäjän pää (näin naisellisesti sanottuna). Minulla oli opiskelutoveri joka oli armeijassa ollut Pasin kyydissä kun tähystäjä huusi että Vittu Lada edessä. Kuski veti väistöliikkeen metsätieltä metsään. Muutama puukin meni päreiksi ennen kuin Pasi pysähtyi. Veljeni kaveri taas kertoi tarinaa jossa Pasilla oltiin liikenteessä kaupungissa. Valot vaihtuivat vihreiksi ja tähystäjä tiedotti tämän kuljettajalle joka lähtikin liikenteeseen. Edessä olevan auton kuljettajalla ei ollutkaan tarpeeksi nopeat refleksit ja Pasi ruttasi sen perään. Viimeisenä Pasi sarjassa juttu jota en oikeasti usko, Pasi ajoi sienessä olleen pariskunnan Fiat Unon littanaksi.

Veljeni kaverilla oli paha harmaakaihi ja hänen toinen silmänsä oli oikeastaan sokea ja toisenkin näkö oli hivenen heikentynyt (ajokorttikin tuli vain koska silmälääkäri pikkaisen katsoi sormien läpi ja antoi todistuksen joka riitti korttiin, sellaisia sokeita täällä jossain suhaa). Tämä poika ampui ampujakokeessa oman taulunsa lisäksi kahteen muuhun tauluun ja selvisi silti kokeesta läpi. Hän oli sanonut kapiaselle ettei näe kyllä tauluun asti mutta kapiainen sanoi että olisi vaan ammuttava. Kapiainen sanoi ettei ole vielä tavannut ketään joka ei näe tauluja, ampuu kolmeen tauluun ja läpäisee silti. Poika vietiin Tilkkaan jossa todettiin tyypin olevan puolsokea (miksi sitä ei ollut noteerattu jo kutsunnoissa?). No tämä poika oli saada cee paperit eli vapautuksen armeijasta mutta hän ei suostunut siihen. Lopun ajan hän oli melkein esikunnassa mitä nyt kävi parilla yön yli metsäretkellä. Toiset olisivat kyllä ilosta hihkuen lähteneet armeijasta mutta tämä poika halusi kokea armeijan.

Tilkasta tulikin mieleeni että Sotilaslääketieteen keskus tulee Lahteen.

Jannun aikana tuvassa oli yksi poika jota armeija ei paljon paskaakaan kiinnostanut, ryyppääminen oli paljon hauskempaa. Taas kerran hän jätti tulematta lomilta kotiin ja siitä suivaantuneena joukkueen johtaja pisti muut tuvan pojat juoksemaan parakkia ympäri kunnes se yksi suvaitsee tulla. Juoksevien nuorien onneksi paikalle tuli arvoasteikossa korkeampi henkilö joka totesi että juoksu seis, pojat tupiin. Tällä kertaa armeijaa vieroksuva poika haettiin Ruotsista putkasta. Ja sen reissun jälkeen ei jätkää enää niissä maisemissa näkynyt.

Veljelläni taas oli nainen käskyttäjänä. Tyttö oli vähän oli kaksikymppinen, reilun puolentoista metrin mittainen, iso rintainen ja punatukkainen. Ensimmäisen kerran likan tullessa poikia käskyttämään ryhmä tirskahteli mutta totteli joten kuten. Likka karjui ryhmän edessä naama punaisena ettei alokkaiden tarvitse kunnioittaa häntä vaan sitä mitä hän edustaa, hänen natsojaan. Pojat kunnioittivat mutta monista oli aivan uskomatonta että he tottelivat lyhyttä nättiä naista. Toinen juttu jota veljeni kertoo on eräältä metsäretkeltä. Pojat polttivat kaminassa innokkaasti puuta että tarkenee torkkua tai mitä lie tekivätkään. Kapiainen tuli huomauttamaan että vihollinen saattaa havaita heidät liian helposti koska savupiipusta tulee lieskoja. Pojat saivat myös havaita iltamyöhällä polttaneensa kaikki puut joiden piti riittää vielä yön yli ja seuraavan päivän. Ei muuta kuin metsään hakemaan polttopuuta pirullisessa pakkasessa. Osa onnistui myös polttamaan villasukkansa niitä kuivatessa. Veli myös ihmetteli sitä että reilut puolet hänen ryhmästään joutui hiihtokouluun koska eivät osanneet hiihtää.
posted by Riia at 4:21 ip.

 

Pukist asiaa...

Savossa ollessa isukeilla oli tapana mennä etsimään joulupukkia. Yksi jäi pidemmäksi ajaksi sille tielle ja muut tulivat pois. Joulupukki tuli ja toi lahjat. Sitten saapui tämä viimeinenkin isukki joka oli eksynyt joulupukkia etsiessä. Kerran serkkuni, joka uskoi vielä joulupukkiin, alkoi haukkua isäänsä tyhmäksi kun tämä tuli ”eksyksistä” taloon. Häntä nolotti kun muut isät löysivät perille ja hänen isänsä eksyi. Ei siinä paljo lahjat lasta kiinnostanut kun piti sättiä isää.

Meillä Savossa joulupukilla oli tummat housut, vanha turkki, turkishattu, tallukkaat ja puinen kävelykeppi. Parran väri vaihteli pumpulisen valkoisesta pellavaisen ruskeaan. Yhtenä vuonna pumpulisesta parrasta lähti kovasti osia pois ja yhtä serkuistani huoletti että pukki on kohta niin vanha ettei jaksa lähteä matkaan, hän yhdisti ”kaljuuntumisen” vanhenemiseen, silloin pukkina olin minä. Puna-valkoinen pukki on coca-cola-yhtiön hapatusta. Mutta niin se vaan on amerikkalainen oppi mennyt perille että serkkuni alkoi yhtenä vuonna tivaamaan että miksi pukki oli pukeutunut väärin. Selitimme hänelle että punainen asu on juhla- ja sisäasu jossa pukki esiintyy telkkarissa ja tavarataloissa mutta matkaa varten hänen pitää pukea paksumpaa päälle. Mutta nyt on Coca-cola-pukki saapunut Savoon koska serkkuni alettua esittää pukkia, hän hankki punaisen nutun. Haluaisin niin kovasti roikkua vielä siinä minulle perinteisessä maalaispukissa mutta aikaa ajaa tämän kalkkiksen ohi.
posted by Riia at 11:47 ap.

 

Kuha ei vaa tapaa tulis...

Jokunen persoona saattaa vielä muistaa että viime vuonna jouluaikana kuoli pariskunta Liipolassa (Lahdessa) tapahtuneessa palossa. Joku saattaa vielä muistaa sen että joskus yhdeksänkymmentä luvulla kuoli kaksi ihmistä Saimaankadulla (Lahdessa) tulipalossa (joulun aikaan). Tämä jälkimmäiseksi mainittu palo aiheutti aika paljon keskustelua koska palokunta ei voinut käyttää puomi-tikasautoaan koska ”hydrauliikka” oli mennyt rikki auton työntäessä tiellä ollutta autoa. ”Nosturilla” olisi voitu pelastaa palavasta asunnosta parvekkeelle tullut tyttö (lapsi). Nyt tyttö kuoli pudottuaan parvekkeelta. Joku minua viisaampi (tai ainakin rohkeammin kommentteja antava henkilö) sanoi että tyttö olisi pelastunut vain makaamalla parvekkeella vaikkapa täkki päällään (mieluiten tietenkin jotain mikä ei heti syty ja suojaa kuumalta) sen sijaan että hyppäsi parvekkeelta alas. Liekit kun kuulemma olisivat lyöneet ikkunasta parvekkeelta ulos eikä olisi osuneet ollenkaan parvekkeen lattialla makaavaan lapseen. En tiedä, kai siellä olisi aika tukalaa ollut.

Ainahan sitä on ulkopuolella olevilla todella hyviä neuvoja siitä miten olisi pitänyt toimia. Viimevuotisen Liipolan palon jälkeen puitiin sitä että nuoripari (muistaakseen minua nuorempia) olisi selvinnyt hengissä ellei olisi lähtenyt häröilemään. He asuivat viidennessä kerroksessa ja palo oli ensimmäisessä. Tyttö löytyi toisen kerroksen tasanteelta ja poika seuraavalta. Häkä heiltä hengen vei... Parasta kai on pysyä omassa kämpässä jos ei se pala ja odotella että joku tulee kirveellä ovesta sisään. Tai no... Kun joku tummiin pukeutunut mies (näin kai (enimmäkseen) Suomessa) tulee pelastamaan parvekkeelta tai sitten koputtelemaan oven taakse. Palokaasut kun on niin tappavia.

Tänä vuonna kärähti sitten Asemantaustassa 1989 MM-kisoihin kisakyläksi rakennetussa pienoiskerrostalossa. Kaksi kuoli, hyvää joulua vaan.

Tapoi olis...

Siinähän se joulu tosiaan menikin... Tänään se silleen loppuu. Vieraat eivät ole vielä kaikki lähteneet. Jannun porukat tulivat ennen puolta päivää että ehtivät katsomaan joulurauhan julistusta. Ei ole kuulemma kovin montaa joulurauhan julistuksen seuraamista paikan päällä jäänyt väliin sinä aikana kun he ovat asuneet Turussa. Sisko oli tullut jo aikaisemmin aamupäivällä. Mummo ja Vaari tulivat yhden aikaan taksilla. Mummo oli soittanut Lahden taksikeskukseen ja kysyi onko jollain kuskilla keikkaa vaikka Lentoasemalle ja he saapuivat paluukyydillä. Mummolta kyllä onnistuu. Hänestä oli ihan turhaa tulla taksilla joka joutuu tyhjillään palaamaan Hesaan. Mummo epäili että junat ja linkut on niin täysiä etteivät he lahjoineen mahdu niihin.

Kävimme hautausmailla. Jannun äiti jäi laittamaan ruokaa ja isä lämmittämään saunaa. Heillä ei ole täällä päin ketään haudattuna (ei ole Pojallakaan muttei se haittaa). Sitten menimme aatonmessuun Hollolan keskiaikaiseen kivikirkkoon ( kuva ). Jannun porukat missasivat tämän koska he ovat ateisteja. Joulun kunniaksi emme käyneet uskonnollisia väittelyjä Jannun faijan kanssa. Häviän ne koska olen menettämässä Jumalauskoani tai toisaalta en... häilyn. Mummoa ja Vaaria ei haitannut ollenkaan ettei seremonia ollut heidän uskontokuntansa. Oikeastaan nyt harmittaa vähän ettemme menneetkään Harjukadulle. Olisi ehkä ollut kiva osallistua heidän ehtoollispalvelukseen. No keksasin tämän vasta tässä... Ei Mummo silleen välitä ja Vaari... hän käännynnäinen.

Saunottiin ja syötiin... Ruokaa oli aivan hirveesti kun kaikki toivat jotain omaa herkkua ja me laitoimme Jannun kanssa jotain perinteistä. Syötyä tuli aika hyvin... Rakastan kaloja... Sillit (esim. lasimestari), suolalohi ja –siika, sinappisilakat ja kylmä- ja lämminsavustetut lohet... Kyllä siitä pöydästä jokaiselle jotain löytyi. Tykkään paljon enemmän kinkusta lämpimänä ja taas kerran vetelin monet siivut juuri uunista nostettua sikaa. Joulupukki tuli seitsemän aikaan. Oltiin oltu ehkä kilttejä, saatiin joitakin lahjoja. Leevikin sai kasan lahjoja joista ei varmaan paljon ymmärrä. Sininen koiravauva kyllä nostatti suuren hymyn. Olen tässä nyt ristipistellyt tyynyäni... Sain sellaisen valmispaketin jossa on langat ja pohja johon on painettu kuvio. Pohja on aika kankeaa kangasta ja se raapii vähän ranteita. Mummo ja Vaari lähtivät tänään Veljelle. Muut on vielä täällä... Pitää kai lähteä emännöimään ja ehkä sitäkin tärkeämpää olisi tuo lapsenhoito... ruokinta, pesut ja nukutus...
posted by Riia at 9:41 ip.

 
Yhdessä hetkessä perheemme lapsiluku lisääntyi sadalla prosentilla. Juurihan niitä oli vain yksi parkuva ja nyt niitä on kaksi. Huomenna perheen aikuismäärä lisääntyy yli kahdella sadalla prosentilla. Joulun hengessä?

Tuotiin kuusi sisälle ja se haisee ihan koivuvihdalle (vastalle pitäisi sanoa kun ollaan Laheess). Koristelemme sen tänään tai oikeastaan Poika saa koristella. Pitäisi myös laittaa tänään muita koristeita. Sisko huomautti minulla viime vuonna (he olivat aattoa edeltävänä vkl:na meillä) siitä että kaikki koristeet ovat aina samoilla paikoilla (kuten äidillämme). Vaikken nyt olekaan mikään mamikopio niin kyllä monessa asiassa muistutan rakasta äitiäni. Katsotaan nyt minne ne koristeet sujahtaa...

Ei kai tässä ihmeempää. Menen laittamaan ruokaa!
posted by Riia at 2:36 ip.

 

Joulu lähenee ja väki vaan lisääntyy

Nyt mummo kutsui itsensä ja Vaarin meille aatoksi. Yöksi he menevät hotelliin koska tietävät kuinka rajalliset tilat meillä on. Seuraavat jotka kutsututtavat itsensä meille niin saavat jo nukkua jossain päin taloa lattialla patjoilla, sängyt on jo loppuun varattu ja henkilökohtaisia huoneita ei ole enää tarjota kenellekään. Ketäs tänne nyt sitten enää olisi tulossa? Ja olen todella iloinen jokaisesta joka tulee eikä tämä viimoinen pari nyt mitenkään lisää työtäni. En vaan tiedä miksi he nyt vasta yhtäkkiä keksivät että tulevat meille. Kai siinä vähän olisi sitä että Siskokin on täällä. No nyt meitä on jouluna neljä sukupolvea paikalla vaikka se yksi onkin toisesta suvusta.

Lumella kuorrutettu tienoo

Tyrkkäspäs se nyt äkkiseltään aika pirusti lunta. Aamulla kun lähdimme liikenteeseen niin oli homma vähän puuroista. Kun päätiet oli aurattu niin sivuteiltä tullessa oli vallit. Lunta tuiskutti välillä niin ettei paljon eteen nähnyt. Lämmitettävä etulasi sulatti lunta lasiin mutta pyyhkijät eivät selvinneet urakasta (koska olivat jäätyneet hetkessä kun kosteina joutuivat paikoilleen lepäämään). Ostettiin vielä vähän lahjoja vaikka sanoinkin että omasta puolestani olisin sen homman jo selvittänyt. Ostettiin myös ruokatarvikkeita ja viiniä, kossua jouluksi. Jannun isä ottaa kossusnapsin kinkunpainikkeeksi ja mummoni tykkää juoda viiniä aterialla.

Kun olimme käyneet kotona ja syöneet, lähdimme Tassan luokse kyläsille. Tassan mies oli töissä ja Tassa oli yritellyt työnnellä lumia ja pihasta ja tieltä mutta vilkkaan lapsen kanssa se oli vaikeaa. He ovat ostaneet Petrille lumikolan joululahjaksi niin jos sekin innostuisi lumitöistä. Pistettiin Tassa nukuttamaan Leeviä ruuan päälle ja valmistelemaan ”kahvia” ja menimme Jannun kanssa lumitöihin. Minä tykkään kovasti kolata lunta. Se on niin ihanan hyödyllistä ja tuntuu jossain. Tänään lumi oli aika kevyttä. Meni n. 50 minsaa kahteen pekkaan aurata Tassan perheen piha ja ajotie. Äiti tykkäsi myös työnnellä lunta varsinkin kun tiesi ettei se ollut pakko. Soitto vain ja aura saapui. Mutsi pyysi kerran Veljeä lumitöihin ulos ja poika ottikin rahaa käteisvaroistaan, soitti auran paikalle. Äiti naureskeli että kyllä lapsi (n. 12 v.) on kekseliäs. Jaa, olisikos se ollut laiska?

posted by Riia at 6:55 ip.

 

Joulu lähenee, väki se vain lisääntyy

Jotenkin onnistuneesti satuin kutsumaan Siskon tänne Jouluksi. Tuuli on luvannut mennä aattona porukoilleen ja koska Tuuli on (varsinkin isälleen) vain hetero joka ei ole tavannut sitä oikeaa, niin Sisko ei ole koskaan ollut tai ehkä tule olemaan tervetullut sinne. Tuuli tulee sitten meille myös joulupäivänä koska hän on luvannut olla vain aaton porukoillaan.

Sisarukseni olivat meillä siis viikonloppuna. Eilen haettiin kuuset metsästä. Ei meillä täällä päin ole omaa metsää mutta yksi tuttu antaa hakea kuusen hänen kuusikostaan, ihan vaan harvennukseksi. Otin myös Leevin mukaan metsälle. Saimme kokeen kolme ihan mukavaa kuusta ja toimme me ne sitten lainakärryllä meille. Kaksi lähti jo jatkamaan matkaa, isoin jäi meille.

Mutta nyt pitää lähteä takaisin kotiin. Kävin vaan maksamassa pari laskua muistaissani. Leevi ja Jannu kävi jo nukkumaan... Minunkin pitää...

posted by Riia at 10:19 ip.

 

Viisi yötä jouluun on...

...laskin aivan itse eilen kun näin silmät tonttusen. Uskotteko muuten että osaan edelleen tiernapojat ulkoa... Siis kaikki laulut ja vuorosanat... omat ja toisten. ”Hauskutan” ihmisiä välillä esittämällä tiernapoikia pikakelauksella. Toinen juttu jonka osaan ulkoa (en kyllä nykyisessä muodossaan) on jouluevankeliumia. Ihmisillä on varmaan ihan yhtä hauskaa kuunnellaan tiernapoikaesitystäni kun kuunnellessa jouluevankeliumia jonka laskettelen vanhan kaavan mukaan (raamattuhan ”nykyaikaistettiin” 1992). Lisäksi osaan ulkoa jokaisen laulun jonka olen kuoron kanssa tai yksin esittänyt. Minusta kaiken tuon muistaminen on ihan turhaa.

”Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle, sekä isännille että emännille, jokaiselle kuin talossa on... Näin alkaa tiernapojat sen jälkeen kun knihti on kysynyt että saako tulla laulamaan. Hauskuutan itsenäni nyt tässä kirjoitellessa lauleskelemalla lauluja läpi samoin kuin tein eilen illalla kun piparin painelu alkoi jo nyppimään.

Joululahjat on ostettu ja pakattu ja tarpeelliset lahjat on lähetetty eteen päin. Joulukortteja on tullut jo iso nippu. Kinkku on ostettu, piparit paistettu. Tänään teen lasimestarin sillin ja sinappisilakat. Laatikoiden ohjeet on kaivettu esiin (en vaan tiedä mitä teen, ainakin porkkanaa). Viikonloppuna siivotaan ja haetaan kuusi. Sisko ja Veli tule kumppaneineen tänne huomenna. Vietetään pikkujoulua, haetaan heille kuuset. Poika tulee tiistaina, Jannun vanhemmat aattona.
posted by Riia at 3:38 ip.

 

Pippaa pöytään

Leivoin tänään pipareita, torttuja ja yhden hdelmäkakun (kuivakakku). Söin taas niin paljon piparitaikinaa ettei taas ehkä koko jouluna tee mieli piparin piparia. Kun ei koskaan opi tai oppii ehkä muttei voi vastustaa taikinan mausteista kutsua. Väsäsin sydämiä, "pipareita", possuja, ukkoja, akkoka, tähtiä, kuusia ja kuita . Taikinan tein jo eilen kun sen pitää levätä yön yli. Kotona tuoksuu joululle, piparille ja hyasintille...
posted by Riia at 8:01 ip.

 

Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen

Nyt lapsemme on sitten liitetty kasteessa kristillisen kirkon jäseneksi. Nimiasia meni niin että Jannu tokaisi yhtäkkiä että noudatetaan perinteitä, laitetaan lapselle toiseksi nimeksi jonkin läheisen ihmisen nimi. Poikamme toiseksi nimeksi tuli sitten Juniorin etunimi ja toiseksi nimeksi alunperin ajateltu nimi tyrkättiin kolmanneksi. No nyt hänelle on kolme nimeä, kahdella edellisellä ei ole... Mitäs tuosta! Kummeiksi kutsuttiin molempien sisarukset. Jannun sisko ei kyllä ole ev.lutti mutta kelpasi kun paikalla oli kaksi "ehtoihin sopivaa ehdokasta".

Paikalla oli Jannun vanhemmat, minun isovanhemmat, minun isäpuoleni, Sisko (+Tuuli) ja Veli, Jannun sisko, minun tätini ja Jannun enot ja setä. Savon mummi oli pyyhkäissyt linkulla Juvalle josta Kuopion porukat nappasivat hänet mukaan. Jannun Ruotsin eno oli jäänyt paikalle itsenäisyyspäivän juhlinnasta ja Jannun sisko (Mia) oli tullut perheineen nyt Suomeen koska he viettävät joulun kotimaassaan. Kastaminen tapahtui kotonamme lauantaina. Osa lähti kotiin jo lauantaina ja osa jäi vielä meille. Viimeiset lähtivät vasta reilu tunti sitten. Leevi oli kiltisti Siskon sylissä koko seremonian ajan. Kesken kahvituksen hän sai tarpeekseen koko hyörinästä ja alkoi parkumaan. Hiljeni onneksi saatuaan syödä.

Niin se vaan...

Minua vähän meinaa väsyttää kun on ollut tätä menoa ja meininkiä. Eilen oltiin esimerkiksi Mian poikien kanssa pulkkamäessä, kävin Mian kanssa jouluostoksilla. Tuntuu taas yhtäkkiseltään kovin kylmältä mutta lumi valaisee tienoita koska se heijastaa valot takaisin toisin kuin musta maa joka imee valoa. Pojat olivat todella innokkaita mäenlaskijoita. Aikuisia alkoi jo kyllästyttää ja pojat vaan laskivat. Jannu laski Leevinkin kanssa muutaman pikkulaskun. Olemme myös puineet Saddamin vangitsemista, sen merkitystä Bushille, irakilaisille ja jopa maailman rauhalle. Mian mies innostui oikein kovaankin väittelyyn kanssani. Jälkikäteen en enää edes tiedä mitä mieltä oikeasti olin, oli vaan kiva vähän väitellä.

Menen huomenna jälkitarkastukseen. Syynätään paikat että miten olen parantunut ja jäikö suurempia vaurioita. Jannu onkin vapaalla jouluna koska työkaverit päättivät joululahjaksi tehdä Jannun vuorot että hän saa olla ensimmäisen joulun vauvan kanssa. Vielä tulee niitäkin jouluja että isi on töissä. Olemme joulun Lahdessa. Jannun vanhemmat varmaan tulee. Sain eilen viimoiset lahjat ostettua. Hyvä mieli, sekin homma hoidettu vaikka aluksi tuntui takkuavan. Saimme tänään ensimmäiset kolme joulukorttia.
posted by Riia at 5:41 ip.

 

Kuvia Suomesta

Hamemiesten kosto 1, 2 ja 3 eli eräät häät tuolla jossain. Onnea Mr ja Mrs Smith! Herra ja Rouva Smith , miten omaperäistä, englannin kielisiä Virtasia.
posted by Riia at 5:11 ip.

 

Mitäs se ukko oikee jutteli???

En minä pyytänyt Jannua kuin kertomaan uutiset (itse kun olisin sairaalassa kiinni muutaman päivän) ja hän tarinoikin minusta. Kaipa hän totuuksia puhui, omasta mielestään ainakin ja niin näkisin minäkin osittain. Hän (Riia) on minua paljon älykkäämpi, paremmin koulutettu, paremman näköinen, seksikkäämpi, varakkaampi ja parempi tuloisempi.(Jannu 31.10.2003)

Mutta minusta sillä ei ole mitään merkitystä missä olen hänen ja joidenkin muiden silmissä enemmän. Ei mitkään ÄO:t kerro mitään elämisen älystä, tunneälystä. En minä halunnut mennä minnekään testaamaan, ei sillä ole väliä. Jannu vaan halusi tietää, minut, ei niin hänestä väliä. Mitä, olenko viisas, ei siltä aina näytä. Ei sillä ole mitään merkitystä että numeroni kertoivat minun olleen enemmän jotain kun Jannu. Jannu on mielestäni elänyt elämänsä paljon viisaammin, satuttanut itseään paljon vähemmän.

Jos lähtee jo sillä asenteella että menen paikalle vain vaimoni varjoksi niin ei se ole parrasvalopaikka. Minulla on rohkeus ottaa tilanne haltuun, saapua paikalle voittajana. Koskaan en ole halunnut seinäkukaksi jäädä. Jotain on ollut mihin tarttui miehiä kuin kärpäspaperiin mutta ehkä se oli se hutsun maine, tussua tarjolla sopivalle könsikkäälle. Kaunis en ole, sitä en koskaan osta vaikka kuinka kaupataan. Olen vain tällainen likkaimmeinen. Ja minusta Jannu on äärettömän seksikäs, paljon seksikkäämpi kuin minä (minun näkökulmasta; jos asiaa taas kysytään joltain mieheltä vastaus on ehkä toisenlainen) ja seksikkäämpi kuin joku keskenkasvuinen (no ei nyt sentään mutta nuorempi) pallonhakkaaja (joo, lupaan olla taas hetken hiljaa koko poikasesta).

Koulutus on sinänsä helppo kysymys, minulla on ylempi korkeakoulututkinto, Jannulla ei. Olen siis korkeammin koulutettu mutten ehkä paremmin, se on minusta väärin sanottu. Suomessa vaan on jaettu koulutus tasoihin ja jonkun järjen mukaan kaikkien pitää tähdätä korkeimmalle tasolle. Kysymys onkin siitä kuka tekee työt jos kaikki ovat maistereita??? Tulot voi katsoa paperista ja sanoa kumpi tienaa enemmän, tällä hetkellä se voikin olla jo tasainen taistelu. Varakkuus nyt on numeroita verottajan paperissa joiden perusteella voidaan läiskiä veroa. Varallisuus maksaa, niin se vaan on.

Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen

Tietty mitä tässä voikaan enää silleen sanoa tai vielä. Vieraslistat ovat varmistuneet ja vierasvuode varaukset täyttyneet. Voileipäkakut ovat täytetyt ja vetäytymissä. Piparit paistamatta ja pullataikina vasta nousee. Leevi lepää kai varastoon että jaksaa sitten huutaa kurkku suorana kasteen aikana. Perintöpuvun kaulukset on tärkätty ja puku muuten silitetty. Siinä koltussa on kastettu Mummo, Isä, minä. Se oli tuossa ”konservoitavani” (eli siis oikeasti korjattavana mutta tuo sana kuulosti hienolta, eihän se vielä ole edes sataa vuotta vanha, jotain kahdeksankymmenen paikkeilla). Kävin leikkauttamassa hiukseni. Kyllästyin ”ylipitkään” malliini ja otin taas tällaisen simpsakan lyhyen, pirtsakan punaisen.

Viikoilla kertynyttä

Kävin näyttämässä lastani töissä. Se sattui olemaan pikkujouluja edeltävällä viikolla. Pomo sanoi että voisin vaikka tulla pikkujouluihin. Kieltäydyin kohteliaasti, kiitti vaa, ei kiinosta. Vuosi toisensa jälkeen pohdin mikä saa aikuisen immeisen juomaan itsensä siihen kuntoon ja mokaamaan itsensä. Siskoni antoi minulle nipon leiman kun puhuin hänelle. Ihmisillä kun pitää olla oikeus pitää hauskaa. Mutta mitä hauskaa siinä on että firman juhlissa juo niin paljon että oksentaa eteiseen tai sammuu ruokapöytään tai kähmii jokaista eteen sattuvaa naista??? Olen kai tyhmä kun en ymmärrä.

Menin myös Jannun työpaikalle Leevin kanssa. Voi miten ne raavaat miehet lepertelivät pojalle ja näyttivät hänelle paikkoja (samalla lapsen äidillekin, mielenkiintoista, ei ole tuollakaan tullut ennen käytyä). Leevi oli tosi rauhallisesti isänsä sylissä. Ei kai tuon taivaallista ymmärtänyt mistään. Kuhan vaan köllötteli ja kuunteli ääniä. Viime neuvolakäynnillä (eilen) Leevi oli 54 senttinen ja painoi lähes neljä kiloa. Kasvu on alkanut oikein hyvin. Meillä on kuulemma oikein tarmokas poika.

Kävimme Leevin kanssa myös uudessa tarjoustalossa jonka sanottiin olevan Suomen suurin. Menimme sinne kasilla ja paluukin tapahtui kasilla. Leevi oli liinassa takin alla ja linja-autossa hänelle taisi tulla vähän kuuma kuin alkoi takki kitisemään. Poistin takin Leevin ympäriltä ja höpöttelin ukkelille niin kyllä se sitten rauhoittui. Ei hänellä nyt tissin kaipuu vielä voinut olla koska oltiin lähdetty suunnilleen suoraan syötyä. Reissu meni hyvin, ei kyllä paljo osteltu, kuhan katseltiin.

posted by Riia at 1:24 ip.

 

Kasviksist safkaa

Minä en ole koskaan edes harkinnut kasvisyöntiin ryhtymistä. Ehkä on parempi olla ajattelematta esimerkiksi lehmien, sikojen ja kanojen oloja tehostetussa tuotannossa. Luuhasin kyllä lapsuudessa aika paljon tehosikalassa kun mummolani naapurissa oli sikala. Kyllä välillä siat huusivat kuin teuraalle pantavat (ai niin, teuraallehan ne olivatkin menossa). Tuon lisäksi on ollut mukana kun melkein koko kesän paapomaani vasikkaa teurastetaan. Olen myös paloitellut Helunaa ja myöhemmin syönyt. Se koko lehmähän oli tarkoitettu syötäväksi, ei se mikään lemmikki ollut. Ruokaa.

Oletteko kukaan tavanneet koskaan fenno-vegaania, kasvissyöjää jolle kaiken syötävän on tultava Suomesta? Jannun kaveri seurusteli aikoinaan sellaisen kanssa. He kävivät meillä pari kertaa. Aina likalla oli omat eväät mukana. Varsinainen porkkanan purija. Hän ei myöskään käyttänyt sokeria tai mitään mausteita (ne varman tulevat osakseen ulkomailta). Harvoin näkee ketään niin riutuneen näköistä. Jannun kaveri oli stylannut likan kanssa vuosia ennen kuin hän sai herätyksen. Ero siitä tuli koska ei fennovegaani jaksanut olla lihansyöjän kanssa. Häntä oksetti se muiden riatastelu niin ettei hän koskaan ollut muiden kanssa samassa pöydässä. Minusta hän oli jonkinasteinen syömishäiriöinen. Omasta mielestään hän varmaan oli järkevä hyväntekijä ja luonnon-elämän-suojelija.

Amerikassa on uusi villitys eli raakakasvisyönti (luin kunto plussasta). ”Raakakasvissyöjien” mukaan kasvikset menettävät kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet keitettäessä eli kaikki vihannekset syödään raakana (tämä on kasvissyönnin alalaji joten ei tarvitse miettiä että kuinka raakana se liha vedetään). Lisäksi edelliselle kasvissyönnin haaralle on myös alalaji eli ihmiset jotka syövät vain sellaisia vihanneksia joiden isäntäkasvia tarvitse tappaa. Ajatus on kai vähän niin että mitään elollista ei saa tappaa. Tällaiset (oli heille termikin mutten muista sitä) ihmiset eivät esimerkiksi voi syödä juureksia koska se on kasvin tappamista.

Vuue urheilija

Taas miehiä sorsitaan. Vuoden naisurheilija saa joka vuosi palkintonsa mutta vuoden paras miesurheilija jää nuolemaan näppejään jos vuoden urheilija on nainen. Koiranäyttelyissä valitaan rodun paras edustaja ja VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras. Ei tuo kyllä liity tähän kovin hyvin mutta voitaisiinhan valita vuoden urheilija ja sitten vuoden vsp urheilija. Kai tässä on lähdetty siitä oletuksesta että miehet pärjäävät paremmin tai siitä että miesten suorituksia arvostetaan enemmän. Mutta kyllä se niin on että Hanna-Maria Seppälä on tittelinsä ansainnut. Minä kyllä kuitenkin jotenkin olin Palanderin kannalla... En edes tiedä miksi, ehkä halusin taistella ennakko-oletuksia vastaan. Kyllä se Niemisen poika sitten on söpönen (seksikäs) ja Janne Ahonen ei taida enää olla lahtelainen...

Sanon ny kumminki

Joskus pitäisi osata olla hiljaa mutta kerron kuitenkin tarinan siitä miten me olemme Jannun kanssa törmäilleet Jarkko Niemisen takia. Seuraava ei ole oikeastaan riita vaan pohdintaketju. Tiedän että on hankalaa ja v-mäistä seurata kirjoitettua sananvaihtoa. Enkä tietenkään väitä muistavani kaikkea sanatarkasti.

-Jos saisit mahdollisuuden rakastella Jarkon kanssa sillä ehdolla että joutuisit jättämään minut niin tarttuisitko tilaisuuteen?
-En varmasti, se on liia suuri menetys. Yhe pikku pano takii en voisi Sua jättää. En se poja taki. Ehä ees tiiä onks se hyvä sängyss.
-Sekö on muka tärkeää.
-Ole tottunu saamaa sen mitä haluun.
-Josset saa niin poljet jalkaa.
-Se ei varmaa tuoss tilanteess auta yhtää.
-No mikäs sitten?
-Pitää kouluttaa käest pitäe.
-Olitko valmis kouluttamaan Jarkkoa... kädestä pitäen?
-No en ny ainakaa pelaamaa tennist.

Tuossa vaiheessa Jannu alkoi nauraa. Koko keskustelu oli täysin päätön. Jannu välillä esittää kaikenmaailman vaihtoehtokysymyksiä. Minä vihaan niitä koska välillä on vaikea valita. Tuo kysymys oli helppo ja toisekseen se oli aivan typerä. Herran jestas, ajatelkaa nyt itsekin. Ei nuori tennispelaaja ole mikään kauppatavara. Jos minä esineellisten miehiä niin kyllä siihen näköjään sortuu miehenikin. Sorruin itse todella alentavaan tapaan puhua koko ihmisestä. Pääasiassahan häntä tulisi käsitellä tennispelaajana ei minään seksiobjektina. Ja tiedän ettei tuo ollut missään tapauksessa mitään muuta kuin yksityinen keskustelu (jonka julkaisemiseen sain Jannun luvan) ja rikon rankasti niin montaa asiaa vastaan kun kerroin tuon täällä. On sitä tullut joskus jossain muuallakin kerrottua, se on vain juttu. Palan halusta kertoa sen koska minusta tuo minun viimeinen kommentti oli loistava oivallus ja rikkoi koko typerän asetelman. Mennyttä mikä mennyttä... Tuommoisia hölmöjä me välillä ollaan.

Ajattelin aina että kaikki kahdeksankymmentä luvulla syntyneet ovat pentuja nyt tajuan että niitä alkaa kohta olla enää 90-luvulla syntyneet. Miten tuo edes liittyy koko asiaan? Jarkko Nieminen on syntynyt 80-luvulla, muistaakseni 23.7.81 (menikö syteen?). Pentu... aikamieshän tuo on jo... Tuon ikäisenä minulla oli jo lapsi ja aviomies. Jarkolla on Anu (kyllä, olen huomannut likan vaihtuneen) ja eka ATP-turnausvoitto hakusessa (ei kai sentään lapsia?). En päässyt Hesaan katsomaan J. Niemisen pelejä tuossa syssyllä. Ei niitä montaa ollut kun meni poika häviin silleen. Oli tuo Leevi tuossa rinnoilla, muuten olisin mennyt. Enpä tiedä. On niin paljon muutakin mutta tennis on hieno laji (kuten pyöräilykin ja se siitä)PISTE.

Lempinimist

Riia ei ole mikään maaliskuun lopussa hatusta vedetty nimi. Se ei ole myöskään minun oikea nimeni (niin ei, sitä ei löydy ortodoksisesta kalenterista sen enempää kuin tästä ns. normaalistakaan almanakasta). Riia on lempinimeni jota käyttää jotkut tietyt ihmiset, Jannukin joskus. Jotkut luulevat että se on jonkinmoinen vapaa väännös etunimestäni mutta oikeasti se tulee toisen nimeni loppuosasta joka viittaa ortodoksisella uskolle (tai kristinuskolla yleensäkin) tärkeään naiseen. Jannu taas on pienen piirin nimitys minun miehelleni. Kaikki lähti siitä kun sanoin että isken tuon jannun ja siitä se lähti elämään omaa elämäänsä. Muutamalle kaverilleni mieheni vaan on Jannu. Siksi nappasin sen mukaan kun aloin elokuussa 2002 kirjoittamaan nettipäiväkirjaa. Jannu-setä... Rakas oma jannuseni...
posted by Riia at 2:26 ip.

 

Älä siin selittele…

Olen ollut tässä aika paljon poissa ruudun ääreltä ja postauksissani kovin lyhytsanainen. Tiedättehän nuo lapset, lapsi vie aikaa. Oikeasti olen vain ollut laiska ja saamaton. Kun ei huvita niin ei huvita. Olen lähtenyt tähän hommaan sillä asenteella että kirjoitan kun hotsittaa ja on jotain sanottavaa. Nyt on ollut vähän inspiraatio kadoksissa. Ei voi mitään... Katsotaan nyt montako sanaa saadaan tänään pinoon.

Kaheksa-kymmene-kuue vuue onnellisuus?

Onhan se jokseenkin maailman mittakaavassa outo tapa viettää itsenäisyys päivää niin että ”kaksi miljoonaa katsoo kun kaksi tuhatta juhlii” (lainaus Iltalehdestä 7.12.2003). Eliitti juhlii samalla kun köyhät näkee nälkää. Eikä kysymys pelkästään ole linnanjuhlista (ei tietenkään, kun minä kirjoitan kaikki kääntyy yleensä itseeni) vaan minun ja Jannun järjestämistä juhlista. Minua on arvosteltu elitistiseksi (en vieläkään ole ihan varma mitä se tarkoittaa) senkin takia että järjestän kavereilleni juhlat itsenäisyyspäivänä. Suurin ”rikos” ei ole oikeastaan juhlat vaan se että ne ovat elitistiset ja ”vaadin” iltapuvun käyttöä. Mitä minun pitäisi tehdä? Sillä ruokamäärällä, joka meillä tarjottiin, ei kovin montaa juoppoa ruokita. Nostan käteni ja myönnän olevani kusipää, riittääkö se????

Kuokkavieraita jurpii kun eliitti juhlii ja... kansa kärsii. Joskus tuntuu vaikealta ajatella että he osaisivat ajatella mitään muuta kuin itseään ja sitä mitä kivaa on olla anarkisti. Mutta tämähän oli vaan se eniten huomiota herättänyt ryhmä... Ryhmä naamioituneita, juopuneita nuoria mustissa vaatteissa ja musta-punaisissa lipuissa. Tottahan se on että monen-monituista veromarkkaa uppoaa niihin (linnan)juhliin (Montako eeroo per nenä (päähän)?) enkä edes tiedä onko se sen arvoista. Olen alkanut vähitellen epäillä sitä ettei ne linnanjuhlat nyt olekaan viihdytys arvoltaan niin valtavat, varsinkin jos niitä katsoo yksin (keskinäinen arvostelu-mahdollisuus puuttuu). Suurimman osan porukasta näkee sitten lehdistä... Mutta kuitenkin joka ikinen vuosi liityn siihen sankkaan joukkoon joka katsoo... katsoo ja arvostelee... yleensä hyvässä hengessä.

Meidän juhlamme menivät ihan hyvin. Kaikki kutsutut tulivat. Sisko ja Tuuli tulivat jo perjantaina auttamaan meitä hommissa. Päivemmällä perjantaina kävimme Jannun kanssa kaupassa ja Alkossa. Hitto sitä tavaran määrää. Olisi kai pitänyt tuoda se erissä eikä rysäyttää kerralla kaikkea. Valmistimme yrttimaustettua porsaan ulkofileetä, vihanneslaatikkoa, valkosipuli- ja kermaperunoita uunissa. Lisäksi oli tattikastia ja salaatteja. Paistoimme myös tofua koska paikalla oli yksi kasvissyöjä (piti olla tarkkana että kaikki oli kasviskunnasta peräisin mitä käytettiin hänen ruuanlaittoon). Oikeastaan sellainen on vaikeaa lihansyöjälle, muistaa esimerkiksi se ettei kananmuna ole vihannes eikä maitoa/kermaa lypsetä kasvista. Koska tiesin että kaikki eivät syö uunissa valmistettuja kaloriperunoita keitimme myös perunoita. Käytimme naapurinkin uunia koska ei kaikki mahtunut omaan uuniimme. Liha sai hautua naapurissa. Kyllä, kutsuin hänetkin ja hän saapui pitkin hampain.

Vieraat tulivat kolmen aikaan ja jonkun verran ennen neljää me sitten söimme. Ruoka oli minusta ainakin tosi hyvää. Leevi sai kiertää sylistä toiseen ja hymyillä, todellakin, Leevi on alkanut ihan selvästi hymyilemään, nimittäin juuri silloin itsenäisyyspäivänä. Ehkä minä vaan katselen tätä kaikkea vaaleanpunaisten äitilasien läpi. Kuuden aikaan sytytimme ikkunalle kaksi kynttilää, sinivalkoista kynttilää. Laitoimme myös takapihalle ulkotulia palamaan illanvaloksi ja rakkaimpiemme muistolle. Miehet saivat tuon tehdä koska naiset eivät voineet mennä ulos niissä hepenissä. Katsoimme Itsevaltiaat ja sitten linnanjuhlia. Arvioimme pukuja, miehillä meni välillä tissipuolelle. Leena Harkimolla kun ei kuulemma ole tissin tissiä. No sellaisen kuvan se puku saattoi antaakin. Katsoimme juhlat loppuun ja sitten otimme vielä kuppia ja osa lähti kotiin ja osa baanalle. Jannu lähti muutaman kaverin kanssa baanalle. Minä jäin kotiin Leevin ja Tuulin kanssa (joista jälkimmäisellä oli vähän nuhaa; Koskahan vauvalle iskee jokin tai mamille?).

Kiitos ja näkemiin

Eikö se muuten olisi niin että vaikka veteraanit olisivat epäonnistuneet niin Suomi olisi nykyään itsenäinen? Enkä sano tätä mitenkään haalistaakseni Suomen puolesta taistelleiden kunniaa, arvostan niitä ponnistuksia. Molemmat isoisäni ovat olleet sodassa ja he ja kaikki muut tekivät arvokasta työtä. Ajatus vaan on se että Neuvosliitto hajosi ja Baltian maat, Ukraina, Georgia jne... saivat itsenäisyyden joten eiköhän Suomikin olisi itsenäinen. Mutta emme olisi viettäneet itsenäisyyden 86. syntymäpäivää vaan vähän päälle kymppiä. Tämä maa ei varmaan olisi näin vauras ja länsimainen jos olisimme olleet ne kaikki vuodet Neuvostoliiton ikeen alla. Ei pidä edes sellaista ajatella?

Ilma tukee ei tuu pentui?

Olikohan perheet ennen muinoin jotenkin pystyvämpiä kuin nykyään??? Kun minä olin pentu ei ollut mitään kotihoidon tukia. Nykyään mamien pitäisi saada kotiin jäädessään kotihoidontuen lisäksi kaupunkilisää (Lahtilisää näin kuin Lahdessa ollaan) ja sen pitäisi olla SUURI. Muuten ei voi jäädä kotiin. Minulla on kaveri jonka äiti oli kotona koko sen ajan kun lapset asuivat kotona. Mies oli hitsari. Perhe maksoi asuntovelkaa ja vaihtoivat auton kolmen vuoden välein. Mitään ei puuttunut mutta jälkikäteen kaverini tajusi että puuttui niin paljon, merkkivaatteet, kalliit harrastukset, lihaiset leikkeleet, ravintolassa käynnit, ulkomaanmatkat. Silloin lapsena hänellä oli kaikki hyvin ja koska hänen kolmella kaverillaan oli myös kotiäititausta niin kukaan ei havainnut että he elivät jonkin käsityksen mukaan köyhää elämää. Ehkä nykyään kaikki vaan on niin paljon kalliimpaa. Katsotaan miten minä selviän sillä (mukamas) vähäisellä tuella jota valtio antaa kotiäidille (jos jään, kuten olen ajatellut, kotiin Leevin kanssa). Ehkä olen jäävi sanomaan silleen mitään koska olen sen verran saanut varoja kokoon että tulemme toimeen Jannun palkalla kun jään ehkä kotiin Leevin kanssa senkin jälkeen kun (ansiosidonnainen) äitiysloma (korvauksineen) loppuu.

Minun äitini oli töissä kulin olin lapsi. Hän meni töihin sen jälkeen kun hänen miehensä kuoli. Kuten jo sanoin, siihen aikaan ei ollut mitään kotihoidontukia. Äiti hankki meille hoitajan kotiin joten en koskaan ole ollut päiväkodissa. En todellakaan tiedä millaista siellä on. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä ettei alle kolmevuotiasta saa laittaa hoitoon kun lapselle tulee traumoja. Alle kolmevuotias ei voi tajuta miksi hänet hylätään. Kerron taas tarinan. Eräs entinen kaverini oli katkera siitä että hänen äitinsä oli kotona. Kaikki hänen kaverinsa tekivät milloin mitäkin hauskaa tarhassa ja hän... hän oli kotona äidin kanssa. Hän ei päässyt niille kivoille retkille joita muut tekivät päiväkotilaisten kanssa. Että näinkin päin... Kyllä olen omilta serkuiltani kuullut kaikista matkoista esim. teatteriin, Korkeasaareen, pelastusopistolle jne. Pelastusopistolla olisi varmaan kiva käydä???

Siit tuliki mielee...

Sanoin joskus Jannulle että haluaisin poliisiksi että pääsisin sakottaa kusipäitä. Jannu sanoi että tuo ei ole kovin hyvä syy ryhtyä poliisiksi. Ei varmaankaan koska poliisina olo on aivan jotain muuta kuin ikuista sakotusta. Poliiseilla aika suuren osan aktiviteeteista täyttää juoppojen etsiminen ja kuskaus, kotikeikkojen selvittäminen (kukas se uhka olikaan, kuka haastaa riitaa, kuka pannaan koppiin?) ja rattisten välillä täysin päämäärätönkin metsästäminen (juopolla taitaa olla useammin onnea kuin poliisilla?). Mutta koska koskaan ei tiedä mitä on vastassa, työssä on omat vaaransa. Kunnon takaa-ajoja tulee harvoin (ne ovat skannerin kuuntelijan suola, kaiken sen huulen heiton lisäksi millä siivitetään tehtävän antoja, suoritteita) ja kun sellainen tulee niin yhtäkkiä kaikki ne autot jotka hetkeä aiemmin olivat kiinni (kun kysyttiin kotikeikalle) niin pääsevät vapaaksi piikittämään teitä. Kun tarpeeksi kauan kierrellään niin jo takaa-ajajat unohtavat että missä se piikkimatto on ja ajavat omien ansaan (näin on nimittäin ihan oikeasti tapahtunut).

Oikeasti en silleen olisi koskaan halunnut olla poliisi vaan ensihoitaja ja työskennellä ambulanssissa. Olenhan tästä jo joskus puhunut. Syy siihen miksi en edes hakenut opiskelemaan oli rohkeuden puute ja se että minun ”älylläni” ei opistoon mennä (ei yliopisto sen pitää olla). Kyllä minä tiedän sen että en oikein osaa suhtautua sairaisiin, tunnen itseni vaivautuneiksi heidän seurassaan. Tiedän myös sen etteivät he ehkä sinne kouluun kuten ei varmaan poliisikouluunkaan hulluja ota. Nykyään tiedän ettei se ambulanssityöskentely ole vain pillit päällä kaahaamista ja ihmishenkien pelastamista. Päivät täyttyvät erilaisista sairaalasiirroista ja C- ja D-tehtävistä (ei kiireellisiä). Ehkä se vaan on hyvä ettei kuka ajan olla veitsen terällä, se saattaisi väsyttää.

Joulu tulla jolkottaa... Elämä on yhtä juhlaa...

Ensinnäkin poikamme kastetaan ensi viikonloppuna evankelis-luterilaiseen seurakuntaan. Nimi lapselle on jo annettu ja me käytämme sitä Jannun kanssa, ei se ole mikään salaisuus (Leevi on vain täällä käytettävä nimi; Sillä ei ole mitään tekemistä vauvamme saamien nimien kanssa). Tai oikeastaan ainoastaan etunimi on yleisesti tiedossa, toinen nimi kyllä kerrotaan pyydettäessä ja kolmannesta painitaan vielä (otammeko sitä ja minkä otamme). Se on kyllä tiedettävä aika piakkoin.

Nyt kiristellään taas pipoa... Etelä-Suomen Sanomassa näkee viikko toisensa jälkeen ilmoituksia että ”lapsemme sai kasteessa nimen...”. Totuus on se että kirkollisesti ajateltuna lapsi ei saa kasteessa nimeä vaan hänet otetaan seurakunnan jäseneksi. Kaste tilaisuudesta on vaan tullut tilanne jossa lapsen nimi julkistetaan ensimmäisen kerran. Ja onhan se niin että siinä vaiheessa nimestä tulee virallinen kun se laitetaan ns. kirkonkirjoihin. Minun eräs tuttavani erehtyi pyytämään antamaan lapselle nimeä ja pappi sanoikin puhelimessa että hän ei mitään nimiä anna, sen tekee vanhemmat ja hän kastaa lapsen seurakunnan jäseneksi. Ehkä joskus tulevaisuudessa kirkko antaa periksi eikä kysymys olekaan enää lapsen kastamisesta seurakuntaan vaan nimen antamisesta lapselle.

Minä itse olen julkistanut lapsen nimen ennen kastajaisia. Ehkä kysymys on ortodoksisesta taustastani koska perinteiden mukaan nimenanto ja kastaminen on erotettu ortodoksisuudessa (nimi annetaan muutaman päivän ikäiselle, kastaminen tapahtuu myöhemmin) mutta kyllä sekin taitaa olla väistymässä tämän kastamis-nimenanto-systeemin tieltä. Pojan kohdalla tiesin lapsen synnyttyä mikä hänen nimensä olisi, etunimi oli pyörinyt mielessäni lapsuudesta saakka ja toiseksi nimeksi laitoin isäni nimen. Junnu taas sai sen nimen jonka olimme laittaneet papereihin hätäkastetta varten ja vaikka sen olisi vielä voinut muuttaa siinä vaiheessa kun pappi oli paikalle niin nimi oli hyvä. Laitoimme hänelle toiseksi nimeksi vielä isänsä nimen.

Joulusta vielä sen verran että se tulee ja nopeasti. Pitäisi mennä kai Leevin kanssa vähän kaupoille tai voisin mennä yksin kun Jannukin on vielä lomilla. Jannu on jouluna töissä koska hän onnistui luistamaan viime vuonna ollessaan sairaslomalla. Mutta sitäkin suurempi kertomisjuttu on se että POIKA TULEE TÄNNE. Jos ei hänen kasvattiäitinsä roiku Pojan puntissa niin ettei hän pääse lähtemään. Pojan kasvatti-isä toi kehdon tuossa viime viikolla kun hänelle oli jotain asiooita jossain ja hän sai Lahden mahdutettua ohjelmaansa. Olen makuuttanut Leeviä kehdossa kun itse olen ollut sohvalla ja keinutellut kehtoa toisella kädelläni. Kyllä tässä vielä olisi vaikka mitä juteltavaa pojastamme mutta on lähdettävä imettämään häntä ennen kuin Jannu sieltä soittelee että tissille olisi tehtävää.
posted by Riia at 3:13 ip.

 

Vastaanotoll...

Itsenäisyyspäivän juhlinnat alkavat lähestyä. Saan tänään pukuni Siniltä. Oli pakko teettää uusi puku taas koska imetän. Työllistän taas Siniä mutta ei hänellä (kai) ollut mitään sitä vastaan. Tällä kertaa ihastuin kaupassa pronssinväriseen kankaaseen jossa oli samettipainatuksella mustia kukkia. Päädyimme Sinin kanssa siihen että pukuun tulee eteen ”leikkaus” ja siihen mustat kanttaukset. Yläosasta puvun voi avata (on siinä kyllä aika antava kaula-aukkokin) ja alaosan ”leikkauksesta” muodostuu halkio. Musta kanttaus kiertää helman. Päädyimme pitkiin hihoihin joihin tulee myös halkiot ja mustat kanttaukset. Minä en kyllä oikein osaa tätä sanastoa mikä liittyy puvun tekemiseen. Piirrän usein hahmotelmia puvuista joista sitten tekijä voi ottaa osviittaa. Sinin kanssa on tähän mennessä mennyt ihan OK. Sini sano että tällaisia helppoja pukuja hän osaa tehdä mutta esimerkiksi ”korsetti”puvut jäisivät tekemättä.

Ai niin, mihin minä pukua tarvitsen? Minulla ja Jannulla on ollut tapana järjestää ystäville itsenäisyyspäivän ”vastaanotto”. Ihan vaan kymmenkunta ystävää (+avec), hyvää ruokaa, illalla glögiä ja linnanjuhlien katsomista. Harvoin on mahdollisuus tämmöisellä talliaisella pukeutua iltapuvun tyyppiseen ratkaisuun joten haluan kerrankin pukua päälleni jotain hienoa. Pukukoodi on kyllä erittäin avoin joten kellekään ei pitäisi tulla siitä ongelmaa ettei ole iltapuvun tyyppistä pukua tai frakkia. Kysymys ei ole mistään pukunäytöksestä vaan tapaamisesta ystävien kesken.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ... Lähden himaan mieheni ja lapseni luokse ja sitten ehkä varmaan kauppaan käymään... Viikko taas vierähti. On ollut aika hulinaa enkä nyt ehdi kertomaan paljoa. Pukua on tehty tällä viikolla, Leevillä oli huono päivä keskiviikkona. Hän itki melkein taukoamatta lähes vuorokauden. Jannu on isyyslomalla.
posted by Riia at 12:29 ip.

 

Ruokaa...Ruokaa...

En tiedä olenko jotenkin suurpiirteinen tai makuaistini fuskaa koska en ole kokenut kouluruokaa ikuisen haukkumisen kohteeksi. Minusta kouluruoka oli OK. Kaikesta on tietenkään tykännyt mutta kaikki oli kuitenkin syötävää. Minä inhosin gulassikeittoa (se maistui niin kamalalle etten pystynyt syömään sitä kovinkaan paljoa) ja silakkaruokia (silakat olivat ”piikkisiä” ja pahan makuisia). Tuon lisäksi ohrasuurimopuuro+mehukeitto alkoi pikkuisen hämmentämisen (oli syönnin, ainahan ne toisiinsa sekoittuivat) näyttämään ihan yrjöltä ja lopulta maistuakin siltä. Monet lapset tykkäävät em. yhdistelmästä mutta minä ne ollut siitä kovin innoissani em. assosiaatioiden takia. Ai niin, ala-asteella istuttiin kaverin kanssa välillä lihakeittolautasen äärellä jaksamatta syödä sitä (siitä jäi pieni inho lihakeittoa kohtaan, keitossa ei ollut mitään vikaa, otimme sitä vain liikaa kun sen kanssa oli leipää ja juustoakin).

Kouluruuista minun lemppareitani oli metsästäjän pihvit (jauhelihapihvit sienikastikkeella), nakki-kasviskeitto, kaalilaatikko (sitä oli vain ala-asteella muutaman kerran ja sitten se hävisi listasta), maksakastike ja broileripullat currykastikkeessa. Lisukkeista mainittakoon kaksi maininnan arvoista eli verilettujen kanssa tarjottava juustosalaatti ja jonkun keiton kanssa tarjottu saaristolaisleipä (aivan mustan väristä reissarin mallista leipää, missään muualla kuin lukiossa en sitä ole tavannut). Tietty oli monia muitakin maukkaita ruokia mutten niitä tässä ala luetella. Ehkä aika kultaa muistot???

Ala-asteella olin koulussa jossa piti maistaa kaikkea ja lautanen syödä tyhjäksi. Esimerkiksi metsästäjän pihvipäivänä osan oppilaista piti kiertää opettajan kautta näyttämässä että lautasella oli sienikastia. Pojat keksivät ottaa pikkutilkan lautasella, syödä ruuat ja sotkea kastin sitten lautaseen näin he eivät joutuneet syömään kastia. Opettaja määräsi sitten uuden tavan, kastia tuli olla pihvin päällä niin paljon että pihvistä ainakin puolet peittyy. Vaikka pojat sitten kaapivatkin kastin pois pihvin päältä niin pihviin jäi aina pikkaisen kastia. En oikein tiedä onko tuollainen sitten hyvä tapa kasvattaa lapsia. Eräälle tuttavalleni kasvoi koulussa (70-luvulla) hirveä inho hernekeittoa kohtaan. Hän oksensi kerran hernekeittoa syötyään ja sen jälkeen hän istui joka kerta tuntitolkulla rokkalautasen äärellä itkemässä. Vieläkään hän ei kykene syömään hernekeittoa.

Tuommoista se oli ennen, ehkä nykyään ollaan rennompia koska pikku kullannupuille ei saa aiheuttaa traumoja. Eikä ole aikaa vahtia oppilaiden syömisiä kun kaikki leviävät eripuolille suurta ruokalaa. Yläasteella ei aina viitsitty mennä syömään vaan mentiin röökille ja vähän jaloittelemaan. Joskus käytiin kaupungilla syömässä. Jonottaminenkin oli v-mäistä. Oli kiva saada ruoka eteensä 10 yli kun 15 yli piti olla jo luokassa. Lukiossa yhä useampi kävi kaupungilla syömässä varsinkin silloin kun meidän ruokailu oli määrätty 11.30 koska kaksi edellistä tuntia oli pidetty yhteen ja niin ruokatunniksi tulikin 45 min. Yliopistolla pitkin sitten jo itse maksaa ruoka...

Äitini aloittaessa koulua (50-luku) niin kansakoulussa ei tarjottu ruokaa vaan kaikki toivat omat eväät. Vähän myöhemmin oppilaille tarjottiin ruuaksi joku puuro tai keitto, leivät ja juomat piti tuoda itse. Tämän lisäksi jokainen oppilas toi kotoaan esimerkiksi perunaa, marjoja, viljaa, lihaa yms. kattaakseen kuluja. Koululla ei ollut keittäjää joten opettaja kävi laittamassa ruuan. En tiedä kuinka yleissuomalainen tapa tämä oli mutta näin Savossa siinä kylässä jossa äiti oli. Yhdysvalloissa taas on kouluja joissa oppilaat ovat päättäneet mitä he haluavat syödä ja he haluavat syödä pitsaa ja hampurilaisia niinpä tarjolla on McDonaldsin hampurilaisia ja Pizza Hutin pitsaslicejä ja juotavaksi tietenkin Coca Colaa. Ehkä jotkut pennut haluaisivat saman Suomeenkin. Minä en koskaan halunnut. Tykkäsin koulun sapuskasta, se oli syötävää, usein hyvää ja monipuolista.

Kaupunkilainen Junttilassa

Annoin väärän todistuksen lähimmäisestäni. Mummo ja Vaari eivät tulleet Keskiviikkona käymään vaan vasta huomenna ja ovatkin sitten yötä. Sanoin Mummolle leikilläni että miten hän muka kestää pari päivää Junttilassa. Mummo nauroi ja sanoi että ehkä hänen pitää ottaa vastalääkkeet mukaan (mitähän ne ovat). Pitäisi tässä vielä siivoilla. Kellokin on kovin paljon. Leivoin tänään vähän. Leevi on ottanut taas relasti. Ei äiti tiedä mikä poikaa muutaman päivän vaivasi. Massupurut???
posted by Riia at 6:42 ip.

 

Brasiliasta vauvanistuimeen

Mummo ja Vaari olivat kaksi viikkoa Brasiliassa ”häämatkalla” ja palasivat sieltä eilen. Siellä oli kuulemma aika jänskää. He tulevat tänään käymään meillä. Saadaan varmaan katsella matkavideon raakaversio tai ehkä Mummo näyttää sen vasta sitten kun se on ”leikattu”.

Siirsimme Jannun kanssa Leevin väliaikaisesti sänkyyn keskellemme. Hän saa makailla sänkymme keskellä sellaisessa kopassa joissa monissa sairaaloissa vastasyntyneet lepäilee. Nyt Jannukin voi sitten yöllä höpötellä ukkelille ja rauhoitella sen sylikaverin kaipuuta. Leevillä on vissiin pari päivää ollut vatsanpuruja tai sitten se närkästyi neuvolakäynnistä ja on itkeskellyt melko paljon. Nytkin pitää kohta lähteä katsomaan miten Jannu selviää ukkelin kanssa. Ruoka on kyllä maistunut ihan hyvin ja uniakin on otettu välillä mutta ennen niin rauhallinen lapsi itkeskelee vähän väliä. Vai joku vauva tajuaa sen että itkemällä saa huomiota, tissiä vaikka. En tiedä, ei tämä vakavaa ole, ainakin uskon vakaasti niin. Oletteko muuten huomanneet että vauvat eivät itke kyyneleiden kanssa???

Minulle on syntynyt vakava moite Mondeon varastuksesta. Naiselliseen tapaan viskasin kassini etupenkille (”lapsenistuin” on takana) ja pian alkoi v-mäinen piipitys. Mondeon mielestä penkillä istui ihminen joka ei käyttänyt turvavyötä. Työnsin kassini lattialle ja ajattelin että aika inhottavaa. Poliiseillakin on näitä uusia Mondeoita ja kuinkas ollakaan, joskus on istuttava sisällä auto käynnissä ilman turvavyötä... Vaikka kun on asiakas sisällä. Mitäs minä tuosta, en ole poliisi!

Jannun vankka vaatimus on se että ”vauvanistuin” on auton takapenkillä (jo senkin takia että autossa on apukuskin turvatyyny). Toinen vankka vaatimus on vieläkin vankempi. ”Älä koskaan ikinä käännä katsetta vauvaan autolla ajaessasi”. Eli vaikka vauva kuinka parkuisi takana niin liikennettä on seurattava ja pysähdyttävä sitten sopivan paikan tullen katsomaan mikä on hätänä. Vaikka autossa ei olisikaan edessä kahta turvatyynyä, Jannu haluaa että vauva sijoitetaan taakse koska jos vauva on edessä niin ei äiti pysty vastustamaan halua paijailla itkevää vauvaa, etsiä sen tuttia yms... Jannu sanoo että niin moni lapsi on kuollut kun äiti ei ole huomannut muuttuneita liikennetilanteita lapsen hoitamiselta. Ja olen sitä mieltä että Jannu on tavallaan oikeassa. Mites isät, voivatko he vastustaa lapsen kutsua autolla ajaessaaan???

posted by Riia at 11:01 ap.

 

Rapatess roiskuu

Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään.

Syökää oheinen resepti loppuun, jonka jälkeen poliklinikalle.

Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla.

Potilas ei ole saanut työtään vastaavaa koulutusta.

Kehotetaan vähentämään alkoholin, tupakan ja kahvin juontia.

Potilas on parantunut hoidosta huolimatta

Lähettämisen syynä ovat lähinnä kävelyvaivat jaloissa.

Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero.

Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.

Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.

Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, joten työt vähenemässä.

Potilas saanut vasemman käden repaleisen koiran puremahaavan.

Tarvittaessa soittaa puhelimitse.

Kyseessä -87 leikattu munuaiskarsinooma, joka voinut täysin tyydyttävästi.

Käyttää molempia käsineitä.

Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan.

Vannotaan nyt olemaan kuulolaitetta käyttämättä aivan tarpeellisissa tilanteissa.

Korvakäytävät: avoimet, poistetaan irtokorvat.

Palpoiden voimakas arkuus keskellä rintakehää edessä vasemmalla puolella.

Kaatunut pyörää ulkoiluttaessa, potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.

Kirjoitetaan allekkain yhteen riviin.

Potilas mainitsee kysyttäessä myös eturauhasvaivansa. Sanelu loppu.

Kertoo, että korvalehdet saattavat aamulla olla kovin kivuliaat, kun ne nostetaan tyynyltä.

Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x 3.

Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen.

Oikean korvan käyttö ei ole vasemmalla puolella suositeltavaa

tulee vasemman pään kyynärpäävamman vuoksi.

Tämä vaiva todennäköinen yleensä ihmisillä.

Röntgenkuvassa ei. Mielestäni selvä murtuma on.

Samalla sairaalassa ollessa tarkistamme uudelleen lääketason korotetulla annoksella ja harkitsemme korotuksen laittamista leikatun jalan kenkään, jos siitä olisi apua.

Kertoo, että melupaikan työtaso ei ole kovinkaan korkea.

Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta.

Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.

Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti

Kirjoitettu Duracef-kuuri, koska Staflocilista mennyt sekaisin.

Soittanut ja luvattu katsella.

Kyseessä vasemman silmän sisäisen vierasesineen jälkihoito.

Kotona koira, joka aivan normaali.

Tulee kipsin poistoon ja ompeleiden vaihtoon.

Tilataan yhdellä jalalla seisovat lantiokuvat.

Aikaisemmin sairastanut diabetesta ja sairastaa edelleen.

Potilas poistunut ilman lupaa pirteämpänä poliklinikalta n. klo 18.00.

Kyseessä siis ainoa silmä, joka kaihileikkaukseen ei mielellään lähde niin kauan kuin toimeen tulee, eikä potilas itsekään tässä vaiheessa ole leikkaukseen halukas.

Kirjoitetaan nyt 15 kertaa fysikaalinen lähete ja n. kuukauden kuluttua potilas tulee vasemman ranteen kanssa kontrolliin.

Rasitettu yhteensä -6 minuutin ajan, jolloin lopetettu lähinnä jalkojen loppumisen ja exhaustion takia.

Potilas saanut lukuisia oireen mukaisia hoitoja, joista ilmeisesti ainoastaan tilapäinen vaiva.

Potilas on tulossa nyt pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta.

Varoitellaan hieman raskaammasta työnteosta, lähinnä koukkiminen, sukelteleminen, sukeltaminen päälleen jne. Olisi syytä jättää laskuista pois. (Potilaan ammatti oli opettaja).

Kontrolli noin kuukauden kuluttua, suojaa veden korvalta.

Nyt omilla laseilla ei ole ollut mitään vaivoja.

35-vuotias konttoristi. (Potilaan ammatti oli kanttori).

Kives ja penikset.

Huonoa ruokahaluttomuutta ollut koko ajan.

Viime aikoina reilusti käyttänyt, nyt kertoo ettei viime aikoina ole.

Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän.

Potilaan mukaan mitään ei mene sen päähän.

Nenänielussa, korvissa ei todettu.

Pyrkii vähitellen sauvoista pois.

Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.

---

Nämä olivat tulleet minulle sähköpostiin eilen. Minulla on jo nämä ja myöskin se toinen lääkärien sanelujen lista (se on hauskempi). Yleensä nämä saavat minut nauramaan. Olen tänään laiska ja lopettelen melkein tähän. "Isä" kävi viikonloppuna Kirsin kanssa. Kävin tänään Leevin kanssa neuvolassa, OK! Pakkasta+lunta, plussaa+sadetta, pakkasta+tuulta... Kyllä se on riepotellut.
posted by Riia at 6:54 ip.

 

Yhe ko vaa voi valita

Vuoden poliisi valinnan kuultuaan Jannu sanoi että kai ne parhaat poliisit todellakin on pääkaupunkiseudulla. Helsingistä on vaikea nähdä kovi kaus (valinnanhan tekee Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ja Sisäasiainministeriön poliisiosasto). No vuonna 2000 valittiin Tampereella työskentelevä. Vuonna 2001 palkittiin tekninen tutkija (Vantaalta) ja viime vuonna palkinnon sai Järvenpään kenttäjohtaja.
(Vuonna 1997 vuoden poliisi työskenteli Turussa ja vuoden 1999 poliisi oli Helsingissä työskentelevä, sen laajempia muistoja minulla ei ole asiasta, palkintoa on jaettu vuodesta 1976).
posted by Riia at 2:38 ip.

 

Huomioita

Joku muukin poikavauvan vanhempi on varmaan huomannut että pojilla on tapana pissiä juuri silloin kun vaippa otetaan pois. Minun tätini miehestä oli hauskaa seisoa vaimon takana ja yrittää pyydystää pissejä harsoon. Ehkei kaikki vauvat tee sellaista mutta Leevi on ainakin tosi innokas sellaisessa. Osuma tarkkuuskin on aivan ihailtava, tai minun vaipanvaihto asentoni on niin hyvä että aika usein saan pissiä rinnuksilleni. Kaiken kaikkiaan tuntuu että Leevi tekee sen pissatemppunsa mieluummin minulle kuin Jannulle (Jannu fuskaa jossain). Tähän on minun tätini niksi (hänelle on poikakaksoset) joka toimii kunnes vauva alkaa tarttua järjestelmällisesti esineisiin ja viskomaan niitä. Kun vaippa on otettu pois, heitetään vauvan päälle sideharso, se imee vahingot. Ei tämä nyt suuri juttu ole mutta kirjoitinpa huomioksi.

Sekin on kivaa kun syöttää vauvan ja sitten röyhtäyttää sitä niin se puklaa suurimman osan safkasta paidallesi (luuletteko tosiaan että se pukli aina osuu siihen olkapäälle heitettyyn pyyhkeeseen). Tämä on tietenkin hyvin tiedetty juttu ja oman vauvan puklithan eivät haittaa missään. Muistan kun kantelin yhtä serkuistani ja hän puklasi päälleni. Hyi helvetti sitä oksennuksenhajua. Leevin puklit ei silleen haittaa mutta kyllä minä käyn paidan vaihtamassa sellaisen jälkeen.

Kuinkahan moni isukki on mennyt siihen lankaan että vauvansa nähtyään ajattelee että tulipas pojalle kunnon vehkeet, tekee aikanaan muut pojat kateelliseksi. Äidin hormonit kun ovat paisuttaneet pikkuvauvan sukupuolielimet jopa kroteskin näköisiksi. Mutta turvotus laskee aikanaan. Voi sitä pettymystä! Just joo, kirjoitinpahan tämänkin tänne vaan huomioksi (minulla kun on kolme noita poikia).

P.S. Tiistaina esitetyn kysymyksen vastaus oli se että eturauhanen tuottaa osan siemennesteessä olevasta nesteestä (kaikkihan tämän tosi asian tietää?).

posted by Riia at 1:23 ip.

 
Jannu pyysi laittamaan tänne sellaisen viestin että Siitä puhe mistä puute. Ai nii kelläkö ja minkä? Elämä on sellaista! Oottakaas vaa ko mä pääse vauhtii ja kerro pari mehevää juttuu, no okei, ei ny sentää.

Minä jotenkin lapseni syntyneen torstaina vaikka se oli perjantai mutta minun päiväni kun vaihtuu vasta sitten kun on nukuttu. Meillä on siis perjantailapsi vaikka synnytys alkoikin torstaina. Sellainen se on, vauva. Oikeastaan hän vaatii aika vähän... Vähän ruokaa, kuivaa vaippaa pepulle, läheisyyttä ja unta. Vauva... tallittaa niillä sinisillä silmillään niin hurmaavasti. Minut jokainen lapseni on hurmannut omalla tavallaan. Tämä lapsi oikeastaan esikoisen asemassa vaikka meillä kummallakin on jo esikoinen, kummallakin oma. Minun esikoiseni on jossain tuolla ja Jannun esikoinen on jossain tuolla (ylhäällä). Oikeasti tämä ihastuttava nyytti on kuopus kunnes toisin päätetään. Kaipa minä jollain tavalla osaan irrottaa itseni hetkeksi lapsestani toisin kun edellisillä kerroilla. Ekalla kerralla oli niin esikoiseni lumoissa ja toisella kerralla jokainen hetki oli tärkeä koska se saattoi olla viimeinen. Nyt osaan jo muutakin kuin tyrmistyneenä tuijotella ihmeellistä saavutustani. Ihmeellinen se kyllä on... tämä nykyinen vauvammekin. Rakastettavan ihana.

posted by Riia at 7:36 ip.

 

Ei kai se ny nii kamalaa voi olla...

Joskus vaan tuntuu että jokin asia nousee liikaakin esille. Olen nyt viikossa nähnyt kaksi ohjelmaa ja lukenut kaksi artikkelia eturauhassyövästä. Älkää peljästykö, ei minun miehelläni sitä ole (eihän ole?). No ihan tosi, Jannu on siltä osin terve mutta muuta sukua tuo vissiin on vaivannut vähän, sekä Jannun että minun puolella. Jostain syystä tällä viikolla telkkarissa on ollut kaksi eturauhasohjelmaa ja kuinka ollakaan lueskellessani vanhoja lehtiä (Valitut palat yms.) törmäsin kahteen artikkeliin aiheesta ja ahmaisin ne samaan sarjaan. Tässä vielä Tohtori Tolosen (you know) juttu aiheesta.

Oikeastaan en aio nyt kirjoittaa mistään eturauhassyövästä vaan syövän hoidon eräästä sivuvaikutuksesta, impotenssista. Okei, mitä minä siitä rassukka tietäisin, olen likka. Juuri tietämättömyyshän varmaan paistaa läpi kommenteissani. Ensin sitä tietenkin likkana ajattelee että mitäs sitten vaikkei stondaakaan kunhan ei kuole syöpään. Vaikkei erektiokyvyttömyys viekään kokonaan pois mahdollisuutta harrastaa seksiä niin tajuan asian vakavuuden ehkä juuri sellaisen ajatusleikin kautta että mitä jos... Mitä jos minulta kiellettäisiin seksi kokonaan tai en voisi koskaan enää saada nautintoa seksistä. Hitto, se olisi paha paikka. Niin varmaan tuntuu miehestäkin jolle sanotaan että syöpämme voimme leikata mutta samalla saatamme nipsaista poikki hermoratoja ja kyvyttömyys on syntynyt.

Esitin hauskan hypoteettisen kysymyksen toisella sohvalla vauvan kanssa makaavalla miehelleni. Kysymys oli; Haittaisiko sinua jos syövän hoidon sivuvaikutuksena sinusta tulisi impotentti? Hän nauroi ja sanoi että mietipä sitä, harmittaisiko se sinua ja mietin. Tajusin että kysymyksen asettelu oikeastaan antaa mahdollisuuden yhteen vastaukseen. Eihän se ole mies eikä mikään jota ei haittaisi (edes pikkaisen harmittaisi). Jannu avasi kyllä sitten sanaisen arkkunsa ja kertoi ajatuksiaan aiheesta mutta ne eivät kuulu tänne. Vastaus kysymykseen oli kyllä sama kuin minun päässäni muodostunut. Ja minä, ehkei se harmituksen määrä nyt olisi niin suurta koska yhdyntä on vain niin pieni osa seksiä ja nainen nauttii usein eniten juuri jostain muusta (okei, ei tämäkään nyt tänne kuulu).

Osittain tilanne (siis leikkauksen aiheuttama impotenssi) on korvattavissa (huomatkaa ei korjattavissa vaan korvattavissa, oma mielipide). Olen itse joskus käyttänyt (huomatkaa että olen edelleen likka ja olen ollut sitä syntymästäni saakka) sellaista jännää ns. MUSE-hoitoa jossa virtaputkeen ruiskutettiin erektion aiheuttavaa lääkettä. Sitten siitintä hierottiin erektion aikaansaamiseksi ja ei se paskempi tapa ollut hoitaa hommaa. Toinen juttu jonka samainen henkilö esitteli minulle oli pistoshoito jota en kyllä suostunut kokeilemaan (en vaan kyennyt pistämään piikkiä toisen penikseen enkä varsinkaan kyllä omaani, jos minulla nyt sellainen olisi mutta olen edelleen likka). Pistoksessa on sellainen hauska puoli että erektio ei katoakaan siemensyöksyn jälkeen vaan erektio kestää reilun puoli tuntia. Jos mies nyt selviää euforiastaan takaisin hommiin niin hän voi ”jyystää” (hyi, ruma sana) naista vielä lisää. Okei, tähän liittyy oletus siitä ettei mies kykene olemaan laukeamatta puolen tunnin yhdynnän aikana. Jokainen voi itsekseen ajatella onko tuo vain myytti.

Niin, onko potenssin hetkellinen tai lopullinen menettäminen sitten hyvä syy kieltäytyä leikkauksesta (puhun siis edelleen eturauhassyövästä)? Myös muut kyseisen syövän hoitomuodot saattavat aiheuttaa impotenssia. Mutta kyllähän impotenssi on osalle miehistä pahinta mitä heille voi koskaan tapahtua. Ja kun oikein pinnistän, saatan jopa jotenkin ymmärtää heitä. Miksi elää jos ei seiso??? Siinä on kysymys pohdittavaksi. Seksi ei ole pelkkä yhdyntä. Impotenssia voidaan ”hoitaa”. Maailmassa voi olla vielä ihmisiä joiden kanssa haluaisi kokea vielä jotain. Niin mutta miksi elää jos ei seiso??? En tiedä...

Kysymys: Mitä tekoa eturauhasella on???

Lopuksi pyydän mitä nöyremmästi anteeksi lääkäreiltä ja muilta asioista tietäviltä mahdollisia virheitä ja väärinkäsityksiä teksteissä. Oion usein matkalla ja sanoma vääristyy. Päädyn myös pyytämään anteeksi kaikilta joita kirjoittelu loukkasi.

Kaikkein viimoisimmaksi vielä yksi lainaus ettei todellisuus unohtuisi... heti ei kannata säikähtää. Impotenssin ja potenssin raja on liukuva, koska normaaliin seksuaalisuuteen kuuluu myös ajoittainen impotenssi. (lähde)
posted by Riia at 12:32 ip.

 

Vauva kaa koton

Nykyään on jotenkin vaikeaa rakentaa mitään todellista vuorokausirytmiä. Milloin esimerkiksi on aamu? Silloin kun tavanimmeiset herää lähtee töihin? Minä nukun edelleen alasti joten aamu on siinä vaiheessa kun rehellisesti sanottuna nousen ylös sängystä puen päälleni jotain mikä peittää kroppani, verkkarit, paidan ja villasukat (varppeja palelee). Välillä tulee sitten kamala hiki ja riivin vaatetta pois ja kohta taas palelee.

Meillä eletään suunnilleen niin että aamusyöttö on kuuden aikoihin (samalla vaihdan vaipan) ja sitten vielä nukataan 2-3 tuntia. Sitten taas imetys, puen päälleni, vaihdan vaipan. Sidon Leevin liinaan ja alan puuhastella jotain. Katselen telkkaria, lueskelen, pesen pyykkiä, siivoilen, ihan vaan jotain kevyttä. Käväisemme usein Nitan kanssa lenkillä (Leevi makoilee takin sisällä liinassa). Puolelta päivin on taas ruoka-aika, minäkin yritän muistaa syödä. Sitten otellaan yhdessä iltapäivä torkut (Leevi nukkuu, minäkin yritän). Sitten taas tissitauko ja lähdemme happihyppelylle Nitan kanssa, Leevi vaunuissa. Ulkoa tultua taas tissitellään ja sitten laitan ruokaa Jannulle ja minulle. Jannu tulee ja nappaa pojan syliinsä. Illalla jutellaan, katsellaan telkkaa, käydään ulkona lenkillä, vastaanotetaan vieraita. Illan aikana ehdin imetellä muutaman kerran. Illalla yhdeksän aikaan ruvetaan yöpuulle. Illalla välillä kylvetellään vauvaa. Puhdas vaippa pepulla, lapsi rinnalla ja yritetään nukahtaa. Leevi herää 2-3 kertaa yön aikana (ennen kuutta) syömään. Tämä on järjestelmä silloin kun Jannu on päivässä kuten viime viikolla. Jannun vuoron vaihdot sekoittaa sitten aina järjestelmiä mutta mitä niistä, ei tuo edellinenkään ollut kuin karkea vedos aiheesta ”tämän äidin aikataulutus”. Ai niin, vaipan pistän yleensä uuden ennen imetystä ja silloin kun siellä on selvästi sinappilasti (eli melko usein).

Mutta valittamaan mistään en ryhdy. Valitsin äitiyden aivan itse. Tiedän mitä vauva vaatii. Jannu tukee minua. Hän oli viikon lomalla ihmettelemässä uutta tulokasta. Hän on sitten pari viikkoa ensi kuun vaihteessa kun vauva on vähän isompi. Nyt se vaan nukkuu, imee tissiä ja likaa vaippaa. Nitta ei paljon välitä pennusta. Kunhan hän saa sapuskaa ja pääsee lenkille niin hyvä on. Nitta on tosi lauhkea ja laiska koira. Edellisessä perheessä Nitalla oli oma tuoli pöydän ääressä ja hän nukkui samassa sängyssä omistajiensa kanssa (perheessä oli kolme koiraa joilla kaikilla oli samat oikeudet). Minulle koiran piti olla koira. Ei koiria ruokapöytään eikä varsinkaan sänkyyni (pitkin hampain sallin sinne mieheni mutten koiraa). Onnistuimme karsimaan Nitasta nämä tavat. Nyt hän taas osoittanut sopeutumiskykyään ottamalla uuden perheenjäsenen niin rennosti vastaan.

Toiha on mu sukulai!

Poika katseli hetken Leeviä ja kysyi saako hänet ottaa syliin. Laskin pienen nyytin Pojan käsivarsille. Hän silitti Leevin pientä nenän nykeröä ja sanoi että vihdoin hänelläkin on biologinen veli (puoli mutta kuitenkin). Pelko siitä kuinka nuori herra kohtaa äidin uuden rakkauden oli olemassa. Pojasta kun ei aina tiedä mitä hän ajattelee. Hän on kuin äitinsä, hautoo juttuja (voihan se olla peritty myös isän puolelta, en tiedä) muttei ilmaise ajatuksiaan kovin usein tai edes kovin selkeästi.

Kehto on kuulemma vielä kesken. Opettaja oli ollut ihan hämillään kun Poika oli sanonut että hän haluaa tehdä kehdon koska perheeseen on tulossa pikkuvauva. Opettaja oli hämillään sen takia koska hän tiesi että Pojan ”vanhemmat” eivät voi enää saada lapsia ja eivätkä Pojan ”vanhemmat” enää ota perheeseen uusia lapsia, varsinkaan vauvoja. Tämän opettaja tiesi hyvin tarkkaan koska tunsi Pojan ”vanhemmat”. Hänelle ei kuitenkaan tullut ensimmäiseksi mieleen että Pojalla on myös biologinen äiti. Se ei kai kuitenkaan ole mikään kovin suosittu puheen aihe siellä päin. Minä annoin mahdollisuuden pyyhkiä minut pois mutta ei Pojan ”vanhemmat” tarttuneet tilaisuuteen. Siitä he ehkä vielä joskus maksavat menettämällä ”lapsensa” tämän biologiselle äidille. Ei sitä tiedä kuinka käy.

Mu sänky, täält tullaa

Tietenkin on vähä paha sanoa vaan että ”mun sänky” mutta minä olen sellainen minä itte-tyyppi. Totuus on se etten tykkää nukkua kenenkään muun kanssa samassa sängyssä. Tai oikeastaan haluisin olla jopa yksin omassa huoneessani. Perimmäisenä taitaa olla kysymys siitä että nukkuessa on voi tarkkailla itseäni, en hallitse itseäni. Mitä pahaa sitten nukkuessani voisin tehdä??? En tiedä, en mitään! Meillä on Jannun kanssa eksta-leveä sänky jotta saan hallittua sen oman tilani. En ole koskaan tykännyt nukkua toisen kainalossa, en vaan saa unta. Minusta tuntuu tukahduttavalta, ahdistavalta makailla kylki-kyljessä. Tai kyllä minä voin makailla Jannun kainalossa jos minun ei oleteta nukahtavan siihen. Veli nukkui edellisen likkafrendinsä (varmaan kyllä nykyisenkin mutten ole nähnyt) kanssa kahdestaan yhden hengen sängyssä. Minä en kykene siihen, en ole koskaan kyennyt paitsi jumalattomassa kännissä sammuneena. Kerroin rehellisesti alussa Jannulle että kärsin tällaisesta kamalasta ”puutteesta” etten kykene nukkumaan toisen kyljessä. En ajatellut näytellä nukkuvaa ja valvoa yötä, sanoin vaan että sorry, jos odotit intiimejä yhdessä nukkumisöitä niin niitä et saa. Seksiä saat muttet kylki-kyljessä nukkumista. Yrittänyt olen mutta uni ei tule, ahdistun, uni ei tule, tulee vain hiki ja toisen läheisyys tympii. Tekisi mieli herättää toinen tuhisija sekstailemaan kanssani. Irrottaudun varovasti syleilystä, käännän selkäni ja nukahdan. Jotain vikaa minussa kai on???

Nättei autoi ja sirkushuvei

Käväisin tänään keskustassa. Jannu hoiti Leeviä sillä aikaa. Sipaisin auton taskuun ja nousin ylös. Lippuautomaatilla oli mies joka tokaisi minulle että ”hyi helvetti, noin nätti auto naisen käsissä”. En tiedä olisiko se pitänyt ottaa vitsinä vaiko tosissaan. Jannu esitti karkean arvion että äijä varmaan tunsi itsensä aivan lyödyksi kun nätti tyttö sipaisee uuden kiiltävän Mondeon parkkiruutuun ja astuu ulos pitkässä hyvin istuvassa villakangastakissa. Äijällä itsellään oli varmaan itselleen vanha romu Corolla ja himassa nalkuttava akka ja seksikään ei enää suju. Minä en pysty tekemään noin suuria päätelmiä vain yhden tokaisun perusteella. Auto ei kyllä ollut Corolla mutta ihan uusi se ei ollut.

Edelleen nimettömänä pysyttelevä poliisilähde sanoi aikoinaan että miehille nainen on uhka liikenteessä. Miehelle on auto on peniksen jatke, potenssin pönkittäjä. Sitten tulee nainen ja pesee hänet siinä asiassa jossa mies luulee pätevänsä. Mies tuntee itsensä aivan impotentiksi ja alkaa räksyttää ettei nainen osaa ajaa autolla. Ei se potenssia nostata mutta helpottaa pikkaisen oloa. Ja täten on osoitettu myös se ettei mies ajattele muuta kuin seksiä, autolla ajaminenkin muuttuu seksuaalisuuteen liittyviin termeihin.

Ajattelin vastapainoksi kertoa muutaman hyvän ”nainen ratissa” -vitsin mutten muista nyt yhtään joten pitäydyn tosi tarinoissa. Molemmat tarinat liittyvät autokouluun, toisen kertoi äitini ja toisen eräs liikennekouluttaja. TARINA YKSI (väitetty olevan totta). Ajotunnilla miesopettaja ja naisoppilas lähestyivät henkilöautolla siltaa jonka painorajoitus oli 3,5 tonnia. Juuri ennen siltaa oppilas lyö jarrut pohjaan ja kääntyy opettajaan päin ja kysyy: ”Paljonko te painatte?”. Tämä saattaa olla myös urbaanilegenda.

TARINA KAKSI (siis tämä on totta jos äitiäni on uskominen)... Viisissäkymmenissä oleva nainen meni autokouluun suorittamaan ajokorttia (nainen oli äitini ystävä). Jonkun ajotunnin jälkeen opettaja sanoi naiselle että hän voisi vähitellen ryhtyä ajamaan vähän lujempaakin kuin kolmeakymppiä. Seuraavalla ajotunnilla nainen yrittää kovasti. Katu on suora ja liikennettä on vähän, nainen polkaisee kaasua ja mittari junnaa kolmessa kympissä. Pian vierestä kuuluu että en minä kyllä tarkoittanut että teidän pitäisi kahdeksaakymppiä ajaa kaupungissa. Nainen oli tuijotellut tiiviisti kierroslukumittaria (harvoin muuten näkee autoja joissa kierrokset ilmoitettaisiin satakertoimella, yleensä se on tuhat).

Käytän taas nimettömänä pysyttelevää lähdettä, tällä kertaa liikenneopettajaa (vai miksi he tällä hetkellä haluavatkaan tulla kutsutuiksi, liikennekouluttajina). Oikeastaan minun lähteeni on Etelä-Suomen sanomat jotka käyttivät em. nimetöntä lähdettä. Siis liikenneopettaja joka ei halunnut nimeään tai työpaikkaansa julkaistavan sanoi että yksi viisissäkymmenissä oleva nainen pilaa (Lahden kokoisessa kaupungissa) autokoulun inssien läpäisyprosentit (he mokaavat uudelleen ja uudelleen inssissä). Toive on kai ainakin suurimmalla osalla opettajista etteivät he koskaan joutuisi kohtaamaan urallaan sitä viisikymppistä akkaa joka ei opi sitten millään.

Miehet menevät välillä liiallisuuksiin halussaan osoittaa ettei naiset osaa ajaa autoa. Eräs mies toitotti että eihän naiset edes osaa tehdä kahta asiaa kerrallaan, vaikkapa vaihtaa vaihdetta ja painaa kaasua. Minulla on vähän sellainen fiilis että vaihdetta vaihtaessa ei pidäkään painaa kaasua. No, mistäs sitä tietäisin, olenhan vain nainen.

Ja lopuss seisoo kiitos

Kiitos Jannulle joka tänään on vahtinut lastamme minun hurvitellessa Lahdessa ja kirjoitellessa täällä. Ekaa reissua varten imetin Leevin ja sidoin sen liinalla Jannun ympärille ja sanoi ettei sitä tuosta tarvitse irrottaa ennen kuin tulen. Nyt he jäivät loikoilemaan sohvalle ja juttelemaan henkeviä. Kyllä sitä nyt jo rupeaa arvostamaan sitä mahdollisuutta jota Pojan kanssa ei ollut. Mahdollisuutta antaa lapsi isänsä (tai jonkun muun) hoiviin edes hetkeksi. Nitta on naapurin kanssa lenkillä. Naapurin koira muuten kuoli. Kai Nittakin sen tajusi silleen että hän etsi naapurin karvahuiskua muutaman kerran ympäri naapurin asuntoa. Ei sitä löytynyt ja Nitta kiersi minun luokseni ja katsoi ihmeissään (niin haluaa ylpeä koiran omistaja ajatella). Nykyään Nitta on jo unohtanut kaverinsa tai sitten hän tajusi kun sanoin koiran kuolleen.
posted by Riia at 6:09 ip.

 
Viikonloppu taas edessä. Poika tulee käymään. Minä haluaisin vain käpertyä oman itseni ja vauvan ympärille enkä esittää mitään. Uni on katkonaista mutta varmaan sitä on nähty paljon pahempaakin. Välillä viitsin laittautua (silloin kun joku on tulossa), välillä kävelen verkkereissa, T-paidassa ja villasukissa koko päivän. Aikaisemmin en ole paljon päiväunista piitannut, nykyään saatan välillä nukahtaa iltapäivällä Leevin kanssa. Mutta se nyt on sellaista äitielämää. Kyllä minä sen muistan sieltä jostain kaukaa, Pojan ajoilta.
posted by Riia at 2:31 ip.

 

Hei katso, Sinivuokkoja

Minulle on kasvanut melko voimakas auktoriteettien kunnioitus. En erityisesti koskaan oikein tykkää kun poliiseja ihan aiheettomasti haukutaan tai joskus jopa aiheesta (katos kun rapatessa roiskuu). Mutta on se hyvä että ollaan yhteiskunnassa jossa vallanpitäjiä ja järjestyksen valvojia voidaan avoimesti arvostella. Vaikka joidenkin mielestä oikeuslaitoksessa asuu hyvä veli järjestelmä joka päästää poliisit kuin koirat veräjästä. Toisten mielestä taas kansalaiset aivan turhan ahneesti syyttävät työtään tekeviä poliiseja esimerkiksi liiallisesta voimankäytöstä.

Kuten aikoinaan lupasin (17.10.) kerron kootut kommellukseni poliisien kanssa. Työtäänhän he tekivät (tai sitten eivät). Aloitetaan 90-luvun alusta. Olin neljäntoista vanha. Kortteliralli kiersi silloin Lahdessa linjalla Aleksanterinkatu (Aleksi)- Vesijärvenkatu (Vesku)- Hämeenkatu (Hämis)- Rauhankatu. Asukkaiden aktiivisuuden takia Hämeenkadulla ajaminen iltaisin oli kiellettyä. Kiltit poliisisedät kävivät keräämässä varoja valtion pohjattomaan kassaan. Niin mekin kerran ryysäsimme rysään. Meitä oli kolme 14-vuotiasta likkaa takapenkillä ja kuskina parikymppinen Artsi ja apukuskina Artsin veli. Artsi sai sakot. Me likat arvioimme takapenkiltä nuoren (nuorempi konstaapeli eli opiskelija) miehen takamusta ja yleistä panettavuutta. Söpö poika, sen sentään muistan. Saimme käskyn tulla autosta ulos, oli tulossa sakkoa jostain virkavallan halventamisesta tai sellaisesta (alaikäisinä emme tietenkään olisi sakkoa saanut muttei se jätkä sitä vielä uhotessaan tiennyt). Jätkän poliisipari toppuutteli ja sanoi jotain että ”otapa jutut vaikka kehuina koska tätä jatkuu vuodesta toiseen ja sitten kun se loppuu niin kaikki on menetetty” ja taputteli vatsankumpuaan. Niinpä pääsimme jatkamaan matkaa. Onneksi tällä kertaa auto oli varastamaton, kuski selvä ja kortillinen. Mekin olimme likkojen kanssa selviä. Ihan vaan leikillään sanailtiin siitä poliisipojasta, hitto kun se sitten kuulikin kaiken.

On tuota tullut sanailtua muutaman kerran tuonkin jälkeen poliisin kanssa ja yhtenä vappuna oli lähellä koppi ja sakot. Ensin yritin iskeä siviilipukuisen kytän ja sen jälkeen kun selvisi että se oli kyttä niin alettiin porukalla vittuilee sille. Kovuus rapsahti äkkiä pois kun poliisi väläytti mahdollisuutta joutua putkaan ja sakot päälle. Oltiin ihan hiljaa, todisteltiin kävelytesteillä selvyyttämme ja saimme jäädä kadulle. Kerran olimme jengin kanssa mahallamme kynnöspellossa ojan reunuspuskien takana ja katselimme kun poliisit tutkivat varastamaamme autoa. Jos koira olisi saatu paikalle niin olisimme jääneet kiinni... Mutta toisin kävi, minulla on edelleen puhdas rikosrekisteri. Yksi poika narahteli kiinni välillä mutta vain omista keikoistaan... Jengimme hoiti keikat taidolle, leikkiähän se vain oli. Muutama kierros ja auton hylkäys...Kenelle siitä oli sinällään haittaa??? Rikos on rikos ja minun aikanani se taisi vielä olla ihan autovarkaus eikä luvaton käyttöönotto.

Taisi kulua vuosia etten joutunut kahnaukseen virkavallan kanssa. Kerran avautui aivan uskomaton tilaisuus. Metelöimme liikaa kadulla ja poliisit tulivat ajamaan meidät pois. Toinen poliiseista otti minua käsivarresta kiinni ja sanoi että aionko vastustaa virkavaltaa ja sujautti lapun käteeni. Luin sen ja siinä ehdotettiin pientä tapaamista pamputuksen merkeissä, jos lähtisin mukaan täytyisi minun sanoa heitä saatanan sioiksi ja panna vastaan. Päädyin ”maijaan” ja ajelimme jonnekin rauhalliseen paikkaan ja tulin pamputetuksi. Oikeastaan se oli aika röyhkeää toimintaa. Toinen poliiseista oli oikeastaan se toimeenpanija ja toinen vaan enimmäkseen seurasi sivusta. Joskus on vieläkin vaikea uskoa että kunnianarvoiset poliisit voisivat sillä tavalla käyttää hyväksi naisten innostusta univormuja ja poliiseja kohtaan. Olin aikas kännissä ja miksen suostuisi jos ehdotetaan jotain niin hullua ja erikoista. Myöhemmin en ehkä enää ollutkaan kovin ylpeä mutta mieleenpainuvaa se kuitenkin oli. (Huomautan vielä sen ettei tämä tapahtunut Suomessa.)

Komiat on sulla kynnet

Kämmenet alkavat vähitellen jo parantua. Ei minulle tullut pieneen mieleenkään että saattaisin vahingoittaa itseäni sillä tavalla. Joku kertoi kyllä purreensa poskensa verelle mutten ole kuullut kenenkään keihästäneen itseään omilla kynsillään. Ei kaikkeen osaa varautua. Kaksi viikkoa...

posted by Riia at 5:45 ip.

 

Ei se akka autoa osaa ajaa!

En sano asiaan itse mitään omaa mielipidettä vaan kerron muutaman jutun ja linkitän pari juttua.

Olen ollut vuoden kestäneellä kortillisuus urallani yhdessä kolarissa. Bemari ajoi liikennevaloissa perääni. Bemarin kuljettaja kyllä yritti kaupata minulle syyllisyyttä, en ostanut, se olisi maksanut aivan liikaa. Poliisit paikalle ja he totesivat bemarin kuljettajan syyllisyyden ja käskivät ukon pitää turpansa kiinni koska muuten rapsuu sakkoa. ”Miesten” mielestä vika oli minussa, mitäs pysähdyin liikennevaloihin. Uskon poliisisetiin jotka kiltisti puhdistivat maineeni vaikka he eivät edes tienneet kuinka punaiset valot olivat. (Valojen punaisuudessa kun on vivahteita, opin sen kun olin erään miehen kyydissä ja hän ajoi punaisia päin ja vaimo huomautti ja mies totesi ettei ne nyt NIIN punaiset olleet.)

Hassua toisessakin jutussani on bemari+mies toisena osapuolena, bemari oli kyllä paljon vanhempi kuin edellinen. Lahdessa näin kun bemari ajoi reilua ylinopeutta punaisia päin ja törmäsi kääntymässä olevan nuoren naiskuljettajan auton kylkeen. Hän käskytti likan parkkitalon alakertaan ja siellä sai itku silmässä olevan likan myöntämään syyllisyytensä. Kunnes paikalle saapui liuta silminnäkijöitä ja poliisit. Mies sai rapsut ja nuhteet... Näiden kahden jutun tarkoitus oli kertoa siitä että helposti syy liukuu naisen kontolle ja moni likka siihen itsekin uskoo...

Ja mitä mieheni sanoo naisista ratissa, hymyilee vinosti ja sanoo että antaa miesten uskoa omaan paremmuuteensa. Mikä on paras tapa todentaa miesten paremmuutta kuljettajina? Yleinen mielipide ei taida olla tieteellisissä piireissä oikein suosiossa. Eikä se että miehet pärjää rallissa kerro sitä että he ovat parempia kuljettajia liikenteessä. Yksi mahdollisuus olisi järjestää pujottelukisoja suljetulla alueella mutta sehän kertoisi vain testattujen auton hallintakykyä, ei kykyä hallita liikennetilanteita. Onnettomuus tilastot kertovat turvallisuudesta enemmän ehkä kuin taitavuudesta. Mutta kai se on tärkeää ettei tulisi ruumiita. Mies ratissa tappaa enemmän kuin nainen ratissa... Se on joidenkin tutkimusten tosi asia. Mutta tutkimus on aina yhtä kuin sen tekijä tai lukija... Tilastoilla voidaan luoda harhoja... Ehkei meillä ole muuta tapaa miellyttää miehiä kuin uskoa yleiseen mielipiteeseen ja nöyränä sanoa että nainen on huono ratissa. Jos vaan puhuisi yksilöstä, yksilö X on huono kuljettaja... Yksilö Z on melko hyvä kuljettaja... Mitattuna millä?

Tämän kappaleen lähdeaineistona toimii nimettömänä pysyttelevä poliisilähde (mies, poliisin työtä takana parisenkymmentä vuotta enimmäkseen pääkaupunkiseudulla). Jos sanotaan että nainen ei osaa ajaa autolla niin on muutama asia joita suurin osa naisista ei osaa. Ne ovat olla olematta varovainen (ehkä sama kuin varomattomuus), tolkuton hurjastelu, järjetön riskin otto, liikennesääntöjen pitäminen turhana paperina, peruuttaminen tiukoissa paikoissa. Hän on välillä todella mielissään että naiset eivät osaa tuota kaikkea (viimeistä lukuun ottamatta). Hän on aivan liian monta kertaa saanut katsoa mitä ne miehet ovat saaneet aikaan, paljon tuhoa. Nainen nyt ihan pikkaisen kolhaisee jotain, ei siinä edes aina poliisia tarvita. Mutta toisaalta hän oli aikoinaan tosi närkästynyt kun joku nainen ajoi ”kaksisuuntaisen” tien vastaantulijoiden kaistalla koska tie oli ollut monta vuotta yksisuuntainen (se oli totta). Em. nimetön poliisilähde sanoi että luulisi että autokoulussa on opetettu edes nuo liikenne merkit.

Olen kerran keskustellut Ylikonstaapelin kanssa joka sanoi että maailmassa menisi niin paljon paremmin jos MIEHET eivät saisi ajaa autolla. Hän on joutunut katsomaan aivan liikaa sitä jälkeä mitä miehet saavat aikaan kaahailemalla, ottamalla liiallisia riskejä, ohittelemalla missä sattuu ja olemalla ”täydellisiä ratissa”. Mikään ei hänen mielestä ole suurempi uhka liikenteessä kun mies joka on PALJON parempi kuski kun ne kaikki muut. Sellaista miestä ei liikennesäännöt koske, ei nopeusrajoitukset. Hän tietää parhaiten itse mikä on sopiva nopeus ja liikennekäyttäytyminen. Poliisit on paskalakkeja, ottaisivat rikollisia kiinni eivätkä sakottaisi häntä, suurta kuljettajaa.

Sitten vielä muutamat linkit... (kuten lupasin)

Ensin nettiartikkeli jossa kerrotaan siitä väitöskirjasta jota Iltalehti otsikoi tyyliin ”Naiset ovat parempia kuljettajia.

Toiseksi poliisien sivulta löytynyt kolumni.

Lopuksi vielä yksi juttu, lähteenä vakuutusyhtiö.

Toinen tiedetty tosi asia...?

Naiset ovat parempia vanhempia kuin miehet ihan luonnostaan. Jos pari eroaa niin miehen on aivan turha yrittää saada lapsia itselleen koska äiti vaikka huonompikin on aina parempi vanhempi kuin mies. Tässäkin on takana jokin suurempi tieto. Minä en ihan purematta niele tuota(kaan).

Ei kykyni imettää lastamme tee minusta automaattisesti parempaa vanhempaa kuin miehestäni. Uskalsin ihan hyvin jättää Vauvan Jannun huostaan ja lähteä kirjoittelemaan. Jannu hoitaa nuo iltapesut ja sen semmoiset ja menen ihan pian nukuttamaan Leevin. Hän yleensä nukahtaa illalla rinnalle ja nostan hänet siitä sänkyynsä. Yöllä heräillään pari kertaa lutkuttamaan tissiä ja sitten tuhistaan taas. Välillä pikkaisen itkettää olla yksin siellä sängyssä. Mutta viereeni en lasta yöksi nukuta koska sen jälkeen en enää itse nukkuisi kunnolla. Usein helpottaa se että kääntää Vauvan itseään päin ja taputtelee vaikka pepulle kevyesti, laittaa kätensä Vauvan viereen tai pitää pikkuisia tahmaisia näppejä omassa kädessään ja juttelee. Myönnän, Jannu on yleensä tuosta ulkona... Sänky on minun puolellani juuri sen takia että minä imetän sitä lasta. Auta armias kun se saa hampaat... Nytkin jo on välillä nännit ja rinnat tiukilla mutta kaalin lehdet, maitovoitelut ja ilmakylvyt pelastavat tilanteen. Ottaisikohan rintakumit käyttöön... Täytyy nyt katsella ja pohdiskella.

posted by Riia at 9:17 ip.

 

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

Hyvää isänpäivää Leevin isille kotiimme, omille isilleni tuonne jonnekin ylös (Taivaaseen ja Pohjoseen), Vaarille Helsinkiin, Ukolle taivaaseen, Pojan kasvatti-isälle (ja vähän ehkä biologisellekin sinne jonnekin) ja kaikille tutuille ja tuntemattomille isukeille jotka tämän lukee. Ehdin paketoida Faijalle Pohjoseen lahjan ja kuvia Leevistä (ja Leevin mamista, isukista ja Nitta-koirasta). Sisko lähti sinne (Pohjoseen) yöjunalla perjantaina (vei meidänkin lahjan).
posted by Riia at 1:30 ip.

 

JATKUU... osa 1

Pysyin päätöksessäni ja punnersin lapseni ulos ilman kivunlievitystä ja välilihan leikkausta. Jälkimmäiseen en voi vaikuttaa ollenkaan niin varmasti kuin ensimmäiseen kohtaan. Lisäksi onnistuin neuvottelemaan itselleni peräruiskeettoman synnytyksen (Päksissä tyrkitään melkein rutiini luonteisesti peräruiskeita synnyttäjille).

Koskaan ennen en ole kokenut niin ”tappavaa” pakottavaa ponnistamisen tarvetta ilman että minulla olisi lupa ponnistaa. Kökötin kontallani perse pystyssä sängyllä ja koin menettäneeni kaiken arvokkuuteni, edes sen vähäisen hallinnan jota minulla oli. Eihän kysymys ollut muusta kuin siitä että kätilö ehtii tarkastamaan että olin valmis ponnistamaan. Taisin siinä todeta kätilölle että lähden täältä ulos ponnistelemaan jos et anna lupaa ponnistaa. Siinä tilanteessa (siirtymävaihe, you know) painoin muutaman kynteni kämmeniini kun en vaan voinut huutaa. Ehkä kysymys oli myös kivun siirrosta. Siirsin pikkuisen kipua perspuolelta käsiini. Olin todella valmis laittamaan hanskat tiskiin mutta sitten päästiinkin hommiin.

Synnytin tällä kertaa kontallani koska en halunnut enää nousta siitä ihanasta asennosta. Jälkikäteen olen todella iloinen siitä ettei minua kuvattu. Olin menettänyt kaiken kunnioitukseni. Mikä nyt olisi tarpeeksi kliininen synnytysasento??? Ehkä sellainen selinmakuu, lääkäreille ainakin mieluinen. Mitä väliä, tyrkin lapsen vartissa ulos ja sitten avot... selälleen makoilemaan. Olihan siinä vielä aika paljon mielenkiintoa alapäätäni kohtaan (ei repeytymiä, jes). Likainen tahmainen lapsi nostettiin massuni päälle. Olisin halunnut että se sentään olisi pesty mutta niin on tapana tehdä. Ensimmäiset haparoivat imemisyritykset. Vauva köllii tunnin pari likaisena äidin massulla ja tekee tuttavuutta. Miksei sitten puhtaana??? Jannu kylvetti Nuppumme (joka ei kyllä enää ollut minulle Nuppu koska hän oli Poika, Leevisemme, oma vauvamme). Siitä se sitten alkoi, meidän tiemme yhdessä. Nyt olemme lapsiperhe.

Ihanaa että tulitte käymään...

Minulle läheiset ihmiset tietävät sen etten halua ketään laitokselle minua katsomaan. En halua tulla nähdyksi niinkin huolittelemattomana. Yhtälailla minä tiedän etten voi olla niin itsekäs että kieltäisin ihmisiä (jotka niin kovasti tahtovat tulla) tulemasta. Jannun vanhemmat ehtivät Lahteen perjantailla päivällä. Illalla he tulivat sitten laitokselle. Minä vähän meikkasin ennen kuin vierailu aika alkoi 17.30. Laitoin rasvaa nassukkaa, pikkaisen peittelin pahimpia paikkoja naamassa, puuteroin nassun. Levitin vaaleaa helmiäisluomiväriä silmille, laitoin ripsaria ja lopuksi sipaisin huuliin ”tärkeintä elämässä” huulikiiltoa (toinen vaihtoehto oli ”ruusuisia hetkiä”, Lumenen huulikiiltoja). Sipaisin hiukset huivin sisään ja vetäisin villatakin sen ihastuttavan vaaleanpunaisen yö-päivä-paidan päälle. Olin valmis kohtaamaan vierailijat. Tiedän olevani kauhean turhamainen. Mutta halusin kunnioittaa vierailijoitani edes sen verran etten olisi näyttänyt siltä että olin juuri synnyttänyt (ai niin, olinhan minä). Kukin taaplaa tyylillään ja se pitäisi hyväksyä.

Perjantaina Päksiin ehti Jannun vanhemmat ja minun Siskoni avokumppaninsa kanssa. Mummo vihaa sairaaloita, hän lähetti ison kukkakimpun. Omia vanhempiani oli turha odotella laitokselle koska he ovat kuopatut jo ajat sitten. Vara-faija on pohjosessa ja hirvisesonki on päällä. Lauantaina oli pyhäinpäivä. Tassa kävi Petrin kanssa ja Sini. Minä taas olisin niin kovasti halunnut vetää kamppeet niskaa ja lähteä haudalle viemään kynttilää Leevin isoveljelle. Niin paljon kun minä muka inhoan hautojen palvontaa... Sain sytyttää ikkunalaudalle kynttilän (olin huoneessa yksin, kaksi sinne olisi mahtunut). Ehkä se on hullua että kannoin sylissäni (liinassa) elävää lastani ja halusin kovasti mennä palvomaan ajat sitten kuolleen lapseni hautaa. Kerroin Leeville Junnusta. Sunnuntaina pääsin jo pois kun kaikki oli hyvin. Siitä lähtien on pyöritty täällä himassa. Kyllähän kotonakin on lapannut katselijoita. Vauvat kun on NII-IIN ihmeellisiä...

Tässähän tämä menee...

Leevi makailee rinnallani liinassa. Käytän tällä hetkellä ns. kengurusidontaa. En ymmärrä miksi niin harvat naiset käyttävät liinaa (tunnen vain itseni ja edes menneen äitini). Molemmat käteni ovat vapaina, vauva on rauhallinen lähelläni ja hänen on hyvä kölliä tuolla. Tasainen tuhina vaan kuuluu hänen nukkuessaan. Hän on aina lähelläni, kuulee sydämeni sykkeen niin kuin kohdussakin, se rauhoittaa. Kun vauvan laittaa sinne heti, se ei vierastakkaan kun ei paljon muuta tiedäkään. Eräs ystäväni alkoi totuttaa lastaan liinaan siinä vaiheessa kun lapsi jo osasi kannatella päätään ja huudoksihan se meni ja liina lensi roskiin. No minä kuulun liinan kannattajiin, jotkut toiset ei. Vauvan kun pitää oppia esimerkiksi olemaan yksinkin.

Kai siitä on jotain hyötyä että on tullut noita lapsia hoidettua ennenkin, omia ja toisten. Ei ole niin sormi suussa kaikkien asioiden kanssa. Taidan olla vähä ”hullu” äiti koska suosin liinaa ja kestovaippoja. En vaan kestä sitä ajatusta kaikesta siitä todella heikosti maatuvasta muovijätteestä jonka kertakäyttövaipoilla aiheuttaisin kaatikselle. Jannu haluisi tunkea ”Pampersia” Leevin pikkupepun suojaksi koska se olisi niin helppoa. Itse minä pyykkini tiskaan, ei Jannun siihen tarvitse puuttua. Ei tuo peppu miksikään ole mennyt vaikkei siellä mitään erikois-dry pinnoitusta olekaan kosketuksissa. Mutta onhan tässä aikaa siis pepun punastua koska olen niin huono äiti etten suo lapselle ”Pampersin” ihanaa kuivulta tuntuvaa pintaa, uskomattoman nopeaa ja suurta imukykyä ja mukavia joustoresoreja pulleiden pikkujalkojen ympärille (mainonta on mennyt perille). Ehkä muutama viikko tätä souvia saa minut jo itkusilmässä rukoilemaan ”Pampersia” saapuvaksi pelastamaan meidän perheen. Joskus aikoinaan kavereiden kanssa kiinnitettiin huomiota siihen että mainonta suunnilleen syyllistä äidin joka ei tarjoa lapselle ”Pamperssia” tai vastaavaa. Minä en tunne syyllisyyttä siitä että Leevi ei saa kokea kertakäyttövaipan ihanuutta. Ehkä se kasvaa vinoon. Ehkä minä kyllästyn käyttämään kestiksiä... Ei sitä koskaan tiedä.

Mies hakkaa...

Halusin vain sanoa että taas kerran tuli ohjelma (Poliisi-tv eksta) perheväkivallasta ja jälleen kerran puhuttiin miehistä hakkaajina, naisista uhreina. Eikö sitä edes voitaisi mainita että myös nainen voi hakata.

Kun ohjelmassa sanottiin että onko miehet kokonaan unohdettu niin ajattelin että asiaa. Mutta kysymys ei ollutkaan miehistä uhreina vaan hakkaajina. Naisille löytyy jos jonkinmoista turvakotia mutta minne menee pahoinpidelty mies. Ei hänelle ole sijaa naisten turvakodeissa.

Yhdessä lehdessä oli juttu jossa käsiteltiin naisten aiheuttamaa perheväkivaltaa. Siinä yksi mies sanoi että hänelle naureskeltiin jopa poliisiasemalla kun hän meni tekemään ilmoitusta. Terveyskeskuksessa ei uskottu että niin iso mies olisi voinut saada naiselta turpaan. Niin se kai on että kun Nainen on hakattu, se on kova juttu. Jos nainen hakkaa miehen, se on vaan ihan sellainen pikku juttu, ohimenevä ilmiö. Vaikka miehet yleensä lyö ja naiset saavat turpaan niin voisi joskus edes mainita että myös mies voi saada turpaan puolisoltaan.

posted by Riia at 5:49 ip.

 

Leevi saapui Lahteen

Olen tässä kirjoitellut pitkin päivää kertomustani viime viikon lopulta. Tässä se sitten on, kertomus siitä miten Leevi saapui Lahteen.

Poika, en näköjään osaa synnyttää muita. Leevi, sanon lastani Leeviksi, ihan vaikka vaan kunnioittaakseni Göstä Sunqvistin muistoa. Jannu sekosi ihan kun kerroin hänelle että synnytys on alkanut. Suututin hänet varmasti jo siinä vaiheessa käskyttämällä häntä ja käskemällä hänen kerrankin käyttäytyä kuin aikuinen. Mutta suurin osa niistä miehistä jotka ovat olleet synnytyksissä mukana tietävät että naiset ovat vittumaisia avautumisvaiheessa (ja ponnistusvaiheessa jopa muutenkin elämässä). Vaikka kuinka haluaisin, en ole poikkeus. Minua vaivaa koko ajan hirveä hallinnan menettämisen tunne. Ulkopuolisten silmissä kai hallitsen synnytyksen melko hyvin mutta itse tunnen menettäväni vaan entistä enemmän hallintaa. Minua riepotellaan ja en voi kuin vetää henkeä ja odottaa että se on ohi. NO... Jannu vei minut sitten Päksiin. Synnytin hänelle pojan. Haluaako joku kuulla ”verisiä” yksityiskohtia??? Melko varmasti ei!

Palasin takaisin. Jotkin asiat olivat muuttuneet reilussa kymmenessä vuodessa, jotkin ei taas ollenkaan. Lapsi syntyi reilun parin tunnin kuluttua siitä kun saavuimme sairaalaan. Jouduin hätyyttämään Jannua töistä koska tajusin ettei se siitä enää mihinkään muutu. Synnytys oli käynnissä. En voinut muuta kuin antaa periksi. Tein Jannulle eväät. Tuijottelin ulos. Kun Jannu tuli kotiin, tiuskin hänelle. Halusin hänen vaan ottavan eväät ja auton avaimet ja vievän minut sairaalaan tyrkkimään sen lapsen ulos.

Kun saavuimme Päksiin olin auki todella reilusti kahdelle sormelle (näin totesi kätilö). Lapsivedet lurahtivat tutkimuspöydälle. Päädyimme suoraan synnytyshuoneeseen koska avautuminen sujui niin reippaasti. Siinä sitten mittailtiin lapsen sykettä ja äidin supistelua. Minä käskytin miestäni ja todistelin kätilölle omaa erinomaisuuttani. Hetkittäin halusin vain heittäytyä lattialle ja sanoa että tunkekaa minut täyteen aineita ja repikää se lapsi ulos, minä en enää jaksa. Sitten muistin taas että minähän olen se todella vahva, jaksan kaiken. Kävin suihkussa, kävelin, keinuttelin. Odottelin vain sitä hetkeä että pääsen niihin ”oikeisiin” hommiin. Halusin vain punnertaa sen lapsen ulos ja nukahtaa. Nukkuaikani oli mennyt ohi jo ajat sitten.

Taas kerran kätilö ronkki alapäätäni. Tunsin tappavaa halua ponnistaa. Puristin silmät kiinni ja kynnet kämmeniini (halusin kovasti vain huutaa ja ponnistaa). Vihdoin viimein kätilö sanoi ne ihanat sanat, nyt saa sitten alkaa ponnistella. Hei tämähän sujuu ihan hyvin, onhan se lapsi jo ulkona. Eikö mitään? Yhä uudelleen punnersin ja luulin jo epäonnistuvani karvaasti vaikka kätilö vain sanoi että hyvin menee, vielä kerran. Jos olen rehellinen, en todellakaan tiedä montako kertaa ponnistin mutta vihdoin oli pää ulkona ja lopulta se kaikki muu. Lapsi todettiin pojaksi ja yhdeksän pisteen lapseksi. Jannu puristi veristä kättäni (seuraavalla kerralla leikkaan kynnet lyhyiksi, miksi kukaan ei puhunut siitä??? Vai puhuiko?). Jälkeiset nyt taisi mennä siinä sivussa yhdellä pienellä ponnistuksella. Vauva nostettiin rinnoilleni ja hetken tunsin vain voitonriemua. Sitten hetkessä ahdistuin. Jannu näki sen. Hän silitti hiuksiani ja sanoi että kaikki menee hyvin.

Ja jokainen joka on ollut mukana synnytyksessä tajuaa että minä olin todella vähän aikaa sairaalassa synnyttämässä. Vaikka tietenkin olin suurimman osan avautumisvaiheesta kotona niin silti synnytys oli melko nopea. Minä en varmaan jaksaisikaan pitkiä synnytyksiä. Toivottavasti en koskaan joudu kohtaamaan sellaista.

Nyt meillä osataan jo imeä kunnolla. Maitokin on noussut hyvin. Haluan vain maata kyljelläni ja silitellä täydellisen lapseni pehmoisia piirteitä. Työnnän rintaa hänen suuhun suunnilleen joka toinen tunti. Pieni suu puristuu rintaani ja pikkuruiset kädet puivat ilmaa. Vähäinen yninä täyttää hiljaisen maailmamme. Haluaisin pitää hänet vain itselläni. En tottunut Pojan aikana jakamaan vauvaa miehen kanssa. Pitkin hampain annan Leevin Jannun syliin, helliteltäväksi tietäen ettei Jannu koskaan voi tarjota Vauvalle tissiä, vain minä voin. Tunnen olevani kaikkivoipa. Tunnen olevani kamala.

Ja jos joku luulee että osaisin nyt sitten puhua hetkeen mistään muusta kuin kolmannesta lapsestani tai synnytyksestä niin on hölmö. Kerrottavaahan on vielä niin paljon... Vaikkapa pyhäinpäivän illasta, vierailijoistani... Leevi täyttää nykyään kahden ihmisen elämän täydellisesti. Vauva on niin suloinen... Sen tietää niin moni joka on kokenut saman kuin minä ja Jannu, syntymän ihmeen.

posted by Riia at 8:00 ip.